18 x JATKA LAUSETTA

Lusekelin äsken Saran blogia ja törmäsin tähän postaukseen. Päätin tehdä myös oman versioni lauseista, sillä tuntuu ettei aivotoiminta riitä tällä hetkellä mihinkään kovin syvälliseen tekstiin.  

En ymmärrä… Miksi kysyn aina espanjaksi tietä tai ohjeita johonkin, vaikka en kuitenkaan ymmärrä mitään vastauksesta.

Seuraavaksi ajattelin… Tutkailla espanjankielen kursseja, joita voisin ottaa Costa Ricaan palatessamme.

Viimeaikoina… Olen nauttinut suunnattomasti siitä, että voi olla koko päivän ulkona.

En osaa päättää… Onko täältä kannattavampaa lentää takaisin Costa Ricaan vai pitääkö menisikö rajarumba tällä kertaa kivuttomammin?

Muistan ikuisesti… Kun kietaisuhameeni (aikana jolloin ne olivat muotia) irtosi keskellä Aleksanterinkatua tuulesta ja juoksin pelkissä alushousuissa sen perässä toistakymmentä metriä. 

Päivän paras juttu… Kaatosateen ropinan kuuntelu sängyllä maatessa.

Noloa myöntää, mutta… En ikinä muista kumpi on rousku ja kumpi rausku. Pari päivää sitten meinasin taas kirjoittaa, kuinka hienoja rouskuja näimme meressä. Olen jopa kehittänyt tähän muistisääntöjä, mutta muistan nekin aina väärinpäin. On myös jännä, miten usein keskutelemme rauskuista. 

Viikko sitten… Olin vielä A4:n värinen, ja jouduimme rakentelemaan rannalla laavuja kepeistä ja sarongeista, ettemme palaisi.

Kaikista pahinta on… Se että reväytin aamulla niskani niin, etten pysty tekemään tällä hetkellä mitään muuta kuin maata paikoillaan. 

Salainen taitoni on… Se, että vatsani näyttämään siltä, että olisin 7 kuulla raskaana. 

Jos saisin yhden toiveen se olisi... Että niskani olisi taas kunnossa. Terveellä miehellä on miljoona toivetta ja sairaalla vain yksi, näinhän se menee. 

Minulla on pakkomielle… Hyviin tuoksuihin. Minulla on erikoisen hyvä hajuaisti ja pahat hajut saavat minut ihan pois tolalta.

Söin tänään… Hedelmäkulhon, toastin, quesadillan ja tabouleh-kanasalaatin.

Ärsyttävintä on… Kovat äänet, jotka tulevat varoittamatta.

Tekisi mieli… Mennä rannalle makoilemaan vedenrajaan, mutta niska-situation rajottaa liikkeet tällaisiin laiskiaismaisen hitaisiin siirtymisiin.

Minusta on söpöä… Kun eri eläimet ovat ystäviä keskenään.

Hävetti… kun istuin eilen illalla yksin hotellimme baarissa ja katsoin videon New Yorkin metrosta, jossa kanssamatkustaja antoi vaatteensa kodittomalle, joka istui siellä ilman paitaa ja aloin itkeä valtoimenaan.

Olenko ainoa, jonka mielestä… syömisäänet ovat maailman ärsyttävimpiä. En ymmärrä, miksi kaikki kuvaavat snäppejä omista ruokailuistaan? 

Muoti Ostokset Päivän tyyli Trendit

MIKÄ TEKEE MENESTYJÄN?

Näin sellaisen kuvan, jossa oli vertailtu menestyneiden ihmisten tapoja ja sitä miten ne eroavat muista ihmisistä. En tiedä kuvan alkuperäistä lähdettä, mutta ajattelin kuitenkin jakaa siitä muutamia mietteitä täällä. 

Mikäli haluat menestyä,

Lue joka päivä sen sijaan että katsoisit tv:tä. Katselen itse ihan liikaa esimerkiksi netflixiä, ja samalla harmittelen miten ei muka ole aikaa lukea, kun kirjapino pölyttyy yöpöydällä. Kirjat opettavat usein todella paljon enemmän kuin television tuijottelu. Riippuen tietenkin siitä, mitä lukee ja katsoo. Kuitenkin romaanitkin avaavat silmiä hurjan paljon, kun voit sitä kautta kurkistaa täysin eri kulttuureissa elävien ihmisten arkeen ja sielunmaisemaan. Seuraavan kerran, kun avaat tv:n ja sieltä tulee vain rikkaat Kardashianit, sulje se samantien ja tartu johonkin mielenkiintoiseen kirjaan. 

Kehu muita ihmisiä, kritisoimisen sijaan. Muiden ihmisten haukkuminen lisää negatiivista energiaa ympärillesi. Jos sinulla ei ole mitään hyvää sanottavaa, on ehkä parempi pitää suunsa kiinni. Välillä tuntuu siltä, että on pakko päästä purkamaan jotain ärsytyksiä toiselle ihmiselle jostain törpöstä, joka on päiväsi pilannut. Samalla kuitenkin saastutat tämän toisen henkilön energioita tuomalla oman negatiivisuutesi siihen. Jos joku henkilö saa sinut niin raivon partaalle, on myös hyvä hetki katsoa itseään peiliin. Ärsyttääkö toistuvasti samankaltainen ihmistyyppi? Mitä se voisi kertoa sinusta?

Jos huomaat puhuvasi paljon negatiivista muista ihmisistä, koita muuttaa sitä esimerkiksi siten, että aina kun mieleesi tulee jokin negatiivinen ajatus, koita keksiä mielessäsi tästä henkilöstä myös vähintään yksi positiivinen puoli. Yhtäkkiä saattaa huomata, että kiinnittääkin enemmän positiivisiin puoliin huomiota. 

Ota muutos ilolla vastaan, äläkä pelkää sitä. Tästä olen puhunut paljon aiemminkin. Muutos aiheuttaa helposti vastarintaa, vaikka se olisikin parempaan suuntaan. Mitä aiemmin oppii sen, että tilanteet tulevat muuttumaan, eikä mikään muu ole pysyvää paitsi muutos, tulee elämästä helpompaa. Silloin tarttuu innokkaammin uusiin tilaisuuksiin ja osaa siirtyä eteenpäin silloin, kun nykyinen tilanne ei enää palvele haluamallaan tavalla. 

Anna toisille ihmisille anteeksi kaunan pitämisen sijaan. Kaunan pitäminen saastuttaa oman energiatason, eikä siitä ole kenellekään mitään hyötyä. Mitä nopeammin pystyt antamaan anteeksi, sitä helpompi on itsensä kanssa olla. Jos joku on loukannut sinua, tai käyttäytynyt muuten mielestäsi anteeksiantamattomalla tavalla, on mielestäni välillä turhaa jäädä odottamaan kyseiseltä henkilöltä anteeksipyytöä. Ei sitä lausetta tarvitse siihen, että annat itse sydämessäsi anteeksi ja vapautat itsesi pois negatiivisuudesta. 
 
Keskustele ideoista, mielummin kuin muista ihmisistä. Muista ihmisistä juoruilu on melkoista ajanhukkaa. Paljon mielenkiintoisempaa ja omaa ajatusmaailmaa rikastuttavampaa on keskustella ideoista, ajatuksista, käsitteistä ja kuunnella aidosti, mitä toisella ihmisellä on annettavaa. 

Jatka koko elämäsi uusien asioiden oppimista, äläkä koskaan ajattele tietäväsi kaikkea. Fiksuimmat ihmiset, joita tunnen, ovat aina kiinnostuneita uusista asioista ja innokkaita oppimaan lisää. He eivät koskaan ajattele oppimisensa olevan lopussa, vaan löytävät aina uusia mielenkiinnonkohteita, joihin paneutua. 

Ota vastuu omista epäonnistumisistasi, äläkä syytä niistä muita ihmisiä. Menestyjät myöntävät rehellisesti tehneensä virheen, kun muut etsivät syypäätä muista ihmisistä. Samalla menestyjät osaavat kiitää onnistumisistaan muita, kun taas muut haluavat kaiken kunnian itselleen. 

Tunne kiitollisuutta kaikesta, mitä sinulla on. Mitään ei kannata ottaa itsestäänselvyytenä. Varsinkin matkustellessa aina huomaa, kuinka etuoikeutettu onkaan ja kuinka kaikista asioista tulee olla kiitollinen. 

Tee tavoitteita itsellesi ja elämällesi. Jos haluat menestyä, se ei tule tapahtumaan sattumalta. Sinun täytyy ensin tietää, mitä haluat ja sen jälkeen kulkea tätä maalia kohti. Kun tiedät mikä on päämääräsi, voit joka päivä miettiä, mitä voisit tänään tehdä sen eteen?

Millaisia mietteitä heräsi, vai olivatko nämä itsestäänselvyyksiä?

 

Puheenaiheet Ajattelin tänään