Näin jossain artikkelin siitä, kuinka usein pyydämme anteeksi ihmisiltä halutessamme vaikuttaa kohteliailta. Kuitenkin joskus anteeksipyyntöä enemmän arvostamme kiitosta. En valitettavasti muista enää, missä tekstin näin, mutta jäin pohtimaan sitä pitkäksi aikaa. Olen sen jälkeen yrittänyt itsekin muotoilla asioita eri tavalla, sillä tässä on paljon hyviä ajatuksia takana. 

Oikeastaan ajatus toimii samalla tavalla kuin koko elämänkatsomukseni siitä, että kannattaa miettiä mihin ajatuksensa keskittää. Jos pyydät anteeksi sitä, että olet aina myöhässä, ystäväsi kiinnittää huomiota siihen ja saattaa jopa ärsyyntyä entistä enemmän ja miettiä, että totta tosin, sinä olet aina myöhässä. Sen sijaan voit sanoa kiitos, ja todeta, kuinka kiitollinen olet hänen kärsivällisyydestään. Tällöin huomio keskittyy mukavaan asiaan.

Ihmiset tekevät tätä anteeksipyytelyä liian paljon myös sen takia, että oma sisäinen puhe alkaa uskoa tätä. Jos toistelet muille ihmisille anteeksipyyntöjä omasta olemuksestasi, alat pikkuhiljaa muuttua sellaiseksi. Älä siis sano ”anteeksi, kun olen tänään näin huonoa seuraa”, vaan mielummin ”kiitos, että vietät kanssani aikaa.” Älä pyydä anteeksi sitä, että et oikein osaa pukea tunteitasi järkevästi sanoiksi, vaan kiitä siitä, että sinua jaksetaan kuunnella. Älä puhu siitä, kuinka pahoillasi olet ollessasi aina vain epäonnistuja, vaan kiitä siitä, että sinuun on uskottu kaikki tämä aika. 

Tällä tavoin oma mieli keskittyy positiivisiin asioihin, eikä vello negatiivisyydessä. Kannattaa siis miettiä tarkkaan, milloin on tarpeen pyytää anteeksi ja milloin voisi sen sijaan sanoa kiitos. 

Olen moneen kertaan hehkuttanut, kuinka luova olo täällä Nycissä on ollut ja onnekseni se jatkuu edelleen. On mukavaa, kun on kokoajan joku maalaus tai piirustus kesken, jonka pariin voi päivittäin palata. Poikaystävänikin on kiinnostunut piirtämisestä ja olen ihaillut hänen vahvaa kädenjälkeään. Kävimmekin hakemassa taas lisää taidetarvikkeita lyijykynätöitä varten.

En ollut ennen tiennyt, että on myynnissä sellaisia kumeja, jotka ovat kuin sinitarraa ja voit muovailla siitä sellaisen terävän kärjen, jolla voi tehdä valööreitä esimerkiksi hiuksia piirtäessä. Loppujen lopuksi lyijykynätöihin ei kamalasti tarvita. Muutamalla eri lyijykynällä, hyvällä paperilla, kumilla ja viivottimella tai harpilla pääsee pitkälle. 

On ollut iltaisin ihan parasta laittaa hyvää musiikkia soimaan, ja piirtää yhdessä. Siinä pääsee jollain tavalla ihan meditatiiviseen tilaan. On myös muistunut mieleen, kuinka palkitsevaa onkaan oppia jotain uutta. Oli kyseessä sitten mittasuhteiden hahmottaminen, varjostustekniikat tai ymmärrys eri välineiden käytöstä, on niiden oppimisen jälkeen paljon inspiroituneempi olo, kuin sohvalla makaamisen ja sarjamaratonin jälkeen. 

En koe olleeni koskaan mikään sellainen perinteinen käsillä tekijä. En nauti erityisesti nikkaroimisesta, ruoanlaitosta tai esimerkiksi vaatteiden ompelusta. Piirtäessä kuitenkin ymmärrän sen nautinnon, mikä tulee saadessaan aikaan jotain konkreettista. Kun kuva hetki hetkeltä herää enemmän eloon ja työn jäljen näkee niin selkeästi.

Keskittyessä yhteen asiaan pariksi tunniksi, saa mielen tyhjennettyä kaikesta arkisesta hälinästä. Tuntuu jotenkin, että pääsee irtaantumaan tästä maailmasta vähän sellaiseen omaan kuplaansa. Sellaiseen kuplaan, jonka yleensä vain kirjallisuus onnistuu parhaimmillaan luomaan. Unohtaa täysin missä on, ja kun palaa takaisin tähän maailmaan, katselee sitä hiukan eri silmin. 

Ensimmäinen naisen kasvokuva on poikaystävän piirtämä, muut minun tekemiäni. Viimeinen kuva on väritetty tietokoneella.