”Sitten kun oon 25, oon varmasti naimisissa ja jossain sikamakeessa työpaikassa, mulla on oma auto ja hieno asunto.” 

Kaikilla on varmaan jossain elämänvaiheessa ollut odotuksia ja haaveita tulevaisuudelle. Aika usein haaveet kuitenkin muuttuvat, muovautuvat tai vaihtuvat täysin erilaisiksi. En tiedä johtuuku se juuri näistä lapsuuden odotuksista, elämän rajallisuuden tunteesta, vai kaiken aikuisuuden tuoman vastuuden kasautumisesta, mutta monet tuntuvat ahdistuvan kertyvistä ikävuosista. 

Itse olen ollut näistä tunteista vapaa luultavasti aina. En ainakaan muista yhtä ainuttakaan hetkeä, kun olisin halunnut olla ikävuosiani nuorempi. Jo elettyyn elämään takaisin päin tuijottelu tuntuisi tämän hetken ja tulevaisuuden aliarvioimiselta. Miksi haluaisin olla kaikkia niitä mahtavia kokemuksia köyhempi? Tai ilman kaikkia niitä elämän opettamia viisauksia? Kaikille kompuroinneille, identiteettikriiseille, sydänsuruille ja tunteiden vuoristoradoille voin jälkikäteen sanoa kiitos. Ja olla kiitollinen myös siitä, että tämä nykyhetki tuntuu olevan hiukan seesteisempi.

Aikuisuus on ollut heittämällä elämäni parasta aikaa. Ei ole enää niin hukassa itsensä kanssa, maailma ei ole enää niin mustavalkoinen, tietää omat rajansa paremmin, on saanut ympärilleen ihmisiä, jotka jakavat saman arvomaailman ja saa tehdä päätöksiä itsenäisesti. Ja toisaalta, jos aikuisena mielesi tekee keskellä yötä lähteä ostamaan suklaata ja pelata aamuun asti videopelejä, voit tehdä sen. Mikäpä sen hienompaa? 

Farkut – Monki, Paita -Zara, Kengät – Aldo, Nahkatakki – Carlings (vanha), Laukku – The Kooples

Photos: Martina M. <3