Elokuussa treenataan vielä pihalla. Tässä esimerkkitreeni!

Juokseminen on mielestäni parasta silloin, kun pinkoo niin kovaa kuin koivista lähtee. Olen aina puhunut intervallilenkkien puolesta, ihan vain senkin takia, että ne ovat mielestäni mielekkäämpiä kuin tasainen hölköttely. Jos ei halua juosta intervalleja, suosittelen tällaisia spurtteja treenien yhteyteen. Näitä voi tehdä lähes missä vain ja lisähaastetta voi hakea vaikka ylämäestä.
Hauskinta on mielestäni juosta kilpaa kaverin kanssa. Varsinkin jos toinen on sinua nopeampi, tulee helposti ylitettyä itsensä. Spurtit ovat hyviä myös painonhallinnan kannalta, koska rankka spurtti tekee elimistöön ns. happivelan, joka täytyy korjata. Tämä saa aikaan jälkikulutuksen, jonka ansiosta rasvanpoltto voi nousta kolminkertaiseksi keskitempoiseen treeniin verrattuna.
Kävin eilen juoksemassa rannalla ihanassa ilta-auringossa. Hiekka toi vähän mukavaa lisähaastetta juoksuun. Siinä pinkoessani tajusin, että nämä saattavat olla viimeisiä ulkotreenejä kevyissä vaatteissa.
Nyt kannattaa tosiaan nauttia näistä viimeisistä lämpimistä ilmoista treenaamalla ulkona. Jos et keksi, millä tavalla voisit urheilla pihalla, tee vaikka näin:
-
- hölkkää 5-10 minuuttia johonkin, missä on tilaa juosta
-
- tee 10 punnerrusta (jos on liian rankka, tee ne korotettuna vaikka penkkiä vasten)
-
- tee 15 dippiä, esimerkiksi jalat maassa, kädet penkillä/ kahden kiven välissä/mielikuvitus rajana
-
- Jos lähellä on suuria kiviä, voit hyödyntää niitä tekemällä kyykkyjä sellaisen kanssa, esim. 15 sumokyykkyä Tässä video-opastus
-
- Jos kiviä ei ole, tee 10 yhden jalan kyykkyä (pistoolikyykkyä)/ jalka. Jos tuntuu mahdottomalta, voit ottaa toisella kädellä tukea jostain Tässä video-opastus
-
- Toista ylläolevat lihaskuntoharjoitteet 3 kertaa
-
- Loppuun spurtit, voi tehdä myös mäessä esim. 3-5
-
- Kevyt hölköttely takaisin kotiin
Näin kuumalla ilmalla kannattaa muistaa ottaa vesipullo mukaan. 

Blogissani on lähiaikoina ollut erilaisia vinkkauksia esimerkiksi ruokapaikoista, ruoista tai viimeisenä eilen kuminauhajumpasta. Näillä vinkeillä ei ole kuitenkaan mitään tekemistä minkään yhteistyön kanssa.
Esimerkiksi eilisen treenivinkin kuminauha on ihan normaalisti kaupasta ostettu. Etsin valmiiksi linkin johonkin kauppaan joka niitä myy, koska arvelin siitä tulevan kyselyitä. En siis ole saanut tuotetta ilmaiseksi, minulle ei makseta siitä kirjoittamisesta enkä saa minkäänlaista komissioa blogini kautta sivustolle menneistä klikkauksista.
Ymmärrän, että näitä on välillä vaikea tunnistaa toisistaan, varsinkin kun eri bloggaajat toimivat tämän suhteen erilailla. Vielä ei ole yhteistä linjaa siitä, miten yhteistyöt blogissa pitäisi ilmoittaa. Itse olen ollut sitä mieltä että riittää, jos kerron: ”sain tuotteen X testattavaksi”.
En ole ikinä suostunut kirjoittamaan mistään, missä en saa ilmoittaa tuotteen olleen yhteistyön kautta saatu. Valitettavan usein yrityksiltä tulee tällaisia ehdotuksia.
Riittääkö tällainen erottelu teidän mielestänne? Vai pitäiskö blogin kautta saadut tuotteet ilmoittaa selkeämmin?
Tästä blogista on tullut niin suuri osa omaa elämää, että esimerkiksi hyvän lounaspaikan/treenivaatteen/reseptin löytyessä minun tekee heti mieli kirjoittaa siitä, samalla tavalla kun sitä aiemmin hehkutti vain kavereille.
Mielestäni on kuitenkin hölmöä alkaa jokaisen postauksen yhteyteen kirjoittamaan ”TÄMÄ EI OLE MAINOS”. Se tuntuu jokseenkin lukijoiden aliarvioimiselta.
Suhtaudun itsekin suht kriittisesti blogimainontaan, joten ymmärrän täysin, että on inhottavaa miettiä jokaisesta kirjoituksesta: oliko tämä nyt maksettu mainos vai ei?
Joten, kertokaa te: miten te toivoisitte minun erottelevan yhteistyöpostaukset kaikesta muusta?
Kuvakollaasit on kesän Instagram kuvista, minut löytää nimimerkillä @elmerii