Pitkien lenkkien harjoittelua

Olen aiemminkin kertonut, että en ole kovin hyvä pitkän matkan juoksija. Rakastan lyhyitä nopeahkoja lenkkejä, sekä toisaalta myös pitkiä kävelyjä. Pitkät juoksulenkit taas ovat täyttä tuskaa.

Teen lähes aina saman virheen: aloitan liian kovalla vauhdilla. Masennun aina täysin, kun lähden juoksemaan jonkun muun kanssa. Lähipiirissäni muilla 20 km saattaa olla ihan normaali lenkki , kun minulle 7 km on jo saavutus.

Tänä keväänä & kesänä aion opetella juoksemaan pidempiä matkoja. Sykemittari olisi varmaan tässä hyvä työkalu. Sitä tarkkailemalla ei tulisi juostua liian kovaa. Aionkin nyt aloittaa ihan kävelyvauhtia hölkkäillen. Juoksen todella hitaasti sellaisia n. 8km lenkkejä näin alkuun. Sitten kun olen tottunut siihen juoksun rytmiin, alan pikkuhiljaa nostaa vauhtia myös.

Lähdin jo yhtenä päivänä juoksemaan, pitkä lenkki mielessäni. Kuitenkin maa oli sellaista sohjoa, että tuntui kuin olisi juossut juoksuhiekalla. Jalat kastuivat myös ensimmäisen 100 metrin aikana. Päätin siirtää lenkkiä keväämäälle ja kaarsin kotiin jo kolmen kilometrin jälkeen (hehe, tekosyitä heti alkuun).

Nyt joku ehkä miettii, minkä takia haluan alkaa juoksemaan pitkiä lenkkejä, jos se ei ole kivaa mielestäni?
Juoksu on mielestäni ihanaa silloin, kun sitä jaksaa tehdä. Tiedän, kuinka nopeasti kunto kohenee kun vain juoksee säännöllisesti. Kestävyysharjoittelullahan on monia hyötyjä yleiskunnon kohottamisen lisäksi. Se parantaa esimerkiksi hengitys- ja verenkiertoelimistön suorituskykyä. Ulkona juostessa pääsee myös nauttimaan samalla raittiista ulkoilmasta ja uni tulee illalla paremmin. Ja mikä parasta, juoksu on ilmaista ja vie todella vähän aikaa. Lenkkarit vain jalkaan, ulos ovesta ja voit samantien aloittaa treenin.

 

Kuulin myös vähän aikaa sitten että älypuhelimiin saa ohjelmia, jotka motivoivat pitämään jostain tietystä juoksusuunnitelmasta kiinni. Voisin ainakin päivittää lenkkimusiikkilistani, jos siitä saisi vähän lisäpotkua. 

Onko muilla samanlaisia suunnitelmia? Hyviä vinkkejä pitkän matkan lenkkeilyyn saa jakaa myös kommenttiboksin puolella.

Hyvinvointi Liikunta

Suussa sulavaa kasvisruokaa

Alkuviikosta postailin ruokainspiraatiota kuvien muodossa. Seassa oli yksi kuva munakoisoruoasta, jota halusin heti päästä kokeilemaan. Tämä sopii loistavasti kesällä grillijuhliin tai muuten vain lisukkeeksi.
En osannut päättää, käytänkö munakoisoa vai kesäkurpitsaa, joten ostin kummatkin. Omaksi suosikikseni nousivat lopulta kesäkurpitsaversiot.

Kauppalistalle:

  • Tomaatteja
  • Kesäkupitsa/munakoiso
  • Valkosipulia

Tarvitset myös pienen tilkan öljyä sekä juustoa maun mukaan. Olisin halunnut käyttää fetajuustoa, mutta pienessä kaupassamme ei ollut sitä saatavilla. Tyydyin Aurajuustoon ja se toimi myös oikein hyvin.  Aloitin laittamalla uunin lämpenemään 200 asteeseen. Käytin kiertoilma-grillivastusta. Pesin vihannekset ja viipaloin ohuiksi paloiksi.  Asettelin munakoisot ja kesäkurpitsat leivinpaperille ja pirskottelin hiukan öljyä päälle.

 Lisäsin valkosipulia ja tomaatit.

 Päälle ripottelin Aurajuustoa ja laitoin pellin uuniin. Grillivastus käräyttää juuston melko nopeasti, joten annoin sen olla vain n. 10 minuuttia.

 Jos ei ole grillivastusta käytettävänä, ottakaa pois silloin kun juusto on kullanruskeaa.

Päälle leikkasin vielä hiukan tuoretta ruohosipulia. 

 Koska jostain piti hiukan saada proteiiniakin, leikkasin avokadon kahtia ja täytin kuopat isoilla katkaravuilla. Päälle laitoin sitruunapippuria ja ruohosipulia. Tämä on helppo ja ravitseva välipala myös itsessään.

Mukavaa viikonlopun alkua kaikille! 🙂

Koti Ruoka ja juoma