Sekalaisia juttuja ja vatsalihashaaste

Kävin ihanalla aamulenkillä tänään. Suunnitelmissa oli juosta hiukan pidempi lenkki kuin yleensä, joten puin taas pitkästä aikaa pipon, kaulaliinan, hupparin, pitkikset ja säärystimet. Mietin tänään että mikäköhän siinä on, että en ikinä pukeudu pinkkiin normaalisti, mutta treenivaatteissa se jotenkin menee? Mustista treenikuteista ei tunnu saavan samalla tavalla energiaa.

Nyt on ollut niin ihania ilmoja, että en ole malttanut mennä salille. Rakastan merta ja rantalenkkejä, enkä malta odottaa että lumet sulavat taas. Keksin tänään uuden juoksureitin joka menee rantaa pitkin melkein koko matkan.

Joku kyseli tuolla, että syönkö aamupalaa ennen aamutreeniä ja mitä siihen kuuluu.
Syön aina aamiaisen, ellei ole kyse aamujoogasta. Sen voi tehdä mielestäni tyhjällä vatsallakin. Aamiainen on melko samanlainen päivästä toiseen, leivän täytteet saattavat vain muuttua. Joskus jos masuun mahtuu, teen vielä jonkun supersmoothien.

Tässä tämän aamuinen aamupalani: Viinirypäleitä, 2 ruisleipää, päällä Oivariinia, juustoa, salaattia ja kurkkua. Iso lasi vettä ja vihreä tee.

Ruokajuttuja ei ole vähään aikaan ollut, joten tässä olisi eilisiltainen salaattini. Oli todella maukasta. Fiilistelen aina makean ja suolan yhdistämistä. Tässä siis Aurajuusto ja rypäleet loivat hyvän makuparin. Lisäksi oli salaattia, kurkkua, paprikaa ja auringonkukan siemeniä.

Ja ku nyt ruokajuttujen makuun pääsin, tässä vielä lenkin jälkeinen smoothie jota kokeilin ensimmäistä kertaa. Laitoin mukaan myös vaniljaproteiinijauhetta, mutta jos haluaa pirtelöstä ”puhtaamman” voi sen jättää pois.

Laitoin siihen:

  • banaanin
  • 1 rkl Tocoa ja Macaa
  • 3 dl kaurajuomaa
  • 1 dl jäisiä mustikoita 

 

 Macassa on aika vahva maku, joten ilman mustikoita juoma ei ollut kovin hyvää mielestäni. Toco sen sijaan on ihan miellyttävän makuista. Siitä tulee mieleen hiukan kaurapuuro.  Instagramin (@elmerii) puolella pohdinkin jo, että vatsalihakseni tuntuvat paenneet täysin piiloon talven aikana. Olen keskittynyt jalkojen vahvistamiseen ja keskivartalotreeni on ollut melko olematonta. Ajattelin siis aloittaa nyt 8 viikkoa kestävän vatsalihashaasteen! Kaikki, jotka haluavat sen sixpackin esiin kesää varten tai muuten vain vahvan keskivartalon, saa liittyä mukaan haasteeseen.  Tarkoituksena on, että joka viikko jaan uuden vatsalihastreenin täällä blogin puolella. Treeni tehdään kahdesti viikossa, ei kuitenkaan peräkkäisinä päivinä. Olen jo suunnitellut ensimmäisen ja toisen viikon setit ja huomenna kokeilen ensimäistä. Harjoitukset ovat intensiivisiä, mutta eivät kovin pitkiä. Vatsalihastreenisettejä saa myös ehdotella minulle kommenttien puolella. Jos on hyviä treenejä, ne pääsevät mukaan haasteeseen. Huomenna siis alkaa! Sitä varten tarvitset vain kahvakuulan/käsipainon, joten se onnistuu myös kotoota käsin. Miltäs tällainen pidempi treenisetti kuulostaa teistä? 🙂 Itse olen ainakin ihan innoissani.

Hyvinvointi Ruoka ja juoma Liikunta

Treenipäiväkirja viikolta 12

Käväisin viime viikolla Gina Tricotissa ja katselin urheiluvaatetarjontaa. Mielestäni Ginan urheiluvaattet ovat usein kivan näköisiä ja niissä on hyvä hinta-laatusuhde. Nyt siellä oli myynnissä myös näitä kännykkätaskuja. Mietin, pitäisikö käydä ostamassa tuollainen kesälenkkejä varten.

Nyt kuitenkin olisi vuorossa taas viime viikon liikuntapäiväkirja. Tuntuu, että juuri näpyttelin vasta edellistä. Viikot ne vain vilisevät!

Ma: lepo
Ti: Sali (jalat,pakarat,vatsat) 1h
Ke: Sali (rinta,olkapäät,selkä) 45 min
To: Kahvakuula + käsitreeni kotona 40 min. 
Pe: lepo
La: juoksulenkki n. 5km
Su: 3 h kävelylenkki hitaalla temmolla

Melkein tyhjä Citygym arkiaamuna.

Rakastan aamusaleja, tai oikeastaan aamupäiväsaleja. Parasta on mennä arkena joskus kello kymmenen aikaan, kun siellä ei juuri ole muita ihmisiä. On vähän samanlainen olo, kun pienenä Lintsillä sadepäivänä, jolloin ei tarvinnut jonottaa mihinkään laitteisiin. Sen jälkeen on hyvä syödä oikein runsas lounas ja illalla jää aikaa siihen rentoutumiseen.  Tajusin tällä viikolla myös, että rintapäiväni rintaliikkeet ovat olemattomat. Joten lisäsin penkkipunnerruksen siihen. Tein sitä säälittävän pienillä painoilla näin aluksi, mutta pikku hiljaa ne painot nousevat sitten.  Onko teillä jotain hyviä rintalihasliikkeitä mielessä? Saa vinkata 🙂


Hyvinvointi Liikunta