Treenipäiväkirja?

Hei, kyselitte silloin sitä saliohjelmaa, kun alottelin nelijakoista. Olen kuitenkin huomannut, ettei se sovi minulle! Jos en pääsekään neljää kertaa viikossa salille, alan stressata siitä.

Päätinkin eilen, että muuntelen siitä kolmijakoisen ohjelman itselleni. Lisäsin mukaan myös joitain omia lemppariliikkeitä. En aio tätäkään tehdä orjallisesti, mutta se on hyvä ohjenuora salitreeniin. Jos jonain päivänä on hurjasti energiaa, saatan jatkaa treeniä lisäliikkeillä.

Pidän edelleen salivihkoa mukana, joihin kirjoitan painot, joilla olen tehnyt. Teen myös pistemerkinnän jokaisen painon perään. 1 piste tarkoittaa sitä, että painoja voi seuraavalla kerralla nostaa, 2 pistettä tarkoittaa sitä, että määrä oli sopivan haastava ja 3 pistettä tarkoittaa sitä, ettei viimeisiä toistoja pystynyt tekemään tai että tekniikka kärsi. Tällä tavalla tiedän seuraavalla kerralla, millä painoilla kannattaa kutakin liikettä tehdä. Näen myös oman kehitykseni helposti.

Kyselisinkin nyt, kiinnostaako teitä sellaiset postaukset, missä kerron näitä tekemiäni treenejä? En ole mikään PT ja henkilökohtaisten saliohjelmien teon jätän heille. 🙂

Hyvinvointi Liikunta

Protskujauhe

En ole aiemmin käyttänyt proteiinilisiä tai palautusjuomia. Olen pyrkinyt aina syömään kunnon aterian heti treenin jälkeen. Nyt kuitenkin treenaan Citygymillä, josta on lyhyt bussimatka kotiini. Olen tähän asti syönyt proteiinipatukoita, valmisjuomia ja banaaneja aina treenin jälkeen ja ruoan sitten kotona.

Se on kuitenkin pidemmän päälle melko kallista. Tänään sitten marssin Fitnesstukkuun ja ostin tällaisen Vaniljanmakuisen proteiinijauheen. Kävin sen jälkeen salilla tekemässä rinta-olkapää-selkä-treenin ja maistoin juomaa vasta kotona. Yllättävän hyvää se oli jopa veden kanssa. Olen joskus aiemmin kokeillut Fastin jauheita ja jotenkin niistä oli jäänyt huono fiilis. Ja aiemmin minua on kiusannut ruokahalun huonontuminen näiden jälkeen. Toivotaan, ettei tästä lähtisi ihan kokonaan. Raportoin teille sitten, miten toimii!

Onko jollain kokemuksia tästä Star Nutritionin proteiinijauheesta?

Muoti Ostokset Päivän tyyli Trendit