PAHIMMAN LUOKAN FIILISTELIJÄ

Olen pahimman luokan fiilistelijä, ja pystyn hehkuttamaan näennäisesti todella pieniäkin asioita päivittäin. Jollain tavalla tuntuu, että  on helpompi pysyä kiitollisena, kun huomioi asiat, jotka omaa päivää ilahduttaa. Tulen myös onnelliseksi silloin, kun poikaystäväni puolestaan fiilistelee minulle jotain asiaa. Pidän muutenkin seurasta, jossa kaikki tuntuvat ilahtuvan pienistä jutuista ja nostavat sillä tavalla koko ryhmän henkeä. 

Aloin pohtia sitä, kuinka meidän kaltaisemme ihmiset ovat varmasti rasittavaa seuraa joillekin. Mielestäni ihmisiä on tässä suhteessa kolmea eri tyyppiä. Fiilistelijät koettavat aina löytää jokaisesta tilanteesta jotain hienoa ja saattavat ilahtua silminnähden vaikkapa hienosta pilvimuodostelmasta. Kun jotain kivaa tapahtuu, fiilistelijän on pakko jakaa seurueelleen se, että ”HEI miettikää, me ollaan nyt TÄÄLLä ja tää tapahtuu just NYT!”.  

Fiilistelijöiden vastakohtana on mielestäni valittajat, jotka  keksivät jokaisessa tilanteessa jotain, mikä on pielessä. Aurinkoisella ilmalla he alkavat etsiä varjoisaa paikkaa, koska kuitenkin kohta iho punoittaa tai auringonpistos yllättää. Hikikin valuu jo siihen malliin, että parempi olisi vain mennä takaisin sisään. Hänen on pakko raportoida kaikki, mikä voi mennä pieleen ja muistutella asioista, jotka eivät ole menneet ihan nappiin. Jos ruoka on aivan loistavaa ravintolassa, muistuttaa hän, että odotusaika oli kuitenkin aivan liian pitkä. 

Näiden lisäksi on chillaajat, jotka eivät tarvitse muistuttelua suuntaan tai toiseen. He taitavat oikeasti eniten nauttia tilanteista ja olla kussakin hetkessä läsnä. He eivät menetä malttiaan jonkin kurjan asian tullessa eteen, mutta he pystyvät pysymään rauhallisina myös kivojen asioiden edessä. Leuka ei välttämättä loksahda auki jokaisen tähtitaivaan, kolibrin tai meritähden kohdalla, mutta myöskään kaatosade, bussista myöhästyminen tai huono asiakaspalvelu eivät ole valittelujen arvoisia. Huonoja asioita ei tarvitse toistella tai pahimpaan varautua, mutta hyvistä hetkistä voi nauttia myös ilman jatkuvaa hehkutusta. 

Koetteko kuuluvanne johonkin ryhmään, tai ärsyttääkö joku ihmistyyppi teitä? 
 


 

Kommentit (13)
  1. Mä tunnistan itseni noista kaikista – ja sanoisin, että eivätköhän kaikki ole silloin tällöin noita kaikkia (?) 🙂

    Just eilen tapahtui tällaista: Olimme lähdössä poikaystävän kanssa kauppareissulle. Lähtiessä olin tosi chillista ja sanoin, että mennään vaan fiiliksen mukaan yhteen kauppaan ja sitten toiseen ja katotaan jos tulee matkanvarrella jotain muuta mieleen. Olin aivan jossain chill zen moodissa. Jossain vaiheessa mulle iski kuitenkin ihan kamala nälkä, ja sittenhän musta kuoriutui valittaja. Oli kylmä, pipo kutitti otsaa, väsytti, heikotti, nälätti… Kun olin saanut vähän välipalaa naamaan, olimme kävelemässä kotiin ja selitin jotain poikkikselle, kunnes täysin kesken lauseen käännyin katsomaan aivan mahtavan väristä pastellitaivasta ja iiiiiiisoa lintuparvea, joka kurvaili hienoissa silmukoissa auringonlaskun edessä – siinä vaiheessa olin täysin fiilistelijä ja hihkuin kuinka kaunis näky olikaan.

    Joten ihan tilanteesta riippuu. 🙂

    Toki voisin sanoa, että suurimmaksi osaksi valittajat ärsyttävät, mutta koen olevani silloin tällöin itsekin aikamoinen valittaja, joten en voi oikeen sanoa muuta kuin, että ymmärrän miksi joskus valituttaa. Fiilistelijät ovat söpöjä ja ihania, ja se on kyllä se paras fiilis kun itsekkiin on fiilistelijä päällä. Ja sitte taas chillaajia jotenkin arvostan tosi paljon. Ite tulee annettua tosi usein tunteiden viedä, joten kiperimmissä tilanteissa iskee yleensä paniikki. Chillaajat pitävät chillinsä silloinkin ja se on vaan jotenkin tosi ihailtavaa, ja haluisin oppia enemmän chillaajien asennetta itsekin. 🙂

  2. Oon ehdottomasti chillaajatyyppi, välillä liiaksikin. Toisaalta helppoa, mutta välillä tuntuu, että en reagoi jotenkin ’tarpeeksi’ – vaikka kuinka isoja asioita tapahtuisi, saatan vain hymyillä yksikseni jossain nurkassa 😀 vaikutan varmasti joidenkin silmissä vähän valjulta kaverilta, jos ei mua tunne tai ei muuten vaan huomaa sitä, että mä vaan hiljaa nautiskelen.

    Fiilistely on ihanaa ja saa muutkin huomaamaan iloitsemisen arvoisia asioita ympärillä. Huomaan, että itsekin sanon ääneen positiivisia asioita helpommin silloin, jos kuulija jaksaa innostua ja fiilistellä mukana ja olla ihan että NIINPÄ!!! Sen sijaan, että naurahtaa tai ohittaa koko jutun 😀
    Valittajia sen sijaan en voi sietää, ei vaan riitä ymmärrys. Luulisi, että jokainen tajuaa positiivisuuden olevan loppujen lopuksi helpompaa! Ei välttämättä joka tilanteessa, mutta sen kannalta, kuinka raskaalta elämä tuntuu. Joka ikinen ihana pikku kolibri piristää päivää, jos ne vain huomaa.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *