Pinnallisuuden paradoksi

Olen miettinyt paljon pinnallisuutta elämäni aikana ja kummastellut, kuinka monet pitävät sitä jollain tapaa syvällisyyden vastakohtana. Pinnallinen ihminen on sellainen, joka keskittää energiaansa ja ajatuksiaan ulkonäköön, pintaan. Syvällinen ihminen ajattelee asioita pidemmälle, syvemmälle, eikä mieti ulkokuorta. Tässä tavallaan tehdään sellainen erottelu, että "no, kumpaan porukkaan haluat kuulua?".

Tässähän ei ole mitään järkeä. Ulkokuori ja sisin ovat ihan täysin eri asioita. Ennemminkin voisi verrata ulkonäköönsä huomiota kiinnittävän ja ulkonäöstä piittaamatonta ihmistä. Tai syvällisten ajatusten parissa viihtyvää ja kepeiden puheenaiheiden ystävää keskenään. Nämä ovat paljon validimpia vastakohtia, kuin syvällisyys vs. pinnallisuus. 

Jos ihminen on visuaalinen, on suuri mahdollisuus että häntä kiinnostaa myös se, miltä itse näyttää. Tämä ei kuitenkaan kerro mitään muuta tämän henkilön sielunmaisemasta, kuin sen, että häntä kiinnostaa se miltä hän näyttää. Jokin haluaa tietoisesti näyttää siltä, ettei häntä kiinnosta miltä hän näyttää, ja tämäkin on pinnan ajattelua. Saatetaan jopa miettiä paljon enemmän sitä ulkonäköä sillä halutaan brändätä itseään johonkin tiettyyn muottiin sopivaksi. 

En siis tarkoita, etteikö pinnallisuus olisi sanana ihan käypä. Itse kiinnitän huomiota ulkonäkööni, meikkaan, laitan joskus tukkaani ja valitsen vaatteita jotka sopivat mielestäni persoonaani parhaiten. Tämä on pinnallista -- olen siis pinnallinen. 23,5 h päivästä mietin aivan muita juttuja kuin ulkonäköä. Rakastan kyseenalaistaa asioita, käydä keskustelua kaikesta mahdollisesta, pureutua aina vähän syvemmälle, pohtia universumia, väitellä eri aiheista, oppia lisää, lukea filosofiaa, nähdä ihmisistä kaiken muun kuin ulkokuoren -- olen siis syvällinen. Nämä kaksi asiaa eivät sulje toisiaan pois.

Minkä takia niin moni edelleen kuvittelee toisin?

Olen kyllästynyt siihen, että fiksut ajattelevat naiset joutuvat jotenkin selittelemään itsensä ehostamista ja vakuuttelevat itselleen ja muille ettei nämä jutut oikeasti kiinnosta. Omasta mielestäni on todella antifeminististä ajatella että järki ei asu meikatussa päässä.

Mitä ajatuksia teillä herää aiheesta? 

 

Kommentit

Kikii (Ei varmistettu)

Wautsi, mistä tollasia autinkolaseja löytyy? Ihanat!

somewhere

Laseissa lukee H&M :)

Elisa Lepistö

Täältä tulikin oikea vastaus :) Eli H&M lasit! :)

EricaK
EricaK

Liputan visuaalisuuden puolesta. Koen, että minulla on "silmää" ja nautin kaikesta kauniista ja vähän erikoisesta. Rakastan kauniisti leikattuja vaatteita siinä missä ihailen taideteosta, maisemaa tai luontokappaleita. En silti ole lainkaan pinnallinen, vaan ihan hurjan syvällinen. Vanhanaikaista väittää että kyseessä olisi kolikon kaksi puolta :)

Elisa Lepistö

Just näin! Mun mielestä kaikki tuo on myös tapa ilmaista omaa luovuuttaan, siinä missä moni muukin! :)

HannaKoo
Hanna Koo

Yhdyn tähän täysin! Rakastan kauniita esineitä ja kerään niitä mielelläni ympärilleni. Arvostan toki kauniita vaatteita, mutta vieläkin enemmän kauniita tavaroita. En suostu tuntemaan huonoa omatuntoa siitä, että kauniit asiat tekevät minut onnelliseksi; hihkun innosta, kun katson uutta, sairaan nättiä pöytävalaisintani. Mitä sitten? Vietän paljon aikaa kotona, miksen tekisi siitä niin kaunista kuin mahdollista, jos se tekee onnelliseksi? "Pinnallinen" on turhaan saanut jotenkin negatiivisen sävyn. Kuvailisinkin itseäni mieluummin esteetikoksi :)

Lisax (Ei varmistettu)

Minulle pinnallinen on aina merkinnyt sitä, että ihminen ajattelee ja kiinniittä muissa aina huomioinsa ulkoisiin seikkoihin. Eikä osaa ajatella niitä pidemmälle. Ei se minusta ole pinnallista, että pitää itsestään huolta. Mutta on kyllä jännä jos ihmiset jakavat ne näinkin kärsitetysti.

Elisa Lepistö

Näinhän se on, mutta tosi usein tässä ajatellaan tosi mustavalkoisesti. :)

hanna kovanen

Tämä teksti on täyttää kultaa! Olen aivan samaa mieltä, että nuo kaksi puolta voivat asua samassa ihmisessä - kyse on kuitenkin tasapainosta! Ja minulle visuaalisuus on kovin tärkeää ja tuottaa nautintoa sekä itsevarmuutta, ja silloin on myös helpommin avautuu omista mietteistään :)

Elisa Lepistö

Juuri niiin! Ja susta näkyy että oot ihan hurjan visuaalinen ihminen <3 

Masivaari (Ei varmistettu)

Olet niin oikeassa. Syksy Räsänen lienee myös aina silloin tällöin ajatellut omaa ulkonäköään - ja on toisinaan myös syvällinen.

rekkis (Ei varmistettu)

Tää postaus kolahti niin kovasti ettet arvaakaan, erityisesti tämä:

"Omasta mielestäni on todella antifeminististä ajatella että järki ei asu meikatussa päässä."

Vanhoillislestadiolaisessa yhteisössä kasvaneena olen saanut kasvatuksen, jonka mukaan meikkaaminen, hiusten värjääminen ja kynsilakka ovat turhamaisuuden syntejä. Kuitenkin samassa yhteisössä on ihan ok ostella merkkivaatteita, panostaa sisustukseen tai törsätä kalliiseen autoon tai taloon. En ymmärrä miten tässä ei nähdä minkäänlaista asiayhteyttä; turhamaisuus on asenne, ei pelkästään ulkonäöstään välittämistä!

Vaikka tykkään laittautua silloin tällöin, niin ei se todellakaan tarkoita että ajattelisin ulkonäköäni 24/7 tai etten voisi kulkea yhtä hyvin meikittä ja pieruverkkareissa. Perusluonteeltani olen tosi laiska laittautumaan, eivätkä muiden ihmisten mielipiteet ulkonäöstäni juuri hetkauta. Pointti on se, että itselle tulee skarpimpi olo kun jaksaa vähän panostaa (esim. töihin lähtiessä on kiva tuntea itsensä huolitelluksi, siitä tulee itsellekin ammattimaisempi fiilis). Mulla on itselläkin ollut taustani vuoksi tekemistä sen kanssa, etten heti tuomitsisi ihmistä, jolla on vaikkapa tekoripset, hiuslisäkkeet ja paljon pakkelia naamassa. Syvällisiä keskusteluita voi käydä melkeinpä kenen tahansa kanssa, jos itse antaa siihen tilaisuuden.

Ninnika
Loput kirjeessä

Voihan se olla niinkin, että ihminen joka ei muiden mielestä kiinnitä ulkonäköönsä huomiota, kokee olevansa visuaalinen ihminen; peilailee itseään tuntikausia, ja valitsee päällensä pukemat vaatteet tarkasti, eikä se näy muille. Jonkun mielestä voi kuulostaa hieman paradoksilta ajatukselta, mutta välillä ainakin itselleni tuntuu käyvän juuri tuohon tyyliin (lue. en edelleenkään suostu pukemaan telttakangasta päälleni, vaikka muut niin haluaisivat.)

Outi Karita (Ei varmistettu) http://outikarita.fitfashion.fi

Todella hyvä kirjoitus ja paljon samoja ajatuksia kuin itsellänikin. Otitkin hyvin esiin myös tuon ajatuksen, että toiset pukeutuvat tarkoituksella myös ei niinpinnallisesti, jolloin kuitenkin ajatellaan sitä taas miltä näytetään. Eikä siinä ole mitään pahaa, että miettii miltä näyttää ja panostaa omaan ulkoiseen habitukseensa! Kyllä sitä paljon valitettavasti törmää siihen miten helposti leimataan pinnalliseksi... Juuri viime viikolla tätä aihetta itsekin sivusin blogissani :)

hanne_tasteofhoney

Kiitos Elisa tästä kirjoituksesta! Tästä heräsi paljonkin ajatuksia. Ihanaa, kun annat monesti ajattelemisen aihetta! :) Jatkoin tästä vielä omaan blogiin - monet ajatukset olit muotoillut niin hyvin, ettei voinut kuin vaan nyökytellä tekstiä lukiessa. Tsekkaa jos jaksat! :)

http://www.lily.fi/blogit/taste-honey/ulkonaosta-ja-sielunmaisemasta

xx (Ei varmistettu)

Moi!

Oon lukenut sun blogia jo jonkin aikaa ja monesti oon löytänyt hyviä juttuja, mitä oon miettinyt yksin tai kavereiden kanssa. Tää teema koskettaa mua tällä hetkellä aika paljon, tai oon miettinyt asiaa jo jonkin aikaa. Pidän itseäni aika luonnollisena niin meikkaamisen kuin esim vaatteidenkin suhteen, mutta joskus mietin tiettyjen ihmisten seurassa sitä, voinko laittautua jos haluaisin ja saatan olla laittamatta esim. huulipunaa siinä pelossa, että mut tuomittais "pinnalliseksi". Nyt mulla on vähän sama tilanne salin suhteen. Aloitin siellä käymisen pari viikkoa sitten ja mun on ollut aivan valtavasti parempi nää pari viikkoa, nukun tosi hyvin (mulla on ollut jo pitkään univaikeuksia), oon vaan ilosempi ja on jollain tapaa vapaampi olo. Olen ihan normaalikokoinen tai hoikka mutta haluaisin myös ulkoisia muutoksia, saada lihasta ja olla kiinteämpi ym. Niitä hyviä "mielen" vaikutuksia on kuitenkin nyt jo niin paljon, että musta tuntuu, että se on mulle enemmän jopa jonkinlaista terapiaa kun vaan pyrkimystä olla tietyn näkönen. Mutta tietyllä tapaa mua pelottaa, että jotkut ihmiset tai kaverit alkaa pitämään mua pinnallisempana, varsinkin jos alan keskittymään enemmän myös kehon muokkaukseen. Yksi mun kaveri sanoi, ettei mun pitäisi alkaa käydä salilla, koska mulla on epävarmuuksia (mitä varmaan kaikilla on) ja meen sinne vaan yhteiskunnan paineesta. Musta taas tuntuu, että se on keino huolehtia musta itsestäni. Inhoon pinnallisuutta ja ehkä sen takia mulla on se pelko, että tulisin jotenkin leimatuksi.
Mut mun mielestä toi on aivan totta, ettei ulkonäöstään tai kehostaan huolehtiminen kyllä tee ihmisestä vähemmän syvällisempää mitenkään automaattisesti, tai "huonompaa" ihmistä. Ja niinkun moni on kommentoinutkin, niin itsekin oon usein vaan paljon ilosempi jos oon enemmän laittautunut ja se näkyy ulospäinkin. Tosi hyvä teema ja oikeastaan sain tästä ehkä vähän lisää itseluottamusta mennä sitä kohti, mikä tuntuu itsestä hyvältä pelkäämättä että tuun tuomituksi :)

Vierailija (Ei varmistettu)

Liikunnan harrastaminen on itsestä ja omasta terveydestä huolehtimista! Ikävää jos jotkut kokee sen tuolla tavalla että olet kokenut arvostelua. Teet vain juuri niin kuin itsestä hyvältä tuntuu. :)

Kommentoi