Pinnallisuuden paradoksi

DSC_2073.jpg

Olen miettinyt paljon pinnallisuutta elämäni aikana ja kummastellut, kuinka monet pitävät sitä jollain tapaa syvällisyyden vastakohtana. Pinnallinen ihminen on sellainen, joka keskittää energiaansa ja ajatuksiaan ulkonäköön, pintaan. Syvällinen ihminen ajattelee asioita pidemmälle, syvemmälle, eikä mieti ulkokuorta. Tässä tavallaan tehdään sellainen erottelu, että ”no, kumpaan porukkaan haluat kuulua?”.

Tässähän ei ole mitään järkeä. Ulkokuori ja sisin ovat ihan täysin eri asioita. Ennemminkin voisi verrata ulkonäköönsä huomiota kiinnittävän ja ulkonäöstä piittaamatonta ihmistä. Tai syvällisten ajatusten parissa viihtyvää ja kepeiden puheenaiheiden ystävää keskenään. Nämä ovat paljon validimpia vastakohtia, kuin syvällisyys vs. pinnallisuus. 

Jos ihminen on visuaalinen, on suuri mahdollisuus että häntä kiinnostaa myös se, miltä itse näyttää. Tämä ei kuitenkaan kerro mitään muuta tämän henkilön sielunmaisemasta, kuin sen, että häntä kiinnostaa se miltä hän näyttää. Jokin haluaa tietoisesti näyttää siltä, ettei häntä kiinnosta miltä hän näyttää, ja tämäkin on pinnan ajattelua. Saatetaan jopa miettiä paljon enemmän sitä ulkonäköä sillä halutaan brändätä itseään johonkin tiettyyn muottiin sopivaksi. 

En siis tarkoita, etteikö pinnallisuus olisi sanana ihan käypä. Itse kiinnitän huomiota ulkonäkööni, meikkaan, laitan joskus tukkaani ja valitsen vaatteita jotka sopivat mielestäni persoonaani parhaiten. Tämä on pinnallista — olen siis pinnallinen. 23,5 h päivästä mietin aivan muita juttuja kuin ulkonäköä. Rakastan kyseenalaistaa asioita, käydä keskustelua kaikesta mahdollisesta, pureutua aina vähän syvemmälle, pohtia universumia, väitellä eri aiheista, oppia lisää, lukea filosofiaa, nähdä ihmisistä kaiken muun kuin ulkokuoren — olen siis syvällinen. Nämä kaksi asiaa eivät sulje toisiaan pois.

Minkä takia niin moni edelleen kuvittelee toisin?

Olen kyllästynyt siihen, että fiksut ajattelevat naiset joutuvat jotenkin selittelemään itsensä ehostamista ja vakuuttelevat itselleen ja muille ettei nämä jutut oikeasti kiinnosta. Omasta mielestäni on todella antifeminististä ajatella että järki ei asu meikatussa päässä.

Mitä ajatuksia teillä herää aiheesta? 

DSC_2078.jpg

DSC_2074.jpg

 

Kommentit (17)
  1. Moi!

    Oon lukenut sun blogia jo jonkin aikaa ja monesti oon löytänyt hyviä juttuja, mitä oon miettinyt yksin tai kavereiden kanssa. Tää teema koskettaa mua tällä hetkellä aika paljon, tai oon miettinyt asiaa jo jonkin aikaa. Pidän itseäni aika luonnollisena niin meikkaamisen kuin esim vaatteidenkin suhteen, mutta joskus mietin tiettyjen ihmisten seurassa sitä, voinko laittautua jos haluaisin ja saatan olla laittamatta esim. huulipunaa siinä pelossa, että mut tuomittais ”pinnalliseksi”. Nyt mulla on vähän sama tilanne salin suhteen. Aloitin siellä käymisen pari viikkoa sitten ja mun on ollut aivan valtavasti parempi nää pari viikkoa, nukun tosi hyvin (mulla on ollut jo pitkään univaikeuksia), oon vaan ilosempi ja on jollain tapaa vapaampi olo. Olen ihan normaalikokoinen tai hoikka mutta haluaisin myös ulkoisia muutoksia, saada lihasta ja olla kiinteämpi ym. Niitä hyviä ”mielen” vaikutuksia on kuitenkin nyt jo niin paljon, että musta tuntuu, että se on mulle enemmän jopa jonkinlaista terapiaa kun vaan pyrkimystä olla tietyn näkönen. Mutta tietyllä tapaa mua pelottaa, että jotkut ihmiset tai kaverit alkaa pitämään mua pinnallisempana, varsinkin jos alan keskittymään enemmän myös kehon muokkaukseen. Yksi mun kaveri sanoi, ettei mun pitäisi alkaa käydä salilla, koska mulla on epävarmuuksia (mitä varmaan kaikilla on) ja meen sinne vaan yhteiskunnan paineesta. Musta taas tuntuu, että se on keino huolehtia musta itsestäni. Inhoon pinnallisuutta ja ehkä sen takia mulla on se pelko, että tulisin jotenkin leimatuksi.
    Mut mun mielestä toi on aivan totta, ettei ulkonäöstään tai kehostaan huolehtiminen kyllä tee ihmisestä vähemmän syvällisempää mitenkään automaattisesti, tai ”huonompaa” ihmistä. Ja niinkun moni on kommentoinutkin, niin itsekin oon usein vaan paljon ilosempi jos oon enemmän laittautunut ja se näkyy ulospäinkin. Tosi hyvä teema ja oikeastaan sain tästä ehkä vähän lisää itseluottamusta mennä sitä kohti, mikä tuntuu itsestä hyvältä pelkäämättä että tuun tuomituksi 🙂

    1. Liikunnan harrastaminen on itsestä ja omasta terveydestä huolehtimista! Ikävää jos jotkut kokee sen tuolla tavalla että olet kokenut arvostelua. Teet vain juuri niin kuin itsestä hyvältä tuntuu. 🙂

  2. Kiitos Elisa tästä kirjoituksesta! Tästä heräsi paljonkin ajatuksia. Ihanaa, kun annat monesti ajattelemisen aihetta! 🙂 Jatkoin tästä vielä omaan blogiin – monet ajatukset olit muotoillut niin hyvin, ettei voinut kuin vaan nyökytellä tekstiä lukiessa. Tsekkaa jos jaksat! 🙂

    http://www.lily.fi/blogit/taste-honey/ulkonaosta-ja-sielunmaisemasta

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *