Polttarit ilman häitä

Kun päivitin Instagram Storyyni torstaina että minut kaapattiin polttareihin, mutta en ole menossa naimisiin, tuli melko monta hämmentynyttä yksityisviestiä. Jopa omalta perheeltäni. Ymmärrän että tämä varmasti kuulostaa melko oudolta, mutta kyseessä on tällainen sisäpiirivitsistä lähtenyt traditio, joka meillä on ollut 3 ystäväni kanssa.

Kaikki alkoi pari vuotta sitten kun mietimme, kuinka mahtavia polttareiden konsepti on ja vitsailimme että joku voisi nyt mennä naimisiin, jotta pääsisi suunnittelemaan polttareita. Kun sitten ensimmäinen meistä oli täyttämässä 30-vuotta, päätimme järjestää hänelle polttarit, vaikka häitä ei ollut näköpiirissä. Eikä oikeastaan edes sulhasehdokasta. Ajattelimme, että ei tällaiseen päivään mitään miestä tarvita. Ja tuleepahan muuten oikeasti yllätyksenä.

Olimme tehneet presentaation ja bookanneet hänelle palaverin töihin, jossa olimme odottamassa presiksen ja skumppapullon kanssa. Päivä oli ihan järkyttävän hauska ja totesimme puolivitsillä että tästähän voisi tehdä tradition. Viime kesänä toinen tästä porukasta täytti 30, jolloin kävimme taas kaappaamassa hänet töistä. Silloin painelimme mökille, saunoimme, söimme Racletteja ja pelasimme meidän itsetekemäämme lautapeliä.

Vaikka tästä oli ehtinyt tulla jo perinne, en osannut odottaa omalta osaltani tätä lainkaan. Varsinkaan kun kolmekymppiset juhlittiin jo, ja yksi meistä asuu ulkomailla. Jotenkin he olivat onnistuneet tyhjentämään kalenterini kaikesta loppuviikoksi aina podcast-nauhoituksista illalliskutsuihin, ilman että olin tajunnut mitään.

Siinä sitten istuin sohvalla työpäivän jälkeen kun poikaystävä käskee sulkea silmät ja laittaa yhden meidän porukan legendaarisen biisin soimaan täysillä. Tajuan saman tien että nyt muuten tapahtuu jotain. Sydän lyö tuhatta ja sataa ja kädet tärisevät. Kun saan avata silmät seisoo edessäni kaksi näistä ystävistä videoiden reaktiotani ja ilmoittaen, että sun polttariviikonloppu alkoi muuten n-y-t. He levittävät olohuoneen lattialle eri kaupunkien nimiä napakymppityyliin ja kertovat että minulla on minuutti aikaa valita kohde.

Päädyn Lissaboniin, sillä en ole koskaan käynyt Portugalissa. Minulle kaadetaan skumppaa ja aletaan kertoa pakkausohjeita. Poikaystävä lähtee hakemaan matkalaukkuani kellarista ja seison täysin pöllämystyneenä vaatekaappini edessä yrittäen valita jotain mukaan. Parinkymmenen minuutin päästä istummekin jo autossa matkalla kentälle.

Olen edelleen täysin shokissa ja epäileväinen siitä, mihin olemme oikeasti matkalla. Ihmettelen, ovatko he muka tehneet valintani perusteella jonkun viime hetken lentojen oston. Tosiasiassa he olivat tienneet minun valitsevan Lissabonin, enkä oikeastaan siis edes päättänyt kohdetta itse vaikka minut manipuloitiin niin luulemaan.

Kun saavumme illalla perille ihan älyttömään airbnb-kämppään, on Lontoossa asuva ystävämme siellä odottamassa. Pöydällä on viiniä, juustoja ja oliiveja ja Lissabonin valot levittäytyvät eteemme suurista ikkunoista. Tekee mieli nipistellä itseään, että onko tämä nyt totta vai unta. Ja nyt kun tätä hetkeä mietin nousee kyyneleet silmiin silkasta onnesta. Koko pidennetty viikonloppu oli täynnä rentoa yhdessäoloa, keskusteluja, naurua, kävelyä, hyvää ruokaa ja juomaa. Ja sellaista melkein kipuna tuntuvaa kiitollisuutta sydämessä. Usein hymyilytti niin paljon, että poskiin sattui.

Kommentit (5)
  1. Siis täy-del-lis-tä! 😍 Teidän kaveriporukka ja polttariperinne on sellaisia asioita, joita mielellään kadehtii. Tästä tuli hyvä mieli. Toki myös aloin miettiä, kuinka tämmöinen olisi kloonattavissa omaan kaveriporukkaan, hah!

  2. Luin hymyssä suin postausta – miten ihana lämpö (ihan kirjaimellisestikin) mulle tuli sun kuvailemasta tilanteesta! Aitoa ja herskyvää ystävyyttä, arvostan <3

    1. Voi ihanasti sanottu!<3

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *