Puhutaan rahasta

Lilyssä on käynyt kuumana rahakeskustelu muutaman päivän ajan, ja hyvä niin. Raha on kuin onkin todella vaikea aihe puhua, jopa ihan parhaimpien ystävienkin keskuudessa. Elän itse sellaista aikaa, että tuloerot ovat melko suuria ystäväporukan sisällä. Jotkut ovat jo päässeet todella hyviin tienesteihin kiinni ja työskentelevät esimerkiksi esimiestehtävissä, kun samalla toiset suorittavat vasta tutkintojaan, ja tulevat toimeen pelkällä opintolainalla. Silti rahasta tuntuu olevan vaikea puhua. Sen vähyyttä hävetään ja peitellään, eikä varakkaassa asemassa oleva aina välttämättä tajua, mitä tarkoittaa se että johonkin ei ole rahaa. Pahimassa tapauksessa ihmiset ajautuvat velkakierteeseen, yrittäessään pitää yllä elämäntyyliä, johon itsellä ei olisi vielä mahdollisuutta. 

Mirvaannamarian kirjoitti keskustelua herättäneen tekstin siitä, ettei raha ole onnellisuuden mittari, vaan siihen vaikuttavat aivan muut asiat kuin pankkitilin suuruus."Voin käsi sydämellä sanoa, etten ole kertaakaan tuntenut oloani onnelliseksi rahan tai omaisuuden vuoksi. Sen sijaan onnellisimmat hetkeni ovat olleet hetkiä, jotka olisivat voineet tapahtua myös hyvin paljon vaatimattomammissa olosuhteissa ". Minja puolestaan puhui sen puolesta, että kyllä se raha tuo onnea tiettyyn pisteeseen asti. "Rahattomuuden ajatteluun menee valtavasti energiaa. Kun ei ole varaa ostaa uusia sukkia tai kahvimaitoa, tuntuu hurskastelulta kuulla, että onni on muutakin kuin materiaa. Köyhällä ihmisellä ei ole aikaa ihastella kaunista auringonlaskua tai muita ilmaisia iloja, koska kaikki aika menee rahattomuuden murehtimiseen. Rahattoman ihmisen arki on sinnittelyä ja selviytymistä. Toivoisin, että sen sanominen olisi liioittelua, mutta ei se ole."

Ymmärrän kummankin pointin, ja nyökyttelinkin täällä tekstejä lukiessani, mutta oli pakko tuoda omakin lusikkani vielä soppaan. Eniten nimittäin minua ihmetytti Mirvaannamarian tekstin kommenteissa sellainen tietynlainen vihamielisyys ja kokemus siitä, ettei varakkaalla ole oikeutta kokea itseään onnettomaksi. Onko oikeasti niin moni sitä mieltä, että raha ajaa merkityksellisyydessään esimerkiksi ihmissuhteden ja terveyden ohi? Siinä vaiheessa, kun joku lähipiirissä sairastuu tai kokee suuren menetyksen, ei tuskaa paljoa helpota nollat pankkitilillä. 

On ihan totta, että raha tuo onnea siihen tiettyyn pisteeseen asti. Käytämme kuitenkin ihan hirveästi energiaa siihen, että ajattelemme niiden kaikkein rikkaimpien olevan jollain tavalla rosvoja tässä yhteiskunnassa. Siis heidän, jotka ovat esimerkiksi oman yrityksen avulla luoneet työpaikkoja, maksavat muille ihmisille palkkaa ja tulevat oman riskinottokykynsä, innovatiivisuutensa ja rohkeutensa avulla hyvin toimeen. Yleensä suuripalkkaisiin ammatteihin ei päädytä sattuman kautta, vaan niitä varten joutuu elämään pidempään sitä rahatonta opiskeluarkea, luopumaan monista nuoruuden iloista päntätessä vaativiin tentteihin ja omaamaan sitkeän ja kunnianhimoisen luonteen. He maksavat myös hurjan paljon veroja, joista pääsevät myös ne kaikista vähätuloisimmat nauttimaan. Ja ei, kaikki suurituloiset eivät harrasta verosuunnittelua veronkiertoa, vaikka niin olisi helppo ajatella. 

Ymmärrän, että jos oman elämän ainoat huolet liittyvät rahaan, voi olla vaikea ymmärtää ettei elämä olekaan täydellistä silloin kun niitä huolia ei ole. Tämä sama pätee ihan kaikkeen, joka omassa elämässä on vinksallaan. Jonkun mielestä hoikkuus toisi loputtoman onnen, sillä lihavuus hävettää ja painaa joka päivä ja seisoo onnen tiellä niin ihmissuhteissa, työelämässä kuin muissakin omien unelmien tavoittelussa. Tällä perusteella kenelläkään hoikalla ihmisellä ei ole oikeutta onnettomuuteen. Puhumattakaan sitten vakavasti sairaista ihmisistä, jotka tyytyisivät varmasti todella pieniin tuloihin oman terveytensä vaihtokaupalla. 

Omassa elämässäni raha ei ole koskaan näytellyt kamalan suurta roolia, ja koen olevani onnellisimmillani silloin kun sitä ei tarvitsekaan kamalasti ajatella. Ymmärrän toki onnekkuuteni tässä asiassa ja sen, että on luksusta ettei rahaa tarvitse ajatella vaikka en suurituloinen olekaan. Olen kuitenkin elänyt köyhyysrajan alapuolella, syönyt pussitonnikalaa ja nuudeleita jokaisella aterialla ja ollut tekemättä ainuttakaan ulkomaanmatkaa vuodessa. Pari viikkoa ennen palkkapäivää, laskettiin senttejä ja koitettiin keksiä innovatiivisia tapoja säästää rahaa. Silti olin rakastunut, nautin niistä auringonlaskuista, kirppislöydöistä, pyöräretkistä, kävelyistä luonnossa ja siitä että ympärilläni oli ihan mielettömiä ihmisiä. Nämä asiat tekivät minut paljon onnellisemmaksi, kuin ajatus siitä että voisin syödä parempaa ruokaa, matkustella tai asua hulppeammassa asunnossa. Varmasti asia olisi erilailla, jos minulla olisi ollut lapsia ja kyse ei olisikaan ollut vain minusta. 

Olen myös tienannut suhteellisen paljon teini-ikäisenä, kun asuin vielä kotona. Tein hurjan paljon töitä ja tienasin useamman tonnin kuukaudessa ja ainoa pakollinen meno oli parin kympin puhelinlasku. Näinä aikoina elämäni pyöri hyvin paljon materian ympärillä. Oli hienoa kun sai ostaa kaiken mitä halusi, käydä ravintoloissa ja polttaa baari-iltaan ihan miten paljon halusi. Olinko tuolloin onnellinen? No en. Olinko kiittämätön kakara? Jonkun mielestä varmasti olinkin, mutta omalla mittarillani tällaiset asiat eivät tuoneet silloin, eikä tuo tänä päivänä onnea. 

Tämä karkasi nyt vähän tällaiseksi ajatuksenvirraksi, mutta ehkä se punainen lanka on kuitenkin se, että silloin kun rahaa on sen verran että saa katon pään päälle ja jotain ruokaa suuhunsa, voi olla paljon onnellisempi kuin suurituloisena. Ja silloin kun rahaa on niin paljon, ettei sitä tarvitse ajatella lainkaan, on asiat todella hyvin. Onnellisuus ei kuitenkaan ole asia, joka nousisi ja laskisi suoraan tulotason noustessa tai laskiessa. 

Mitä mieltä te olette? Tuoko raha onnea?

Money won't buy you happiness or will it? My opinion is, that after certain level of earnings, it will not make you any happier. 

 

Kommentit

Oonaumaria (Ei varmistettu)

Täyty sanoa että oon aika samoilla linjoilla sun kanssa. En koe, että raha tuo onnea, mutta rahattomuus tuo huolta, epätoivoa, riitoja parisuhteeseen ja yleistä jatkuvaa ahdistusta, kuinka selviää taas seuraavat viikot. Raha antaa tilaa hengittää, avaa mahdollisuuksia tehdä ja kokea enemmän, ihan jo arkipäiväisessä elämässä, matkustelusta puhumattakaan.
Koen kuitenkin, että paljon on myös itsestä kiinni, kuinka rahaa käyttää, jollekkin 2000e/kk on aivan minimi, kun toinen saa tuosta summasta helposti puolet säästöön ilman että ajattelee edes venyttävänsä penniä. Mutta niinhän sen kuuluukin mennä, toiset nauttivat kun saavat elää perusarkea hieman koreammin, toiset panostavat lomiin ja juhliin, jollekkin säästäminen itsessään on se juttu.
Oho, taisi mullakin lähteä hieman tajunnanvirran puolelle mutta pointtina tosiaan taisi olla että rahalla kyllä on merkitystä, varsinkin kun sitä ei ole.

Elisa Lepistö

Toi on totta, että se rahamäärä joka mahdollistaa sen, ettei rahaa tarvitse miettiä, on varmasti monelle eri. Jollekin se tarkoittaa sitä, että voi ruokakaupassa ostaa hedelmiä ilman että täytyy tujotella kilohintoja, kun taas toiselle sitä, että voi joka päivä syödä fine dining-ravintolassa. :) 

Jennnni (Ei varmistettu) http://mirrorforsun.blogspot.com

Oon aikalailla samaa mieltä, ne onnellisimmat hetket elämässä ei ole kyllä millään tavalla liittyneet rahaan. Tietysti on tärkeetä että on riittävästi rahaa ruokaan ja asuntoon, mutta sellanen miljardien havittelu aika turhaa. Myös toi etenkin suomalaisten vihamielisyys ja kateus kummastuttaa mua, tosiaan kun suurin osa hyvin tienaavista on tehneet ihan valtavan määrän töitä oman asemansa eteen. Jokainen on vapaa yrittämään samaa, niin en ymmärrä miksi pitäis katkeroitua. Ja tosiaan kun miettii miten hulluja määriä nämä ihmiset maksaa veroa, ei kaikki varmaan tajua että yli puolet monien ihmisten palkasta menee veroihin joista sitten maksetaan pienituloisille tukia. Mutta siis tosiaan, rahan ei mun mielestä pitäis olla mikään elämän päätavoite eikä ainekaan kateuden aihe.

Elisa Lepistö

Joo tää jaksaa kummastuttaa mua tää asenne tuohon, että jos on rahaa paljon, on se itsessään jotenkin tuomittava asia. Ja se on jännä, vaikka kuinka tehdään tutkimuksia siitä, ettei se raha tuo onnea sen tietyn tulotason jälkeen, silti ihmiset kuvittelevat sen korjaavan kaikki elämän ongelmat. Mun mielestä olisi ihan kamalaa jos voittaisin esimerkiksi lotossa (tämän takia en lottoa :D) sillä koen että menettäisin merkityksellisyyden moniin asioihin, silloin kun rahaa olisi lähes rajattomasti.

Jennnni (Ei varmistettu)

Mulla on sama fiilis lotosta, oon joskus koittanut selittää ihmisille että siitä tulis vaan samanlainen fiilis kun pelais simssiä aina rahakoodin kanssa, ei siinä olis mitään järkeä enää kun asioita ei arvostais samalla tavalla ja motivaatio katoais :D Etenkin kun et olis ns. ansainnut sitä rahaa niin tollanen jäätävä rahamäärä olis kamala.

Raha ei suoranaisesti tuo onnea, mutta helpottaahan se elämää, jos ei tarvi jokaisen euron käyttötapaa miettiä. Tuolla Mirvaannamarian kommenteissa joku mainitsi tutkimuksesta, jonka perusteella voitiin sanoa ettei tulotason nouseminen tietyn tason jälkeen vaikuta onnellisuuteen. Tämä pitää varmasti paikkaansa.

Itse olen tällä hetkellä perheellinen opiskelija, mutta pääsen ensi kuun alusta aloittamaan työt. Odotan innolla, että ei tarvi jokaista senttiä laskea. Saati sitä, että miehen ei tarvitse elättää yksin kauempaa koko perhettä. Mulle onnellisuutta tuo se, että pääsen tekemään tyttäreni mieltä ilahduttavia asioita. Maksoi ne sitten jotain tai ei.

Elisa Lepistö

Ymmärrän hyvin, varsinkin kun kyseessä on tosiaan oman lapsenkin elämä. Ja onhan se aikamoinnen henkinen taakka elää toisen rahoilla. Tai joillekin on, joillekin ei. Mutta voisin itse kuvitella voivani huonosti, jos tietäisin olevani pitkään riippuvainen toisen tuloista. Ihanaa siis että pääset aloittamaan työt! :) 

aakk (Ei varmistettu)

Oma haaveeni olisi "isona" tienata niin hyvin, ettei rahaa tarvitsisi miettiä aina ensimmäisenä. Olen hyvinkin keskituloisesta perheestä, ja oon saanut aika säästäväisen/raha edellä -kasvatuksen. Aina kannattaa vertailla hintoja ja ostaa käytettynä yms. Tykkään tästä piirteestä itsestäni ja on aika siistiä kun opiskelijana on varaa reissata yms. kun osaa käyttää eurot oikein. Toisaalta tätä "järkevää rahankäyttöä" voi kutsua myös piheydeksi, josta olisi osittain kiva päästä eroon. Muistan jokaisen pennin mitä kaveri on lainannut ja ärsyynnyn jos maksan muka liian suuren osan poikaystävän kanssa yhteisistä ruuista, koska hän syö kuitenkin enemmän. Olis kiva relata raha-asioissa välillä :D

Mutta niin itse asiaan. Uskon, että raha tuo onnea. Olen itse usein onnellisimmillani reissuissa ja mieleenpainuvimmat muistot löytyy ulkomailta, varsinkin niistä aktiviteeteista mihin on rahaa käyttänyt, esim. parasailingistä, snorklausreissuista tai päiväretkestä autiolle saarelle. Olen myös onnellisempi kauniisti sisustetussa asunnossa, syödessäni laadukkaampaa ruokaa ja tietäessäni, että voin helposti maksaa rikkoutuneen pesukoneen tai ostaa koiran. En kuitenkaan usko, että rahalla voi korvata elämän muiden osa-aluiden onnettomuutta. Jos kaipaa parisuhdetta, uusia kavereita, parempaa työpaikkaa tai läheinen sairastuu, ei raha auta mitään. Elämän perusasiat on oltava kunnossa rahasta huolimatta. Epäilen myös, että liian suuri omaisuus tuo epäonnea. Jos voit koska vain ostaa mitä haluat, et osaa enää arvostaa ostamiasi asioita. Jos saat vanhemmiltasi kaiken materian mitä ikinä voit toivoa, voi oma kunnianhimo ja esimerkiksi kaverisuhteet kärsiä. Rikkaat ihmiset myös varmasti saavat kuraa niskaan muilta ihmisiltä, mikä ei varmastikkaan lisää onnellisuutta.

All in all, raha on kiva asia. Se mahdollistaa paljon asioita ja voi vähentää esim. perheen sisäisiä riitoja. Raha antaa tietynlaista vapautta ja kohottaa itsetuntoa. Se ei kuitenkaan ole elämän tärkein asia, ja uskon että tästä kaikki ovat samaa mieltä. Raha on kivaa ekstraa, ja siksi se lisää onnellisuutta tiettyyn pisteeseen asti.

Elisa Lepistö

Oon hyvin samoilla linjoilla sun kanssa ja se on muuten jännä, miten paljon opimme rahankäyttöä vanhemmiltamme. Jos perheessä on käytetty hövelisti rahaa kun on itse ollut pieni, voi olla vaikea oppia "pihistelemään" silloin kun siihen ehkä olisi tarvettakin. Tai toisin päin, jos perheessä on opetettu säästäväiseksi, voi huomata laskevansa senttejä sillonkin kun siihen ei olisi aihetta enää. Ja juuri tuo, rahalla ei voi korvata elämän muiden osa-aluiden onnettomuutta. :) 

Kiitos kommentista!

Vierailija (Ei varmistettu)

Palkkaerot eivät selity vain koulutuksella ja niska limassa työn paiskinnalla, vaan myös yhteiskuntajärjestelmän aiheuttamilla vääristymillä on osuutta asiaan. Samalla uurastuksella ei päädy aina samaan tulotasoon. Näitä vääristymiä korjataan progressiivisella verotuksella. Rikkaiden kovempi verotus on siis yhteiskunnan yhteisen hyvän (koska koko yhteiskunta siinä rahantaonnassa on ollut mahdollistajana) reiluutta lisäävä korjausliike, ei kateellisten kiusantekoa. Muilta osin hyviä, perusteltuja ajatuksia.

Elisa Lepistö

En tietenkään tarkoittanut, että verotus olisi kateellisten kiusantekoa. Tarkoitin sitä vellovaa ilmapiiriä rikkaista puhuttaessa, jossa tuntuu että varakkaimmat eivät ole palkkapussejaan ansaineet. Verotus oli vain esimerkki siitä, että jos toisella menee hyvin, on siitä etua myös heille, keillä ei mene niin hyvin. 

Ilargia (Ei varmistettu)

Kyllä mä myös rehellisesti sanoen välillä mietin, että onko ihan kaikki palkat oikeasti ihan niin ansaittuja. Esimerkiksi nyt on kuulemma talouskriisi, on pakko irtisanoa, jokaisen *työntekijän* pitäisi kantaa kortensa kekoon, noudattaa palkkamalttia, luopua milloin mistäkin etuudesta jne. Siitä huolimatta johtajien palkat kasvoivat taas uuteen ennätykseen niin, että suuren pörssiyrityksen toimitusjohtajan viime vuoden peruspalkka ja rahabonukset olivat keskimäärin 1 090 066 euroa, tähän tulee päälle vielä optio- ja osakepalkkiot. Jos firmoilla kerran menee niin huonosti, että tavalliselle työntekijälle ei ole palkkaa tai välttämättä edes työtä, niin millä johtajat ovat palkkionsa ansainneet?

http://www.hs.fi/talous/a1459488690318

Sitä paitsi ei se, että on hyvätuloinen, välttämättä tarkoita henkilökohtaista innovatiivista riskinottoa. Ei toimitusjohtaja välttämättä ole ottanut erityisen isoa henkilökohtaista riskiä yrityksen perustamisessa tai kehittämisessä. Jos isolla firmalla menee hyvin, niin harvemmin se tulos yksin toimitusjohtajan tekemästä työstä syntyy. Kuitenkin pahimmillaan tuntuu olevan niin, että vaikka ruohonjuuritasolla ”palkittaisiin” irtisanomisilla, niin kuitenkin johtajien palkkiot nousevat.

Eikä kyse ole tietenkään vain siitä, että johtajan ja valkokaulustyöntekijän palkkaero on valtava. Monessa isossa firmassa menestyksen taustalla on vielä se, että raaka-aineiden tai tuotteen tuottaminen hoidetaan halvalla jossain, missä ihmiset köyhyyden takia ovat valmiita epäinhimilliseen ja jopa hengenvaaralliseen työhön. Onko tällaisen firman johtaminen omalla työllä rikastumista? Mun mielestä omalla työllä rikastumisesta voitaisiin puhua vasta siinä tapauksessa, että kaikki tuotantoketjun osalliset saavat panoksestaan säällisen korvauksen.

Sitten on tietysti vielä kysymys työn arvosta. Jos joku on toimitusjohtaja firmassa, joka tuottaa vaikka kännyköitä, niin millä perusteella hänen työnsä on monikymmenkertaisesti tärkeämpää kuin vaikka terveydenhoitoalalla työskentelevän? Kaikille sairaanhoitajille ei tietenkään voida maksaa 1 090 066 euroa vuodessa, mutta tarvitsemmeko oikeasti järjestelmän, jossa tuollaiset vuositulot ovat mahdollisia kenellekään? Enkä nyt tarkoita, että kaikkien pitäisi saada samaa palkkaa, puhun erojen mittakaavasta ja siitä, tarvitaanko mahdollisuutta palkan ja palkkioiden loputtomaan kasvuun. Jos (tai ehkä kun) superrikkaus ei kerran oikeasti tee ketään onnelliseksi, niin mihin tarvitsemme järjestelmää, joka mahdollistamisen lisäksi vieläpä kannustaa tulojen maksimointiin?

Elisa Lepistö

Mun mielestä Suomen järjestelmä ei kannusta tulojen maksimointiin, sillä nyt jo todella iso siivu menee veroihin. Millainen järjestelmä sinun mielestäsi olisi sellainen, joka ei kannustaisi? Se, että joku saa enemmän palkkaa, tarkoittaa myös enemmän rahaa valtiolle. Ja kyllä jokainen, joka yrityksen perustaa, ottaa henkilökohtaisen riskin. Siinä vaiheessa luovut myös niistä etuuksista, joita tavallisena työntekijänä saat. 

Enkä missään vaiheessa puhunut siitä, ovatko palkat linjassa toistensa kanssa tai kuuluisiko kenenkään ylipäätään saada miljoonatuloja, vai voisiko sen jakaa järkevämmin. Kuten sanoin, minua harmittaa se ilmapiiri että kaikki rikkaat ovat jollain tapaa roistoja. 

Olen ihan samaa mieltä kanssasi siitä, että kaikkien tuotantoketjun osien tulisi saada kunnollisen korvauksen työstään. Kaikki suuret yritykset eivät kuitenkaan sorra työntekijöitään ja se, että ajattelee rikkauden olevan jotenkin löyhän moraalin takia saavutettu tila, on samanlaista yleistämistä, kun sanoisi köyhyyden johtuvan ihmisen omasta syystä.  

Tasaraita

Uskon vahvasti tuohon, että tietyn tulotason jälkeen raha ei lisää onnellisuutta. Tuohon tulotasoon asti se kuitenkin vaikuttaa hyvin monella tavalla elämään. Rahanpuute vaikuttaa varmasti kaikista suurimmin. Raha helpottaa elämää ja antaa tilaisuuksia tehdä niitä asioita joista ihminen nauttii. Toki joku nauttii luonnossa kävelystä, mutta toiselle suurin nautinto on matkustaminen.

Mielestäni myös rikkaalla on oikeus olla onneton, mutta on naiivia sanoa, ettei raha tuo onnea. Etteikö raha olisi muka koskaan ollut avittamassa sitä tilannetta, jossa itsensä tuntee onnelliseksi. Esimerkiksi kahvilan terassilla ystävän kanssa nautittu ihana kahvihetki vaatii sen, että on varaa käydä kahviloissa. Kaikilla ei ole siihen mahdollisuutta. Olisipa tosi mielenkiintoista, jos joku hyvin toimeentuleva ja varakas ihminen joskus päättäisi kokeilla elää vaikka kuukauden köyhyysrajalla. Kotona voisi toki asua, mutta rahaa ruokaan olisi hyvin vähän käytettävissä, eikä sairastuessa voisi turvautua yksityisen sairaanhoidon palveluihin vaan täytyisi yrittää jonottaa ja saada aika kunnalliselle puolelle. Ei ravintolaillallisia, ei kahviloita, ei yhtään vaateostosta, vain laskujen maksua ja pennin venytystä ruokakaupassa. Ei kuntosalikäyntejä, eikä hemmotteluhoitoja spa:ssa. Tällainen kokeilu ehkä laajentaisi vähän perspektiiviä asioihin.

Jos mietin oman elämäni onnellisimpia hetkiä, niin kyllä osassa raha on ollut tietyllä tapaa vaikuttamassa asiaan. Esimerkiksi hääpäivä. Ei ainoa, mutta yksi elämäni onnellisimmista päivistä. Olisinko ollut yhtä onnellinen, jos meillä ei olisi ollut mahdollisuutta kutsua kaikkia niitä sukulaisia ja ystäviä juhlimaan kanssamme, jotka nyt saatoimme kutsua. Tuskin. Sinä päivänä toki juhlittiin rakkautta ja avioliittoa, mutta minulle oli erityisen tärkeää, että kaikki elämäni tärkeät ihmiset olivat läsnä. Että saatoimme vuokrata paikan, jonne kaikki ne haluamamme ihmiset mahtuivat ja että meillä oli mahdollisuus tarjota ruokailut ja juotavat heille.

Pax
Liikehdintää

Sinänsä hyvä idea tuo kuukausi köyhyysrajalla, mutta se ei riitä. Se ehkä avaa hetkellisesti silmiä, mutta ei sille, minkälaista sitten on, jos ei ole tiedossakaan sitä rahaa. Koska jos tästä päivästä alkaisi pienituloinen elämä, olisi jonkin aikaa kenkiä ja vaatteita omiksi tarpeiksi. Hetken siis kestää ennen kuin päästään siihen päivään, että pitää punnita ruoan ja lääkärikäynnin välillä tai paikata hajonneiden tennareiden kantapäät jesarilla ja toivoa ettei olisi ihan kauhean sateinen kesä, koska ei ole varaa ostaa uutta. Plus pienituloisempana joutuu yleensä tekemään lyhyemmän tähtäimen ratkaisuja (halvat kengät, jotka hajoavat nopeammin), etenkin yllättävien menojen kohdalla.

Tasaraita

Ihan totta! Monelle se rahattomuus on todella pitkäaikaista, jopa koko elämän kestävää huolta ja murhetta. Ideana tuossa minulla olikin se, että edes jollain tasolla varakkaat ihmiset voisivat rahattoman murheita ja huolta ymmärtää kokeillessaan itse vähän erilaista elämää kuin se oma taloudellisesti turvattu arki.

Elisa Lepistö

Aloin miettiä, että tuohon vaikuttaa varmasti paljon myös se, mihin elämäntilanteeseen köyhyys iskee. Nuorena ihmisenä nimittäin nuo kuvailemasi tilanteet eivät mielestäni ole ollenkaan kamalia, vaan kuulostavat enemmän sellaisilta suhtautumiskysymyksiltä. En näe, että omalla kohdalla kivassa kahvilassa nautittu kahvikuppi tekisi yhtään sen onnellisemmaksi kuin ystävän sohvalla nautittu itsekeitetty vastaava. Tai vaateostokset, spa-hetket, kuntosalijäsenyys tai ravintolaillallisetkaan. Ehkä vanhempana tällaisia kaipaisi enemmän. Ja toki tällaisiin asioihin on helpompi suhtautua silloin, kun "köyhyys" on ohimenevä tilanne. 

Mirena (Ei varmistettu)

Minua nämä keskustelut lähinnä kummastuttaa. Olen ollut opiskelija, työtön, tehnyt nollatuntisopimuksella paria työpäivää kuukaudessa ja tällä hetkellä olen osa-aikatyössä 27,5h/viikko, enkä koskaan ole kärsinyt köyhyydestä. Työttömänäkin sain rahaa säästöön (tosin kävin ajankuluksi työkokeilussa jossa "tienasin" sen 9e/päivä) keskimäärin pari sataa euroa kuukaudessa, enkä tinkinyt terveellisestä ruuasta tai harrastuksista. En rehellisesti sanottuna ymmärrä mihin tavallisilla ihmisillä menee niin paljon rahaa, ettei meidän yhteiskunnan tuilla pärjää. Itselläni ei toki ole lapsia.

Jostain olen lukenut teorian "köyhän mielentilasta", joka johtaa siihen että ostetaan sitä sun tätä pientä kivaa, koska "kyllä köyhälläkin on joskus oikeus johonkin kivaan", joka taas johtuu tunteesta ettei mihinkään ole varaa. Muistaakseni sinäkin Elisa olet joskus vinkannut, että pitämällä satasta taskussa saa tunteen että rahaa on, mutta sitä ei tarvitse käyttää. Tämä on köyhän mielentilan vastakohta ja säästää rahaa :)

Elisa Lepistö

Joo se on muuten jännä keskustella ihmisten kanssa siitä, mikä on paljon rahaa, se kun on niin suhteellinen käsite. Olen kuullut väitteitä, ettei pienipalkkaisena pysty syömään terveellisesti, sillä salaaattiin menee aina se 20-30€ jos haluaa tehdä sen terveellisistä aineksista. Hyvällä elämällä ei sinänsä ole hintalappua, sillä siinä missä jollekin parin tuhannen euron kuukausipalkka riittää matkusteluun, ravintolaillallisiin ja itsensä hemmotteluun, toinen kokee ettei sillä saa katettua edes välttämättömyyksiä. 

Q (Ei varmistettu) http://mymindwithme.blogspot.fi

Oon kanssa sitä mieltä, ettei raha tuo onnea. Toki juuri siihen asti, että on oikeasti katto pään päällä ja ruokaa syödä, niin että voi tyydyttää rahalla perustarpeet eikä tarvitse huolehtia. Siihen asti varmasti voi tuoda. Mutta, toki silloinkin voi olla onnellinen. Eikö?

Itse oon tällä hetkellä työtön, mutta olin töissä reilu vuoden vakituisena, sitä ennen opiskelijana, Tänä aikana en tuhlannut rahaa mitenkään holtittomasti ja oon muutenkin tosi säästeliäs. Mulle matkustaminen on asia, johon oon aina halunnut säästää ja johon säästän kun vain mahdollista. Moni saattaakin ihmetellä, kuinka on rahaa matkustaa (esim. nyt työttömänä), mutta koko työssäoloaikani säästin koko ajan. En ostele kalliita vaatteita ja matkustaessakin etsin aina halvimpia lentoja, yövyn hostelleissa enkä syö kalliissa ravintoloissa. Verrattuna moniin entisiin työkavereihini, jotka matkustaessaan teki sen todella eri tyylillä, eli aina hienoissa hotelleissa ym. Kukin siis tavallaan.

Ilmeisesti on myös olemassa tutkimus, jonka mukaan 5000 euroon (kuukausipalkka) asti raha voi tuoda ns onnea, mutta sen suuremmilla palkoilla ei olisi elämiseen tai onneen enää mitään merkitystä.

Olipas poukkoileva ajatuksenvirta :D

Elisa Lepistö

Siiis juuri näin! Muistan itsekin lukeneeni tutkimuksesta, silloin tosin oli kyseessä joku vuosittainen dollarimäärä, mutta idea on sama. Mutta kuten sanoit, ihmisillä on eri tarpeet ja joidenkin on helppo säästää pienestäkin palkasta, kun toisella taas isokin palkka menee hujauksessa, niin että tuntuu ettei mitään jää käteen. :)

missa (Ei varmistettu)

Tosi hyvää pohdintaa ja todella tärkeä aihe. Tästä voisin paasata vaikka viikon putkeen, sillä aihe todella kiehtoo minua. Mä ajattelen, että raha ei tuo onnellisuutta. Joskus kymmenen vuotta sitten itsekin tähtäsin myös siihen rikkaaseen elämään, sillä mun näkemyksen mukaan he olivat niitä onnellisimpia ja niiden elämä täydellistä. Lähipiiriä tutkaillessani huomasin kuitenkin näiden varakkaampien olevan niitä pihejä ja ahneita, ja ne joilla ei ollut paljon, halusivat aina auttaa vaikka itsellä ei välttämättä olisikaan sen jälkeen rahaa ruokaan. Se on harmittavaa, mutta raha pyörittää enemmän rikkaiden elämää kuin köyhien. Nuorempana meidän perheellä ei todella ollut paljoa, me syötiin makarooni-tonnikala-currykastike-sekoitusta enemmän kuin laki sallii, mutta silti mun vahemmat olivat aina valmiita auttamaan niitä hädässä olevia ystäviä ja sukulaisia. Varmaankin oman perheen köyhyyden takia nuorempana ajattelin, että minusta tulee rikas ja sitten ei tarvitse huolehtia rahasta. Menin töihin ja ostin kaiken minkä halusin, mut en kuitenkaan tuntenut sitä onnellisuutta ja onneksi tosiaan tajusin, että sitä ei voi ostaa tavaroilla tai pankkitilin saldolla. Pitää olla tyytyväinen omaan elämäänsä, omiin valintoihin ja tavoitteisiin. Nykyään tulen onnelliseksi hyvästä ruuasta, perheestä, pitkistä sunnuntaiaamuista, tv-sarjamaratooneista, pitkistä lenkeistä, matkoista, meidän koirasta ja siitä, että voin hankkia tutuille jotain semmoista, johon heillä ei välttämättä olisi varaa. Mun parhain asia, jota rahalla oon voinut hankkia on se, kun ostin 20 eurolla tädilleni pesuaineita, huuhteluaineita, shampoita yms., koska kuulin että heillä on tiukkaa rahasta, sillä molemmat vanhemmat olivat pitkään sairaslomalla. Se tunne, kun hän itkien kiitti niistä oli sanoin kuvaamatonta. Myöhemmin hänellä todettiin syöpä, jonka hän on onneksi jo voittanut... mutta aina kun näen hänet, niin hänestä huokuu onnellisuus. Hän aina hymyilee ja nauraa, en ole koskaan kuullut hänen valittavan mistään. Häneltä todella haluaisin oppia sitä elämänkatsomusta. Lopulta hyvin vähän todella tarvitaan onnelliseen elämään. Ja lisäksi, mun mielestä ihmisen pitää elää oman rahatilanteensa mukaan eikä vetää itseään liian tiukille. Silloin ei tarvitse liikaa laskeskella euroja, kun elää omien varojen mukaan. Omassa työssäni oon ikävä kyllä törmännyt enemmän näihin rikkaisiin köyhiin oikeiden köyhien sijaan, sillä yleisesti katsoen rikkailla on suuremmat menot. On liian isoa kämppää lainalla, muutama uusi Audi pihassa, venettä yms. Itseä nauratti, kun eräs tuttava sanoi ettei hänellä ole rahaa ostaa uuteen asuntoonsa huonekaluja muuta kuin lainarahalla. Tämä tuttava ansaitsee kuitenkin useita kymppitonneja kuukaudessa... Sitä se useampi kämppä, vene, autot, rempat yms teettää. Ei paljoa sympatiaa herunut. Nykyään ajattelen kaiken ennemmin sen kannalta, että mietin tekeekö se minua onnelliseksi, kuin että miltä se näyttää ulkoota. Esim olin vuoden työttömänä, koska olin onnellisempi kuin että olisin pysynyt siinä työssä joka teki mut onnettomaksi. Vaikka sainkin vähemmän rahaa, niin olin silti onnellisempi kuin vuosiin. ;) Tulipa pitkä vastaus, mutta aihe oli semmoinen mistä on paljon sanottavaa. Ulkomaailma, lehdet, some yms. luovat sellaisen kuvan, että raha tuo onnellisuutta, materialismi täydellisen elämän. Näinhän se ei mene ollenkaan.

Mirena (Ei varmistettu)

Loistavaa pohdintaa, olen täysin samoilla linjoilla kanssasi. Itsekin olen osa-aikatyössä koska se tekee minut onnelliseksi, toisin kuin raha. 27,5 tuntia viikossa riittää pitämään mielen virkeänä, mutta en väsy työssä ja jaksan vapaa-ajallakin tehdä mieluisia asioita. Palkkani on niin pieni että saisin varmaan siihen jotain tukia päälle, mutta en ole vaivautunut hakemaan koska raha näyttelee niin pientä osaa elämässäni. Ihmiset kyselevät jatkuvasti, että olenko hakenut parempaa (??!) työtä. Ilmeisesti parempi työ=enemmän rahaa, ja sillä että rakastan työtäni ei ole mitään merkitystä, koska on luonnollisempaa tähdätä suureen palkkapussiin.

Pakko vielä vähän kehaista itseäni. Olen pienestä palkasta huolimatta tänä vuonna (jota on kulunut vasta 4kk!!) kerennyt jo tehdä opintolainaani 2000 eurolla ylimääräisiä lyhennyksiä, se on tämän hetken säästökohteeni. Huippu fiilis, saako olla ylpeä??;)

Miljonääri (Ei varmistettu)

Ongelmien määrä on vakio, olit sitten rutiköyhä tai upporikas. Köyhä afrikkalainen nauraisi (tai ihmettelisi enemmänkin) valittavalle köyhälle suomalaiselle hänen ongelmistaan samalla tavalla kuin köyhä suomalainen nauraa rikkaalle suomalaiselle hänen ongelmistaan. Kaikki on suhteellista.

Aikuisena on sitten TÄYSIN itsestään kiinni kuinka paljon kehität itseäsi ja sieluasi kohti aitoa onnellisuutta, joka ei ole eikä ikinä tule liittymään rahaan.

:)

T. syntyessään miljonääri

Antti Niemi (Ei varmistettu) https://www.facebook.com/antti.niemi

http://www.taloussanomat.fi/raha/2012/04/11/tassa-on-onnellisen-palkka/2...

Tuon mukaan onnellisuus kasvaa palkan mukana. Ja sen jälkeen vielä toisenlainen onnellisuus. :)

Eli palkankorotusta vaan pyytämään.

Kommentoi