Punajuuripyree

Näin jossain ruokakuvassa ihanaa fuksianpunaista kastiketta, jota epäilin punajuuripyreeksi. Siitä intoutuneena päätin itsekin kokeilla sellaista.

Olin tietysti liian laiska etsimään mitään reseptiä siihen, joten laitoin blenderiin vain 1,5 esikeitettyä punajuurta, tilkan vettä ja n. puoli desiä Auraa. No, jotain se jäi mielestäni ehkä kaipaamaan. Jos jollain on hyvä resepti tiedossa saa vinkata. 🙂

Muuten annos oli melko kevyt, alla eri salaatinlehtiä ja pinaattia, päällä ohuita kananfileitä. Laitoin myös pari punajuurilohkoa, sekä hiukan Aurajuustoa myös annokseen. Ainakin ihanan värikäs annoksesta tuli. Koska ostin punajuuret hevi-osastolta valmiiksi esikeitettyinä, aikaakin meni vain kymmenisen minuuttia.

Joku kyseli, mitä kanaa yleensä käytän, joten otin kuvan paketista. Nämä ovat mielestäni kaikkein parhaita.

Siinä on usein todella monta pientä fileepihviä, joten niitä jää yleensä seuraavan päivän lounaaksikin.Maustan useimmiten vain suolalla ja timjamilla, joskus laitan myös hunajaa ja valkosipulia.Jos olisi varaa, käyttäisin vain tuoreita yrttejä. Ehkä joskus sitten tulevaisuudessa 🙂

Kommentit (10)
  1. Tämä nyt ei liity mitenkään aiheeseen, mutta mitä mieltä olet siitä että laihduttajalla voi olla yksi päivä viikossa jollon saa syödä vapaasti ihan mitä haluaa? Ps. tykkään sun blogista todella paljon! 🙂

    1. Mielestäni sellainen on ihan paikallaan, jos se auttaa pysymään 6 päivää viikosta terveellisellä ruokavaliolla. En ole tosin itse koskaan sellaista pitänyt varsinkaan minään karkkipäivänä, koska uskon, että sokeri voi aiheuttaa jonkinlaista riippuvuutta. Kun ei syö makeaa kerran viikossa, ei sitä tee mieli muinakaan päivinä. Mutta, jos himoitsee jatkuvasti ns. Epäterveellisiä ruokia, ei siinä ole mitään pahaa, jos niitä kerran viikossa syö. Tärkeämpää on, mitä syö suuremman osan siitä viikosta 🙂

  2. Laiskoille päiville vinkiksi, että Pirkka myy sellaisessa koiranmakkaran (:D) näköisessä pötkössä punajuuri-perunapyreetä! En tiedä mausta sellaisenaan, mutta itse tein siitä keittoa lisäämällä joukkoon ruokakermaa, suolaa ja hiukan valkosipulia (tungen sitä itse joka ruokaan). Aurajuustolla maustettu kerma olisi varmasti sopinut muttei osunut sillä kauppareissulla käteen. Kiirearjen pelastajaksi ostan uudelleen, soppa oli valmista 5 min päästä!-Sofia

    1. Nam!! Kuulostipa todella hyvältä 🙂 Joku juuri kyseli kasvissosekeittoreseptiä, toivottavasi hän näkee kommenttisi;)

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *