PURPLE

Yleensä kun saan jonkun idean, minun on pakko toteuttaa se heti. Välillä ne ovat osoittautuneet hyviksi ratkaisuiksi, kuten uuden sängyn osto hetken mielijohteesta tai yöllinen lentojen bookkaaminen Berliiniin. Toisinaan taas niitä on kaduttu vielä vuosienkin jälkeen. Kerran esimerkiksi lukiossa päätin yhtenä iltana, että haluan kokeilla ihan lyhyttä tukkaa. Siihen ei sitten tarvittukaan kuin muutama minuutti, fiskarsin sakset ja ystävä leikkaamaan melkein lanteille ulottuvaa reuhkaani. Noin puolen tunnin päästä tajusin, että minulle ei sovi lyhyet hiukset. Myöskään jo liikkuvan kuumailmapallon kyytiin hyppääminen ei ollut kuningasidea näin korkeanpaikankammoisena. Samainen kuumailmapallo joutui kaiken lisäksi tekemään hätälaskun puoli tuntia myöhemmin. Aivan kuin paniikkikohtaukseni ei olisi ollut tarpeeksi paha jo sitä ennen.

Silti pidän tiukasti kiinni impulsiivisuudestani, koska muutamia virhearviointeja lukuunottamatta on sen ansiosta tullut tehtyä kaikkea hauskaa. Minusta on hauskempi kysyä ”miksi ei?” kuin ”miksi?”. 

Viime viikonloppuna sain idean vaalean liilasta tukasta. Mietin, että olisipa joku keino millä voisin testata tätä väriä ennen varsinaista värjäämistä, jotta säästyisin lukiossa tapahtuneelta tragedialta. Ja kuten tekin varmasti tiedätte, maailmankaikkeus usein antaa meille ne asiat mitä vain osaamme pyytää. Niinpä eteeni sattui liila hiusliitu, joka maksoi vähän alle 5 euroa. 

Värittelin sillä eilen tukkani ja rakastuin väriin. Painelin samantien Cybershoppiin, ja päätin ostaa kunnon värin. Kuitenkin myyjän varoitus siitä, ettei väri välttämättä lähde kokonaan pois ikinä jarrutti hieman intoani. Kysyin vielä Instagramissa teidän mielipidettänne asiaan ja aika monelta tuli peukku ylös. 

Harmikseni väri ei oikein tarttunut, kun uskalsin pitää sitä vain vähän yli puoli tuntia. Nyt minulla on latvoissa vaahtokarkinvärisiä suikaleita. Pohdin tässä, pitäiskö marssia ostamaan uusi väri vai koittaa saada tämä kirjava pehko rokkaamaan jollain tavalla?

Kommentit (24)
  1. Mahtavaa impulsiivisuutta! Tykkään! Ja tykkään tukastakin. 🙂 Olen itse juuri samanlainen, kun saan jotain päähäni se on tehtävä heti ja täytyypä sanoa näin 31 vuoden kokemuksella, että harvoin niitä hetken mielijohteita on katunut! Enemmän katuu niitä väliin jääneitä mahdollisuuksia joiden kanssa on jäänyt hannaileen.

    1. Upeat hiukset Elisa!
      Kauneustoimittajan vinkki: Pastellihiukset saa myös värinaamioilla, jolloin tulos kestää hiuksissa vielä pidempään kuin liidulla. Kannattaa sekoittaa värinaamio hoitoaineeseen, niin voimakkuutta voi säädellä. Myös muotovaahtoon voi sekoittaa pigmenttipitoista värinaamiota. -emma

  2. IHANAT! Olen itsekin tässä parin viikon ajan haaveillut vaalean liilasta/sinertävästä tukasta (joku puhui siitä nimellä ”unicorn hair”). Oma tukka on kuitenkin sen verran tumma, että pitäisi ottaa ensin värinpoisto enkä ole vielä uskaltanut lähteä rasittamaan hiuksiani niin :/ mutta ehkä joku päivä uskallan, on se vain niin mahtavan näköinen! 🙂

    1. Oi ihana unicorn hair 🙂 <3 Kokeile jos sellasella liidulla sais!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *