Ruokaisa kanasalaatti

Tänään olisi luvassa salaattivinkkiä viikonlopulle. Loistava ruoka ottaa mukaan vaikka evääksi töihin. Tämä salaatti on pysynyt meidän tyttöporukan illanvietoissa mukana jo kohta kymmenen vuotta (Annelle krediitit alkuperäisestä reseptistä 😉 ) , nyt olen vain hiukan varioinut sitä. Kauppalistalle:

  • maustamatonta kanaa
  • avokado
  • paprika
  • kurkku
  • juustoa
  • kermaviili
  • täysjyväpastaa

 Laita kanat paistumaan pannulle ja vesi kiehumaan pastaa varten. Ennen käytin suikaleita, mutta nykyään ostan fileitä ja leikkaan ne paloiksi.

Teen yleensä salaatit suoraan lautasille, mutta tämä kannattaa tehdä johonkin isoon astiaan, jotta ainekset saa hyvin sekoitettua. Muutenkin, mielestäni maku on paras vasta seuraavana päivänä.

 

Pastat kannattaa huuhdella jääkylmällä vedellä ennen salaattiin lisäämistä. Kanatkin voi laittaa lautaselle ikkunalaudalle tai parvekkeelle hetkeksi jäähtymään.
Kermaviiliin lisään yleensä suolaa, sokeria ja grillimaustetta. Tällä kertaa laitoin kuitenkin vain merisuolaa ja pestoa. Sekin toimi oikein hyvin.

Mukavaa viikonloppua kaikille!

Kommentit (23)
  1. Tehtiin tätä eilen ja olipa hyvää! Kiitos ohjeesta!

  2. Tein tätä tänään ja oli superhyvää! Unohin kyllä makaroonit mutta oli hyvää ilman niitäki 🙂

    1. Hyvä että tuli maukasta! Ja jos sitä jäi jääkaappiin, niin huomenna se on vielä parempaa 😉

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *