Ruokakaupan vakio-ostokset

DSC_5886.jpg

Aloin yhtenä päivänä ruokakaupassa vaellellessani miettiä, kuinka omat vakioruoat ovat muuttuneet vuosien varrella. Muistan hyvin ajan, jolloin ruoan ostaminen tarkoitti einestiskille suoraan marssimista ja joko lihamakaronilaatikon, lasagnen tai saarioisten mikropitsan nappaamista mukaan. Tai Maman nuudelien. Välillä ostoskoriin eksyi myös tonnikalaa, raejuustoa, rahkaa ja ananaspaloja. Kuitenkin kaava toistui melko samanlaisena päivästä toiseen. 

DSC_3013.jpg

Hevi-osasto tuli ohitettua lähes poikkeuksetta, ellei ollut tarve jollekin välipalabanaanille tai leivän päälle laitettavalle kurkulle. 

Nykyään kaupassakäynti kulkee ihan toisenlaisia reittejä. Ja kun mietin, en oikeastaan tiedä edes minkä näköinen eineshylly omassa lähikaupassa on, sillä en ole koskaan sieltä mitään ostanut.

Välillä tulee kausia, että tulee syötyä jotain tiettyä tosi paljon pienen ajan sisään. Näin käy usein esimerkiksi kausikasvisten kanssa. Kesän alussa vedin joka päivä parsaa ja tällä hetkellä on menossa mandariiniöverit. Kuitenkin melko pitkälti pysyy runko samanlaisena kuukaudesta toiseen.

gratitudebowl.jpg

Nykyään lähes aina mukaan lähtee:

  • parsakaalia
  • kurkkua
  • tomaatteja
  • avokadoa
  • banaania
  • punasipulia
  • porkkanaa
  • limeä tai sitruunaa
  • valkosipulia
  • turkkilaista jogurttia
  • munia
  • kauramaitoa
  • riisikeksit
  • kesäkurpitsaa

DSC_9712.jpg

Näitä tulee myös usein santsattua:

  • varrasleipä
  • lasinuudelit
  • Mirin riisiviinietikka
  • Soija
  • pinaatti
  • soijapavut
  • kikherneet
  • Chian siemenet
  • seesaminsiemenet
  • inkivääri
  • kvinoa

Myönnän, että välillä tuijottelen myös muiden ihmisten kauppaostoksia, sillä on jotenkin mielenkiintoista nähdä minkälaisia ruokia eri ihmiset syövät. Tämä meidänkin ruokavalio tuntuu vähän urautuneen vuosien varrella ja olisi välillä kiva vähän sekoittaa pakkaa. Mitä ruokia teillä on sellaisia, joita ostatte lähes poikkeuksetta aina kaupasta?

DSC_3825.jpg

 

Kommentit (17)
  1. iKaffea saa lähes kaikkialta mistä muitakin Oatlyn tuotteita! Omasta pienestä lähikaupastakin löytyy. Suosittelen lämpimästi, toimii ainakin mulla paljon tavallista kaura- ja mantelimaitoa paremmin eikä maistu kahviossa läpi

    1. Mahtavaa! Täytynee pitää silmät auki 🙂 kiitos!

  2. emiliaidamaria
    14.9.2016, 07:57

    Siis mä rakastin olla kaupan kassalla töissä kun sain kyttäillä toisten ihmisten ruokaostoksia!!!! 😀 Rakastan muutenkin kaupassa käyntiä ja ulkomailla voisin käyttää ruokakaupassa kiertelyyn vaikka koko päivän kaikkia uusia tuotteita ja purnukoita tutkien. Tuntuu, että jo Ruotsin puolella on ihan erilainen valikoima!

    Mulla on normipäivänä kaupan korissa tomaattia, kurkkua, paprikaa, avokadoa, pinaattia, lehtikaalia, joskus tuoreita mangoja, juuresleipää, sokeritonta maapähkinävoita (<3), kaurahiutaleita, riisikakkuja, täysjyväpastaa, pestoa, fetaa joku kasvipohjainen maito, Oatlyn iKaffea, pakastemarjoja (tällä hetkellä menee paljon Pirkan pensasmustikoita), Yosa Sportia tai jotakin Alpron jugurttia, kananmunia... Sitä juuttuu niin samoihin juttuihin kun käy aina samassa kaupassa 😀

    Mun lähikaupan kassa on tosi puhelias ja yks päivä sanoi mulle että hauskaa kun mä tuun aina ihan erinäköisenä kauppaan, joskus voin olla tosi laitettuna ja toisinaan pölähdän paikalle suoraan lenkiltä. 😀 Samaan syssyyn kysyi, olenko vegaani kun ostokset näyttää aina siltä. Tuli hiukan sellainen olo että käynköhän täällä vähän liian usein... 😀

    1. Hahaha! Ihana! Mä rakastan kivoja kaupan myyjiä. Ja sun ostokset kuulostaa hyviltä! Googlasin heti ton ikaffen! Mistäköhän sitä sais? Juon aina oatlyn kauramaitoa mut en ollut kuulutkaan tosta ikaffesta ennen tätä 🙂 

      Itse olin ekaa kertaa varmaan meikeillä meidän kaupassa tällä viikolla, ja mietin että tunnistaakohan kukaan niistä myyjistä mua kun oon niin erinäkönen 😀 normaalisti aina ihan röllinä pieruverkkareissa!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *