Salitreenin parissa taas

Hip hurraa,

Sain itseni tänään salille taas pitkästä aikaa. Tarkoituksena oli hiukan himmailla ja tehdä suht pienillä painoilla, kun on ollut niin pitkä tauko. Melko poikki olin kuitenkin treenin jälkeen, eikä tullut yhtään sellaista energistä oloa mitä hiukan odotin. Olo oli entistä nuutuneempi salilta lähtiessä. Onko muilla ollut samoja ongelmia pitkän tauon jälkeen?

Yritän kuitenkin olla lannistumatta ja suuntaan huomenna uudestaan salille, toivottavasti paremmalla menestyksellä! Kaipaan niin kovasti sitä jokapäiväistä energiaa, mitä urheilusta saa. Saattaa olla, että olen vain väsynyt viikonlopun työputken jälkeen. Välillä on vaikea erottaa sitä oikeaa väsymystä laiskuudesta ja saamattomuudesta.

Koululaisillahan on nyt hiihtoloma (minut mukaanlukien). Hiihto onkin ihan loistava urheilumuoto, vaikka nykyään harvat sitä tekee(?) Itsekään en ole vuosiin sitä tehnyt, koska minulla ei ole suksia. Olisi kiva jonain aurinkoisena päivänä pakata eväät matkaan ja lähteä hiihtämään! Rankkaa aerobista treeniä ja mieli kirkastuu kirpakassa pakkasilmassa.

Mukavaa viikkoa kaikille, lomalaisille ja työssä ahertaville! :)

Kommentit

Rimma (Ei varmistettu)

Voiko olla, että olisit vielä puolikuntoinen flunssan jäljiltä? Itsellä on monesti ollut samoja tuntemuksia, jos olen mennyt salille liian aikaisin. Vaikka olon olen toki terveeksi muuten tuntenutkin, niin ilmeisesti kovempi rasitus on ollut liikaa. Mutta tsemppiä kovasti! Kyllä se taas siitä (:Itse hiihdän jonkun verran. Se on meidän perheen perinne (: Veli asuu Sveitsissä niin siellä on tullut hiihdettyä paljonkin ja tietysti Lapissa mökillä keväthangilla. Ah!

Elisa (Ei varmistettu)

En usko, että enää olisin puolikuntoinen. Siitä on jo niin kauan kun olin kunnolla kipeä. :/ mutta kiitos hirmuisesti tsempistä! Ehkä se taas lähtee kunnolla levätyn yön jälkeen :) Ihanaa, että hiihtäjiä vielä löytyy! Se on todella kiva harrastus. Ja ahh, Lappi<3

Rimma (Ei varmistettu)

Toivottavasti treenit lähti uudelle tsempillä käyntiin! (:Täällä "ihailtiin" omaa pyöristynyttä mahamakkaraa ja lenkki (siis ei se HK:n sininen-versio) on alkanut taas maistua. Kummasti se, ettei ole voinut kuukausiin käsivaivan takia tehdä sitä mitä rakastaa (ratsastaa ja nostaa punttia) latistaa kaiken mielenkiinnon liikunnasta. Nyt oon alkanut taas liikuttaa jalkoja ja lopettanut mässäilyn. Puntteja nostellaan ja täysipainoisesti ratsastetaan jahka käsi on tervehtynyt!

Aino (Ei varmistettu)

Hiihto on ihan parasta, pakko päästä vielä näillä lumilla ladulle:) Kurja että oli huono fiilis salilla. Se voi olla, että tarvitsit tämmösen yhden kroppaa herättelevän "buustitreenin" ennen kuin se treeni alkaa taas tuntua samalta, toivotaan ainakin!

Elisa (Ei varmistettu)

Voi olla! :) toivottavasti! Ihanaa, että sinäkin hiihdät !

Ms. K (Ei varmistettu)

Mulla on samoja fiiliksiä salillepaluun yhteydessä aina jos on ollu taukoa, vaikka kuinka koittaa alotella pienillä painoilla ja ottaa rauhallisesti niin jotenki tuntuu samalta ku mudassa kahlaus. Onneksi se sitten muutaman kerran jälkeen muuttuu paremmaksi ja homma luistaa niinkuin ennen taukoja :)Mulla innostuksen hiihdosta viimevuosiksi on vieny lapsena ja nuorena harrastettu kilpahiihto. Jotenki tosi hankalaa olla riemuissaan hiihtämisestä, jotenki vieläki paine hiihtää nopeaa ja kilpailla. Oon kuitenki huomannu että hyvillä laduilla hiihtäminen (yleensä perinteisellä tyylillä) ja keskittyminen tyylipuhtaaseen suoritukseen nopeuden sijaan tuo paljon kivemman hiihtokokemuksen. Aina ei tarvitse olla nopein, vaan nauttia itse matkasta ja liikunnasta :)

Elisa (Ei varmistettu)

Lohdullista kuulla, että muillekin on käynyt näin! Toivotaan, että tänään luistaa treeni jo paremmin :) Monissa lajeissa tuntuu olevan tuo kilpailu ja se, että homma menee liian valavaksi, joka vie sen ilon tekemisestä! Kivaa, että pystyt kuitenkin vielä nauttimaan hiihdosta :)

Senja (Ei varmistettu)

toi on kyllä mulla ainakin tavallista, että tauon jälkeen ei heti ikäänkuin pääse siihen treeninmakuun kunnolla kiinni eikä niitä energioita nostettua ja endorfiineja kaivettua! en tiiä mistä johtuu :o mutta kun pari kertaa on taas käynyt niin jotenkin se tuntuma palautuu ja alkaa taas saamaan sen huippufiiliksen! en kyllä salia ite harrasta, mutta jumpissa ja lenkille käy tolleen mullakin:D eli huominen on jo varmasti parempi;)

Elisa (Ei varmistettu)

Toivottavasti! Ihana kuulla, että tämä on yleistä. Eiköhän se into vielä löydy:)

Lissu (Ei varmistettu)

En ikinä kommentoi kenenkään blogeihin, mutta nyt kun otit hiihdon puheeksi, niin oli pakko :DD ! Itse oon hiihtänyt tänä vuonna 40km ( ei ole paljoa himohiihtäjiin verrattuna) ja kyllä huomaa kuinka paljon hapenottokyky ja muutenkin kunto on kohentunut. Kannatan hiihtoa, ladulle vaan !

Elisa (Ei varmistettu)

Wau! Ihana kuulla, että vielä hiihdetään! Pitääpä kysyä jos porukoilla olisi suksia lainata joku päivä :)

Elina (Ei varmistettu)

Uh, HIIHTO = <3 Mikäs sen parempaa kun vihmoa upeassa kelissä hyvin rasvatuilla suksilla :) Ja toisinaan lumisateessa suksilla, jotka menee ihan väärään suuntaan - mikä onnistumisen tunne, kun on saanut heitettyä ajatellun lenkin ja päässyt kotiin lämpimään!

Elisa (Ei varmistettu)

Haha, ihana taistelu-meininki! Tiedän mistä puhut, lumisateessa juokseminenkin tuo samanlaiset fiilikset. Ja sitä on niin onnellinen kun sen on tehnyt:)

Aliisa (Ei varmistettu)

Itse tallustin tänään salille viikonlopun rattoisien syöminkien jälkeen ja oli kyllä aika vaivalloista, vaikka sama ohjelma meni todella helposti vielä viime viikolla! Kotiin kun pääsin niin vallan nuupahdin ja otin kylppärin lattialla päiväunet. Kai se vaan on niin että aina ei voi kulkea!

Elisa (Ei varmistettu)

Voi ei :D kaipa se täytyy uskoa! Tänään uusi yritys :) kiva kun kommentoit!

Tinski (Ei varmistettu)

Ite olin viime viikonlopun reissussa ja sen jälkeen kauheessa flunssassa ja kuumeessa ni saliin ja juoksuun tuli viikon tauko. Alottaminen tuntu ihan kamalan vaikeelta ja vihdoin ku sain itteni juoksemaan, tuntu etten olis tehny sitä ikinä :D kunto tuntu loppuvan ihan kesken ja samoin salin jälkeen olo ei ollu energinen ja sellanen et hädintuskin malttais lopettaa, olo oli ennemminkin just ihan poikki ja saliohjelman loppumista melkein ootti. Ihan kamalaa että tulee tälläsiä taukoja, se fiilis minkä on saanu pitkällä säännöllisellä treenaamisella on niin ihanaa :) nyt tuntuu et joutuu joka päivä tehä tahtojen taiston ittensä kanssa et menee sinne salille, mut ehkä se tästä! Toivotaan että sullakin!

Elisa (Ei varmistettu)

Juuri samanlainen olo minullaki oli!! Inhottavaa, kun on päässyt niin hyvään treenifiilikseen ja yhtäkkiä tuntuu että pitäisiki aloittaa nollasta. Pitää vain nyt uskoa, että kyllä se kunto koheneekin sitten nopeasti ja toivoa että tämän vuoden sairastalut oli nyt tässä ;) Tsemppiä treeneihin!

Miho (Ei varmistettu)

Minusta taas tuntuu, että hiihtoa on tänä talvena pukannut joka tuutista! Ainakin omalla FB-feedissäni ovat kaiken ikäiset innostuneet suksimisesta. Itselläni istuvat tyypilliset ala-asteen hiihtotraumat sen verran tiukassa, ettei tie ole viennyt laduilla...Ps. Olen uusi lukija ja ihastuin blogiisi heti kättelyssä! Juuri sellainen terveellisyyden ja tekemisen voimalla toimiva motivaattoriblogi, jota olen etsinnyt :)!

Elisa (Ei varmistettu)

Aijaa! :o no sehän on hienoa, että siitä on innostuttu! Tuntuu, että nykyään kaikki vain laskettelevat ja lautailevat. Ei siinäkään tosin mitään vikaa ole. :) Tosi kiva kuulla, että tykkäät! Kiitos paljon:)

Kati (Ei varmistettu)

Tuli kans tuosta hiihdosta heti mieleen että pitäis itekki lähteä hiihtämään. En oo myöskään vuosiin hiihtäny lukuun ottamatta viimevuotista onnetonta yritystä mikä pääty lumipenkkaan :D Vois kokeilla uudestaan, tuo ihana kuvaki näyttää niiin houkuttelevalta!

Elisa (Ei varmistettu)

Hahaha, voii! Itsekin olen suht onneton hiihtäjä, mutta hiljaa hyvä tulee ;) aurinkoiset talvipäivät on niiiin kauniita!

pochi (Ei varmistettu)

Moi! Löysin blogisi tänään Alexan blogin kautta ja täytyy sanoa - wau. Suomenkielisiä HYVIÄ terveys- ja liikuntablogeja on hankalaa löytää (tähän asti tullut luettua ainoastaan Steffin blogia), mutta nyt taisi löytyä ihan ykkönen! Virkistävä lisä monipuolisten ja hyvien postausten lisäksi on se, että osaat oikeasti kirjoittaa!Olet tosi kaunis tyttö, terveen ja voimakkaan näköinen ulospäin ja varmasti myös sisäisesti :) Kahlasin postauksia läpi ja löysin jo nyt monta niin isosti itseeni kolahtavaa ja todellista juttua, aina tekosyiden keksimisestä huonoon itsetuntoon.Sun blogisi sai mut lähtemään bodycombat-tunnille 2,5 tuntia sitten ja toivon, että saan lisää inspiraatiota sun blogista. Kiitos, että jaat näitä asioita blogiisi! Hyvää lopputalvea toivottelee tuleva vakkarilukija :)

Elisa (Ei varmistettu)

Moi Pochi! Kiitos hurjan paljon! Tulin todella hyvälle mielelle kommentistasi :) tervetuloa lukemaan!

Anonymous (Ei varmistettu)

paljon painat? =)

Elisa (Ei varmistettu)

En osaa sanoa =) sopivasti!

Anonymous (Ei varmistettu)

Mä olen viime aikoina ollut jotenkin tavallsita väsyneempi. Treenit ei ole kulkenut ja tän aamun treenitkin jouduin perumaan kun tuli mutkia matkaan. Mutta hiihtäminen on ihanaa! Ite meen viikonloppuna aamusta kun lainaan kaverilta suksia:)

Elisa (Ei varmistettu)

Oi ihanaa! Toivottavasti on yhtä ihanat ilmat kun eilen! :) Ja toivotaan, että energia löytyy taas vaikkapa sieltä hiihtoladulta :)

Kommentoi