Samaistumispintaa vai kiiltokuvaa?

En tiedä, onko siellä ruudun toisella puolella seurattu yhtä ahkerasti Love islandia kuin meidän taloudessa? Meillä se on nimittäin katsottu lähes joka päivä. Ennen kuin ohjelma alkoi, eikä konsepti ollut minulle lainkaan tuttu, tyrmäsin idean katselusta täysin. En halunnut pilata iltojani katsellen parikymppisten dokailuja, juonittelua ja riitoja. Jostain syystä kuitenkin katsoimme sen ensimmäisen jakson, ja tajusin että kyseessä on varsin erilainen show. 

Ja minähän koukutuin ihan täysin. Olen elänyt tunteella mukana jokaisessa käänteessä ja seurannut parien tunteiden kasvamista. Kun katsoin finaalia, yllätyin ensin todella paljon Auran ja Jeffreyn voitosta, jotka olivat näennäisesti kaikkein "huonoin" pari. He kinastelivat ja riitelivät, eivät olleet varmoja jatkuuko seurustelu ja muutenkin suhde vaikutti olevan melko epävakaalla pohjalla. 

Mitä enemmän tätä kuitenkin pohdin, tajusin että heissä on myös eniten samaistumispintaa. Se että Aura kertoo osaavansa laittaa vain makaronia ja jauhelihaa ruoaksi ja haluaisi voittorahoilla ostaa oman pyykinpesukoneen, on ihanan samaistuttavaa. Heidän tunteet näyttävät aidoilta, eikä kiiltokuvamaiselta romanttiselta komedialta. 

On helppoa olla altavastaajan puolella ja kannustaa heitä, jotka näyttävät myös heikkoutensa. Tuntuu että tällainen tarinankerronta on tullut entistä enemmän myös suomalaiseen televisioon. Jenkeissä niitä ryysyistä rikkauksiin tarinoita on kuultu jo vuosia, ja tuntuu että jokainen joka jonkinlaiseen kykykilpailuun hakee, on vähintäänkin jossain vaiheessa elämäänsä elänyt autossaan. Halutaan tunteisiin vetoavia tarinoita ja ihmisiä, joiden onnistumista katsojat toivovat sydämensä pohjasta. 

Olen itsekin täysin vastustuskyvytön tällaisille stooreille ja asetun aina heikompien puolelle näissä tilanteissa. Pohdin myös sitä, kuinka tämä näkyy blogimaailmassa. Blogit tarjosivat joskus muinoin samaistumispintaa kaiken muun median vastapainoksi. Näki niitä vaatteita kerrankin joskus ihan tavallisen ihmisen päällä, photoshopattujen mallien sijaan. Tekstit kertoivat ihan siitä arkisesta elämästä, jota me kaikki elämme tai johon ainakin pystyimme kuvitella itsemme. Vaikka jotkin asiat saattoivat olla sellaisia, joita katsoi ylöspäin ja toivoi omaan elämäänsä, tuntuivat ne olevan kuitenkin saavutettavissa. 

Kun blogimaailma on kehittynyt ja ammattimaistunut, on tämä kosketuspinta myös suurelta osin hävinnyt. On vaikea enää samaistua tyyppiin, jonka asukuvat on kuin suoraan lehden muotieditorialista, kasvojenhoitotuotteet ovat tuhansien eurojen arvoisia purnukoita, vaatteet huippusuunnittelijoiden ja talven pimeyttä karataan aina ulkomaille pariksi kuukaudeksi. Katsoin omaakin blogihistoriaa menneiltä vuosilta, ja tajusin että viime vuonna tähän aikaan olin Australiassa, toissavuonna Floridassa, ja sitä edellisenä Nycissä. 

Blogin alkuaikoina puolestaan marraskuussa on pohdittu terveellisiä reseptejä, jumppavinkkejä kiireisen arjen keskelle ja vinkkejä kaamoksen hoitoon kotioloissa. Juuri sellaisia juttuja, joita itse haluaisin lukea. Olen ihan järkyttävän kiitollinen sitä, minkälaista elämää olen saanut elää viimeiset vuodet, mutta samalla olen myös todella kypsä kaikenlaiseen kiiltokuvamaisuuteen. Ja sitten taas samalla ymmärrän todella hyvin miksi se on mennyt siihen. 

On tosi paljon helpompi näyttää vain lavastettua pintaa, sillä siinä vaiheessa kun ikäviä kommentteja tulee, tuntee että se "aito minä" on niiltä suojassa. Ja tietysti blogi on monille myös tietynlainen portfolio ja cv, johon se vanha kotikutoisuus ei vain istu. Olen pohtinut tätä asiaa paljon lähiaikoina ja miettinyt, miten voisi saada kaiken. Pystyä olemaan aito ja haavoittuvainen ja silti pitää jonkinlainen teflonpinta sen jonkin herkimmän ympärillä. 

En tiedä saitteko tästä tajunnanvirrasta lainkaan kiinni, mutta kiinnostaisi ehdottomasti kuulla teidän mielipiteitä asiasta. Onko kotikutoisuus ja samaistuttavuus ihan last season? Vai toivotaanko sitä edelleen blogilta? Mitkä ylipäätään on niitä syitä, minkä takia edelleen luette blogeja, kun instagramista saa sen visuaalisen nälän helpommin tyydytettyä? Valitsin tällaisen kuvaparin tähän, sillä tuo ensimmäinen, muokkaamaton kuva, jonka olen lähettänyt asusta ystävälleni kysyen "onks tää hyvä illaks?", jossa minulla ei ole meikkiä ja matkalaukku räjäytetty peilin eteen, on minusta jollain tavalla kiinnostavampi. Ainakin aidompi. 

Kommentit

Laura/ Tässä kaupungissa tuulee aina (Ei varmistettu) http://tassakaupungissatuuleeaina.blogspot.fi

Mä uskon ja toivon, että tietty kotikutoisuus ja rosoisuus ovat tulossa takaisi blogeihin. Samaistuttavuus ei tarkoita pelkästään käsittelemättömiä valokuvia vaan ihan sitä oikeaa elämää, vertaistukea, iloa ja surua, skumppaa ja toisaalta niitä tavallisia siivouspäiviä - ainakin itse luen mieluummin niistä kuin Azoreiden-lomista. Toisaalta nyt ilmastonmuutosaikana yletön kaupallisuus ja jatkuva matkustelu ovat jo ihan eettisesti aika last season ja uskon, että lukijatkin ovat sitä mieltä.

Elisa Lepistö

Musta tuntuu että on käymässä sellainen tietynlainen kahtiajako sellaisiin blogeihin, jotka menee vielä ammattimaisempaan suuntaan ja sellainen kotikutoisuus lähtee kokonaan ja sitten osa palaa taas vähän mutkattomampaan meininkiin. Ja mun mielestä ihan hyvä niin. Osaa hakea sitten isnpiraationsa eri juttuihin eri paikoista. Joskus haluaa paskan päivän päätteeksi sukeltaa sellaiseen hattaramaiseen haavemaailmaan ja toisina päivinä taas inspiroitua ihan niistä arkisista ajatuksista.

Ja joo, ihanaa kun lukijat on nykyään niin tiedostavia. Huomasin itsekin vanhoja juttuja lukiessa, kuinka pitkälle ollaan tultu ihan jo ilmastoasioiden ymmärtämisessä. 4 vuotta sitten tekemäni pitkä reissuni Meksikossa ja Jenkeissä sai vielä pelkästään kiitosta ja hehkutusta siitä, kuinka kiva on nähdä että joku haluaa laittaa Chanelin laukun sijaan rahansa matkusteluun. Tuntui tosi hassulta lukea tällaisia kommentteja, sillä enää tuskin kukaan ajattelee noin. En myöskään itse ajatellut silloin juuri lainkaan omaa vastuutani matkojeni osalta, tai ainakaan en muista miettineeni. Halusin nimenomaan inspiroida ihmisiä reissaamaan, näkemään eri kulttuureita, käyttämään rahaa mielummin kokemuksiin, enkä ajatellut tällaisen varjopuolia lainkaan. Pitkälle ollaan siis tultu, mutta pitkä matka on vielä edessä.

Vierailija (Ei varmistettu)

Itse toisaalta luen mieluummin pitkistä reissuista ja seikkailuista kuin niistä, joilla vietetään viikko kuvaten kamppiskuvia jollekin kaupalliselle taholle ja sitten palataan neljäksi päiväksi kotiin Suomeen ennen kuin pyrähdetään taas viideksi päiväksi toiselle puolelle maapalloa toisen yhteistyökumppanin kanssa.

Saana Väliheikki
LAVLI

Tajunnanvirrat on aina sitä parasta ja samaistuttavinta materiaalia. Näissä on läsnä ihan oikea ihminen ja oikea ajatus eikä mikään maksettu mainos. Onhan se ihan ymmärrettävää että kun asioissa tulee ammattilaiseksi haluaakin tehdä ammattimaista sisältöä ja mahdollisuudet tehdä coolimpia juttuja kasvaa oman kokemuksen ja varallisuuden myötä. Ja kyllä sullakin vielä samaistumiskohtia löytyy. Varsinkin teidän Yksillä-poscastissa niitä tulee esille paljon. Musta esimerkiksi oli ihanaa kun sillä teidän 6euron päiväbudjetti viikolla olit vedellyt nuudelia ja hernaria!

Elisa Lepistö

Mäkin luen mieluiten sellaista tajunnanvirtaa. Se on vähän kun pääsisi kurkistamaan jonkun päiväkirjaan. Sellaisia ihan tavallisia arkisia ajatuksia. Ja siis haha, ihana kuulla. Mun mielestä oli myös tosi hassua, kuinka moni laittoi mulle palautetta tosta nuudelista ja hernarista, että minkä takia söin niin huonosti ja mietin että eikö kukaan muu sitten syö näin tavallisesti??? Itse vedän nuudeleita vähintään kerran viikossa, ja mun mielestä hernekeitto sinaapilla on maailman parasta :D

Faijahommia.fi (Ei varmistettu) https://faijahommia.fi

Hyviä keloja Elisa. Ns parempaa elämää näkee telkkarista ihan tarpeeksi ja aitous tulee olemaan markkoinnissa valloittava elementti lähitulevaisuudessa.

Itse ainakin pyrin pitämään blogin aitona ja sanon rehellisesti jos vtuttaa kun lapsi herää 5.30. Mitä sitä kiertelemään :D

Elisa Lepistö

Se on just näin! Inhimillisyys kiinnostaa :D <3

Vierailija (Ei varmistettu)

Näin instagramin kulta-aikana blogeista hakee nimenomaan sellaista samaistumispintaa ja arjen ilojen ja surujen jakamista. Instasta saa nähdä tarpeeksi kauniita ja inspiroivia kuvia ilman sen syvempää sisältöä. Parhaimmillaan blogipostaus on kuin juttelis ystävän kanssa. Kuulumisia, mielen päällä olevia juttuja, ehkä jotain vähän syvällisempääkin pohdiskelua. Mulla moni blogi on jäänyt pois lukulistoilla juurikin sen liian kiiltokuvamaisuuden myötä. Mutta kukin tyylillään, varmasti sellaisillekin blogeille löytyy lukijoita tulevaisuudessakin! Toki myös jatkuva reissaaminen ja sen hehkuttaminen herättää nykyään lähinnä ahdistavia tunteita, eikä niinkään enää inspiraatiota, samoin kun tarpeeton kuluttaminen.

Elisa Lepistö

Mulla on ollut ehkä alusta asti se, että blogeissa on kiinnostanut ne tarinat enemmän kuin kuvat. Ehkä sen takia en ole ikinä kokenut instagramia blogien korvikkeeksi tai muutenkaan se ei ole tuntunut niin omalta medialta. Pitää siis itsekin muistaa, että nämä ovat kaksi erilaista paikkaa. Kun tuijottaa instan analytiikkaa, niin sieltä on luettavissa melko nopeasti että ne arkiset ja tavalliset jutut ei kiinnosta ja se kiiltokuva-elämä saa suurimman sitoutumisen. Ja oon ihan samaa mieltä tuossa, että parhaimmillaan blogipostaus tuntuu juuri siltä, että juttelisi ystävän kanssa. 

Vierailija (Ei varmistettu)

Mun mielestä paras blogi on sellainen että kuvat näyttää täydellisiltä mutta teksti rikkoo sitä täydellisyyttä. Tyyliin että koti ja vaatetus saa näyttää unelmalta ja inspiroida, mutta tekstissä tulee ilmi se, että vaikka näytämme elävän unelmaelämää, elämämme ei ole täydellistä koska X ja X tapahtui eilen tms.

Ehkä olen ainoa joka tällaista toivoo? Itse en voisi esteetikkona kuvitellakaan seuraavani blogia, jossa kuvat on tavallisia ja arkipäiväisiä. Sen sijaan blogi jää tosi tyhjäksi jos bloggaaja ei kauniin ulkokuoren lisäksi uskalla paljastaa mitään huonoja puolia itsestään ja tai elämästään.

Elisa Lepistö

Ymmärrän hyvin mitä tarkoitat! Mulla ainakin tuntuu olevan ongelmana se, että ajattelen aina ettei sellaiset arkiset jutut kiinnosta ketään. Että teksteillä pitäisi aina olla joku järkevä punainen lanka ja ajatus. Mutta toisaalta ne arjen kuvaukset ja ihan tavallisen elämän kuulumiset on niitä, mitä itse lukee mielellään muiden blogeista. 

nannanen (Ei varmistettu)

Luin pitkästä aikaa kirjoituksesi - otsikon perusteella.
Tunnustan etten ole lukenut tätä blogia enää pitkään aikaan, juuri sen
muuttumisen takia (kiiltokuvamaiseksi).
Muistan vanhat jumppaohjeet ja symppiksen suttuiset kuvat.
Jotenkin rennon ja inhimillisen menon.
Ajattelin että ihmiset muuttuu, blogit muttuuu, minä voin lueskella muita juttuja.
Ihanaa että sinulla on lukijoita paljon.
Mutta nyt kun kysyit, niin onhan näin käynyt.
Kukin kuitenkin tyylillään. Ja jos lukijoille ei maistu, niin blogeja riittää :)

Jeff ja Aura olivat parhaat. Kaikessa epätäydellisyydessään aidot.

Elisa Lepistö

Kiitos paljon kommentista! Ja se on just noin - jos ei maistu niin blogeja riittää! Mutta silti on kiva saada palautetta. Tietenkään kaikkia ei voi miellyttää, vaikka kuinka haluaisi. Se tässä postauksessa olikin se ahdistusta aiheuttava homma. Kun haluaisi olla kaikkea samaan aikaan. Tehdä laadukasta ja ammattimaista sisältöä ja silti pysyä rentona, inhimillisenä ja aitona lukijoille. <3

MarikaJohannaP
Hey girl

Tykkään kummastikin, rosoisuudesta ja kiiltokuvamaisuudesta, sekä aitoudesta. Joskus on ihana inspiroitua ja katsella kaikki upeita asukuvia, mutta aitoudella on paikkansa. Oman blogin kannalta on paljon tullut just mietittyä että onko se vaan liian tavallinen, ja välillä tuntuu  että on vaan "ruma ankanpoikanen" upeiden bloggaajien joukossa :). 

Mulle sun blogista välittyy aitous ja herkkyys, ihan mielettömän upeista kuvista huolimatta :).

Elisa Lepistö

Voi ihanasti sanottu. Nöyrin kiitos! Ja nimenomaan, kaikelle on paikkansa :) Mun mielestä tavallisuus on ainakin tänä päivänä valttikortti. Eikä se mun mielestä sulje pois sitä, etteikö samalla sisältö voisi olla inspiroivaa. Joskus ne tavallisimmat jutut on just niitä, mitkä inspiroi eniten!

elinaaaa (Ei varmistettu)

Mulle ainakin uppoaa sellainen blogi, missä se aitous ja siloiteltu elämä kulkee käsikädessä. Sellainen joka antaa samaistumispintaa niihin arjen, ei niin hohdokkaisiin hetkiin, mutta mikä myös inspiroi näkemään niitä kauniita puolia. Esimerkiks just toi sun laittama kuvapari on sellaisesta ihan täydellinen esimerkki! Just sellainen, että se kotipeilistä katsottu look voi nousta eri sfääreihin "linssiä" vaihtamalla. Riippuu vaan täysin siitä, mistä perspektiivistä sitä katsoo :)

Elisa Lepistö

Ihanasti sanottu!<3 Ja tosiaan, sitä yritän täällä aina alleviivata että monissa jutuissa on kyse perspektiivistä. Tosi monista jutuista löytää sen kauneuden, kun muistaa vaan etsiä. Aina välillä se unohtuu itseltäkin! 

Emma Wi (Ei varmistettu)

Mua tää postaus puhutteli ehkä juuri siksi, että mulle tää sanoittaa sen, mikä on pitänyt mut mukana sun blogin lukijoissa. Oon lukenut sun blogia monta vuotta, ja välillä ihmetellyt, miksi juuri tätä. (ja välillä, että apua, edelleen, onpas aika rientänyt! :D) Seuraan siis useita blogeja, mutta tuntuu, että nimenomaan tää on se blogi, jonka ekana ja useimmin avaan, kun tekee mieli lukea näitä. Suurin syy on varmasti juuri tämä, että ainakin mun kohdalla oot selvästi onnistunut säilyttämään ton tasapainon ammattimaisuuden/laadun ja aitouden välillä.

Myönnän, että välillä on tullut fiilis, että onko tää muuttunut sellaiseksi, ettei tää oo enää mulle, mutta yleensä juuri silloin postaat jotain sellaista, mikä kolahtaakin. Ja tavallaan ajattelen myös, että silloin, kun blogissasi on jakso, jolloin ei oikein ole sellaista syvällistä/samaistuttavaa/erittäin aitoa sisältöä, niin tavallaan oon ajatellut sitä myös sellaisena inhimillisyytenä. Tai että kyllähän näin lukijanakin pystyy tuntemaan empatiaa bloggaria kohtaan ja välillä mielessä käy, että ehkä sulla on just nyt semmoinen hetki, että on sellaisia asioita, jotka on hyvä rajata blogista ulos tai sitten muuten vaan ei kaikkein inspiroivin jakso. Henkilöbrändillä työskentelyssä on työhyvinvoinnin kannalta ihan omanlaisia riskejä, ja tuntuu, että näitä on vasta nyt alettu tutkimaan. Arvelen, että sullakaan rajaamisen ristiriidat ei ole helppoja, mutta silti lukijana ainakin itse haluan lukea sellaista sisältöä, jossa bloggari tätä selkeästi tekee eikä jaa itsestään ihan kaikkea. Blogissasi kuitenkin myös selvästi näkyy myös syvällinen puolesi ja mielestäni ei pelkästään ammattimaisella vaan ennen kaikkea viisaalla tavalla.

Mietin myös, että onko se, mikä pitää minut blogisi lukijana loppujen lopuksi niin paljon kiinni siitä, kuinka laadukkaita kuvat ovat ja kuinka arkisella tasolla puhut asioista, vai onko kyse kuitenkin siitä, millainen ihminen olet ja miten se näkyy sisällöntuotannossasi, mitä ikinä teetkin. Lohdullistahan tämä ainakin olisi! :)

Ihanaa syksyn jatkoa &lt;3

Elisa Lepistö

Kiiiiiitos ihanasta kommentista! Oon täällä ihan herkistyneenä lukenut näitä vastauksia. Musta on aina ollut tosi ihanaa, kuinka fiksuja tyyppejä täällä onkaan. Ja tää sun kommentti taas alleviivasi sitä. Ei nimittäin kaikki pysty tuolla tavalla tuntemaan empatiaa esimerkiksi bloggaajaa kohtaan. Ja välillä tosiaan on sellainen olo, että kaikki asiat on sanottu ja mulla ei ole mitään uutta näkökulmaa yhtään mihinkään asiaan. Silloin on helpompi postailla vaikkapa reseptejä ja netflix-suosituksia. Mutta sitten taas tulee hetki, kun tuntuu että onkin ehkä jotain annettavaa. Ihana kun kirjoitit pohdintojasi, näitä on tosi mielenkiintoista lukea. Ja varsinkin sellaiselta tyypiltä, joka on ollut matkassa mukana vaikka sisältö onkin moneen kertaan muuttanut suuntaa :D <3 Ihanaa syksyn jatkoa myös sulle!

Elsary (Ei varmistettu)

Todella hyvin kirjoitettu! Oon miettiny tätä itsekin.

Tykkään blogien "luksuselämästä", koska se antaa inspiraatiota. Musta tuntuu, että kun näen miten monet bloggaajat elää "unelmaelämää", se motivoi mua tavoittelemaan omia unelmiani - ja toisaalta myös opiskelemaan, koska mulle koulutus on tie päästä niihin unelmiin käsiksi.

Toisaalta on välillä niin hankala samaistua ihmisiin, jotka viettää aikaansa Nycissä ja Ausseissa ja omistaa kolme eri takkia, jotka on opintotuen arvoisia. Tunnen kateutta ja riittämättömyyttä, ja ajattelen etten voi ikinä yltää samaan.

En tiedä ihan tarkkaan mikä ois hyvä ratkaisu - varmaan se kultainen keskitie. Olisi matkoja ja laatuvaatteita ja ihania kämppiä, mutta välillä jaettais myös enemmän arkipäivää - esim just tollaisia peilieselfieitä (ihana!)

Elisa Lepistö

Samaistun tosi tosi paljon! Ja tiedätkö, ei se riittämättömyyden tunne lähde, vaikka omistaisikin ne takit ja pääsisi reissuun. Se kai kuuluu vain ihmisluontoon, vaikka aina yritänkin olla vertailematta. Mutta samalla sen fiiliksen voi valjastaa sellaiseksi eteenpäin vieväksi energiaksi. Mulla on itseasiassa just tästä aiheesta postaus luonnoksissa ensi maanantain Mental Health Mondayhin. 

Kiitos kommentista! Se on varmasti just noin, että pitää muistaa jakaa niitä arkipäiväisiäkin juttuja jotka saattaa itselle tuntua tosi banaaleilta. <3

Vierailija (Ei varmistettu)

Mä en lue montaakaan blogia enää pääasiassa ehkäpä niiden kaupallistumisen vuoksi. Samoin oon lopettanut monien bloggajien ja "influencereiden" seuraamisen Instagramissa myös juuri kaupallisuuden takia. Mainossisältö ei ole se mitä blogeissa tai Instagramissa kaipaan. Jos joskus tarvitsen jotain, osaan etsiä haluamani tai kysyä kavereilta vinkkejä sen suhteen. Tietenkin jotkin blogiyhteistyöt saattavat olla sellaisia, että muistan ne joskus myöhemmin tyyliin "Ainiin, se Elisa mainosti ja vinkkasi silloin sellaisesta tuotteesta, taidan tarvita sitä tähän tilanteeseen!", mutta ne ovat harvassa ja vielä harvemmin ne liittyvät yhteistyöhön jonkin halpavaatefirman kanssa. Osaan itsekin mennä Gina Tricotin tai Nellyn sivuille katsomaan niiden uutta mallistoa, jos satun tarvitsemaan sieltä jotain, useinkaan en tarvitse. Eli kenties yhteistyösisältö, josta itse pidän liittyy hyötyyn ja innovatiivisuuteen, johonkin uuteen. Tästä hyvänä esimerkkinä YouTuben ja Instagramin puolella PS Olen vegaani ja Nollahukka.
Samaten kaupallisten yhteistöiden ulkopuolelle jäävä itseäni kiinnostava blogisisältö liittyy arkisiin asioihin, sellaisiin joista voin napata jotain myös omaan elämääni. Esimerkiksi juurikin nuo itse mainistemasi treenivinkit tai reseptit. Instagramissakin pidän eniten kuvista, jotka liittyvät hetkeen ja joista tavoittaa sen hetken fiiliksen. Siihenhän Instagramkin alunperin liittyi. Pidän myös kauniista luontokuvista, mutta niissäkin usein on tavoitettavissa hetkellisyys: esim. utuinen auringonnousu tai hyytävä pakkanen ja lumesta nuokkuvat puut. En karta täysin "asukuvia" tai kuvia kodin sisustuksen yksityiskohdista. Visuaalisuus on itselleni tärkeää ja tykkään katsella kauniita kuvia kauniista vaatteista tai ilta-auringon leikittelystä olohuoneen seinällä, mutta niissäkin on tyypillisesti tavoitettavissa tilanteen arkisuus ja yksinkertaisuus, suunnittelemattomuus. Itseäni ei kiinnosta katsella tehtyjä ja ennalta suunniteltuja "tilannekuvia" tai muka ohimennen otettuja asukuvia, joita on oikeasti suunniteltu kauan ja pakattu useampi asu mukaan ja kuvattu kaikki kerralla. Kyllä sellaisen tunnistaa. Toivottavasti ymmärrät, mitä ajan tällä takaa.
Sinun blogisi ja instagramfeedin sisällössä tykästyin aikoinaan muistaakseni juurikin kauniisiin kuviin ja visuaaliseen silmääsi, sitä sinulla todella on! Huomaa, että olet lahjakas sillä saralla. Uskallat upeasti kokeilla esimerkiksi vaatetuksen suhteen erilaista, ja usein olen saanut siitä inspiraatiota itselleni. Pidin myös aikoinaan todella paljon postauksista liittyen opintoihisi, erityisesti mieleeni jäi yksi, jossa käsiteltiin kestävää ja ekologista vaatetusta. Lisäksi pidän pohtivasta kirjoitusotteestasi. Mutta silti on pakko myöntää, ettei blogiasi tule luettua enää kuin silloin tällöin, ja Instagram-tilisikin seuraamisen lopetin muutama viikko sitten Gina Tricot -yhteistyön myötä. Toki ymmärrän, että kaupalliset yhteistyöt ovat nykyisin sinunkin tulonlähteesi, mutta enemmän pidän ja arvostan kuitenkin vintage- ja second hand -vaatteilla leikittellystä kuin pikamuotiketjujen katalogikuvista.
Pakko myöntää, että olen seuraamisesi lopetettuani käynyt kuitenkin pariin kertaan kuikuilemassa Intagramiasi (en olisi muuten huomannut tätäkään postausta), ja ihaillut upeita kuvia ja ilahtunut arkistuneesta storystasi. Tällä viikolla nauroin hiljaa itsekseni videolle, jossa löit pääsi seinään. Oli piristävää nähdä pitkästä aikaa sellaista arkista meininkiä. Vaikutat myös ihan huipputyypiltä, ja olisi hienoa, jos se myös välittyisi enemmän somen kautta.

Kivaa syksyn jatkoa ja joulun odotusta!

Elisa Lepistö

Kiitos hurjasti super kattavasta kommentista! Mä niin tykkään teistä <3 Ja tiedätkö, oon aina ajatellut itse just noin. Että blogipostauksessa pitää olla jokin juttu, mistä lukija saa jotain. Joko jokin konkreettinen vinkki kuten treeniohje, resepti tai kirjavinkki tai sitten joku ajatus. Ja sitten kun takana on muutaman tuhat blogipostausta, alkaa olla vinkit vähissä. Mutta onneksi sitä kasvaa kokoajan ja aina tulee uusia juttuja eteen. Sitä saa kuitenkin myös ajettua itsensä nopeasti umpikujaan, kun ajattelee että aina pitäisi olla jotain mullistavaa sanottavaa. Varsinkin kun kuulee joltain, että se "lukee" blogia vain katsoen kuvat. 

Ymmärrän hyvin mitä tarkoitat, sillä munkin mielestä sen tunnistaa onko kyseessä sellainen vanha kunnon "asukuva" vai kuvaa varten stailattu asu. Itselleni ne on tökkineet jo kauan, enkä sen takia ole niitä halunnut ottaakaan. Bloggaaminen on kuitenkin muuttunut niin paljon viime vuosina, että se missä ennen asukuvat oli näppärä napata milloin tahansa kun kamera oli aina matkassa, huomaa nykyään ettei sitä ole koskaan mukana jos haluaisi jonkun asun ikuistaa. Olen ihan yrittänyt skarpata tämän kanssa ja alkanut kantaa kameraa välillä mukana ihan vain varmuuden vuoksi. Ehkä se näkyy lukijoille, ehkä ei. Varmasti ainakin harventuneessa asukuvien julkaisussa. 

Tänään tein juuri mielenkiinnosta pientä tutkimusta eri vaatefirmojen ekologisuudesta, läpinäkyvyydestä ja sitoutumisesta esimerkiksi myrkyttömyyslupauksiin. Mietin jopa, että siitä saisi kivan postauksen aikaiseksi. Kuitenkin valitettavasti en jaksa avata sitä pandoran boxia, sillä näihin asioihin ihmiset suhtautuvat niin tunteella että faktat usein sumentuu. :D 

Mutta kiiitos vielä kommentista! <3 Ja ihanaa syksyn jatkoa!!

Jflrpfkel (Ei varmistettu)

Kiiltokuvamainen, liian siloiteltu kokonaisuus ei kiinnosta. Tuntuu, että monet blogit on tämän ammattimaistumisen seurauksena hiottu niin täydellisiksi, ettei lopulta uskalleta poiketa tietystä kaavasta lainkaan. Silloin sisältö tuntuu muuttuvan sellaiseksi, että sillä on enää lähinnä visuaalista antia. Sitä taas saa instagramistakin, niin kuin mainitsitkin - vaikkei edes seuraisi ketään, katselisi vaan satunnaista feediä. Bloggaajat keitä itse seuraan sekä blogimaailmassa että instassa yms., on heitä, ketkä jakavat jotain muutakin itsestään. Ajatuksia, pohdintoja, ideoita. Somen parhaita puolia on musta juuri muiden ihmisten äänen kuuleminen ja sitä kautta omien ajatusten herääminen. Enkä tarkoita tällä sitä, että niiden jaettujen ajatusten pitäisi olla jotain todella syvällisiä pohdintoja, vaan ihan arkisetkin ajatukset kiinnostaa kyllä.
Ammattimaiset kuvat on ihan jees, mutta mieluusti itse näen muutakin puolta myös kuvien muodossa, esimerkiksi instan storyssä, minne jotkut rennompaa sisältöä tuottavatkin.
Osaltaan uskon olevan kyse myös siitä, että aika monet heistä, ketkä blogeja on alkaneet lukea silloin kun ne tuli, on kasvaneet tässä välissä teineistä aikuiseksi ja suhtautuminen someen yms. on voinut muuttua.

IdaKatriina
Beauty by Ida M

Oon kanssa miettinyt tätä blogimaailman muutosta. Uskon että "kotikutoiset" blogit lisääntyvät, mutta Suomen blogiskenen suuret nimet jatkavat ammatimaisemmissa piireissä. Koen nuo ammattimaiset blogit vähän kuin aikakausilehdiksi, kuvat ovat aseteltuja ja teksti kaunisteltua ja niistä saa inspiraatiota ja tiettyä fiilistä, samankaltaista kuin aikakausilehdistä. Pienen budjetin blogit kirjoittavat usein rohkeasti ja oman kokemuksen pohjalta aiheista, joihin voi samaistua. Nyt kun kaikenlaiset mindfullnesit ja bodypositivity- aiheet ovat pinnalla, uskon että kiiltokuvamaisuutta ei automaattisesti odoteta kaikilta blogeilta ja blogit saavat olla rehellisempiä ja sopivasti rosoisia, niille löytyy ehkä taas enempi kysyntää. Itse seuraan blogeja molemmista ääripäistä, ihanaa kun on vaihtelua! 

Kommentoi