Siivoa mieli paremmaksi

Olen kertonut aiemmin, että minusta on mukava maanantaisin treeanata kunnolla ja iltaisin hiukan hemmotella itseäni.  Maanantaista on vähitellen muodostunut myös siivouspäiväni. Viikko on jotenkin ihana aloittaa tuulettamalla koko asunto, imuroimalla nurkat ja vaihtamalla puhtaat lakanat. 

 

Uskon, että silloin kun kotona energiat ovat kunnossa, voi myös itse paljon paremmin. Sitten illalla on kiva vähän hemmotella itseään ikäänkuin palkinnoksi hyvästä siivousurakasta. Nämä palkinnot siintää itselläni mielessä jo ennen siivousta, toimien ikäänkuin sellaisena hyvänä alkusysäyksenä. Mietin kuinka ihanalta puhdas parketti tuoksuu ja miltä tuntuu illalla suihkun jälkeen pujahtaa puhtaisiin lakanoihin. 

 

Kun yhden päivän viikosta varaa aina siivoukselle, ei asunto edes ehtiä mennä kovin kamalaan kuntoon. Sen takia urakan aloittaminen ei ikinä tunnu ylitsepääsemättömältä. Ja tosiaan, kyllä se siisti koti vaikuttaa ainakin allekirjoittaneen mielialaan hurjasti. 

 

Paljastinkin jo Instagramin puolella poteneeni ensimmäisen krapulan pitkään aikaan viikonlopun syntymäpäiväjuhlien jälkeen. Ajattelinkin siitä inspiroituneena tehdä postauksen krapulanhoidosta tällä viikolla. Paras tapa välttää huono olo on tietysti on olla juomatta tai pitäytyä parissa lasillisessa. Jos kuitenkin paha olo silti yllättää, voi vinkeistä olla jotain apua. Siivous toimii kuitenkin loistavana henkisen puolen parantajana. Myöhemmin tällä viikolla sitten niitä muita helpottajia. 

 

Kommentit (12)
  1. Heippa! Minne on kadonnut ihana joulukortti postauksesi?

    1. En ole tehnyt mitään joulukorttipostausta? 😮 taidat sekoittaa johonki muuhun blogiin? Vai tarkoitatko viime vuodelta?

  2. Mä tapaan tehdä viikkosiivoukseni aina työviikon viimeisenä päivänä. Se on toimii tavallaan loppusilauksena työviikolle ja siirtymärituaalina vapaille. Tuntuu että olo on sitten paljon rentoutuneempi, kun voi olla puhtaassa kodissa eikä tarvitse vaivata päätään millään siivousajatuksilla.
    Tuo itsensä palkitseminen siivousurakan jälkeen on myös aivan ihana ajatus! Itse olen joskus kruunannut urakan kimpulla leikkokukkia, mutta ne ovat vaan liian kalliita joka viikko ostettaviksi.

    1. Kuulostaa hyvältä! Ja joo, sama leikkokukkaintoilija olen minäkin! Ne tuovat jotenkin niin paljon iloa <3

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *