Sosiaalisilla vara-akuilla

Lueskelin viime vuoden kirjoituksiani tähän aikaan vuodesta, ja siellä oli täysin samat fiilikset kuin tälläkin viikolla. Koko kesä on nimittäin tullut oltua koko ajan jonkun seurassa. Usein vain poikaystävän, mutta monesti myös ystäväpariskuntien tai lähellä asuvien kaverien kanssa suuremmalla porukalla. Olen nauttinut joka hetkestä, ja olenkin usein itse ollut se, joka ehdottaa mölkkyturnausta tai biliksen peluuta jollain porukalla. Kuitenkin viimeistään Flow:ssa sen huomasin. Sosiaaliset akut alkavat olla tyhjillään. 

Viime perjantaina minuun meinasi iskeä melkein epätoivo, kun tajusin että tulen näkemään niin paljon kavereita ja tuttuja, joita on normaalisti ihana moikata, mutta nyt tuntui ettei minulla ollut mitään annettavaa kenellekään. Tunsin itseni ihan hirviöksi, kun toinen tistaan kivemmat tutut tulivat kyselemään, miten kesä on mennyt, olenko pitänyt lomaa ja onko jotain reissuja ollut. Teki nimittäin mieli tuhahtaa, että mitä väliä???? Toistelin näitä samoja kysymyksiä muille, hymyilin, nyökyttelin ja mietin että milloin kehtaisi jo livahtaa kotiin nukkumaan. Eniten harmittaa, että tuntui että vein muiden energiaa vain omalla läsnäolollani.

Tällä viikolla olenkin ollut itsekseni kotona. Saunonut, tehnyt makaronilaatikkoa, siivonnut, katsonut telkkaria, tehnyt töitä sängystä käsin ja muutenkin vain lataillut omia akkuja. Ja on muuten tehnyt hurjan hyvää. Suuntaamme tänään Tampereelle Blockfesteille Annikan, Jannin ja Saran kanssa ja olen todella fiiliksissä. Tähän on hyvä päättää kesän karkelot ja siirtyä taas arkeen toden teolla. 

Moikataan jos törmätään! <3