Talvilenkille, mars!

Nyt kun pakkanen on saapunut myös tänne etelään, on aika päivittää vähän lenkkivarustusta. Ei nimittäin missään nimessä kannata unohtaa juoksemista kelien takia. Pieni pakkanen saa ihanasti veren kiertämään ja sen jälkeen tulee illalla uni hyvin. 

 

 Sain talvilenkkeihin hiukan uutta varustusta kun Haglöfs lähetti nastalliset talvilenkkarit kokeiltavaksi. Niissä on Gore-tex kalvo, joten jalat eivät kastu. Ne sopivat parhaiten maastojuoksuun, mutta todella lumisella kelillä niillä voi juosta asfaltillakin. 

 

Pidän erityisesti kenkien ulkonäöstä. Näitä saa myös kokonaan pinkkeinä tai turkooseina. Minulle tuli muuten yllätyksenä, että Asics omistaa Haglöfsin. Näissä kengissä on siis Asicsin pohja, johon itse ainakin luotan juoksukengissä.  Kokeilin näitä alkuviikosta ja kyllä niissä on todella hyvä pito ihan jäänkin päällä.

 

 Haglöfsillä on muuten Instagramissa meneillään kilpailu, josta voi voittaa itselleen Haglöfs- kamaa. Laita kuvaan vain hastag #Outdoorpassion niin olet mukana kilpailussa. Kuvassa ei tarvitse siis olla Haglöfsin vaatteita, fiilis ratkaisee!

 

Hyvien talvilenkkareiden lisäksi kannattaa panostaa myös hyvään juoksutakkiin. Sain itse tämän pinkin takin syksyllä Helly Hansenilta ja olen pitänyt sitä kävelyillä ahkerasti. Tässä kelissä se sopii loistavasti myös juoksuun. Se on superkevyt ja hengittää hyvin. Se on myös sen verran ohut, että sopii lämmikkeeksi toisen takin alle todella kylmällä kelillä. Ulkonäkö on myös ihanan pirtsakka, joka piristää tuolla synkässä säässä.

 

 

Koska olen hiukan tällainen vaatenörtti ja minua kiinnostaa kovasti kaikki erilaiset tekniset materiaalit, ollin innoissani että takissa on käytetty tällaista Flow-teknologiaa. Selässä on ilmataskuja, jotka sulkevat sisäänsä lämmintä ilmaa. Kovassa rasituksessa taas ilma kiertää hyvin ja ventilaatiot edessä voi avata. 

 

Muita asioita, mihin kannattaa talvilenkeillä kiinnittää huomiota on alusmateriaalit. Kannattaa valita hyvin kosteutta läpäisevä materiaali ihoa vasten. Sen lisäksi kannattaa tarkistaa, että vaatteissa on heijastimia. Kun pimeällä juoksee musiikki korvissa, voi helposti sattua onnettomuuksia ellei heijastimia löydy. 

 

 Sitten ei muuta kuin tuumasta toimeen: lenkkivaatteet päälle ja ulos ovista ennen kun ehtii edes miettiä onko kylmä, märkä, pimeä, jaksaako? Hyviä lenkkejä!

Kommentit (15)
  1. Mä juoksin viime talven tavallisilla lenkkareilla ja varmaan myö tänkin talven, koska noi on vaan liian kalliit.. Kyllä se ärsytti eilen tuolla juostessa kun oli jäätä niin paljon, että joutui ottamaan useampia askelia! Mutta tulipahan ”pidempi” lenkki 😀

    1. Hei mä sain viime jouluna siskolta lahjaksi sellaiset irrotettavat ICEbug nastat. Ne on muistaakseni alle 20 €. Ja tosiaan voi laittaa minkä vain lenkkareiden päälle! Kannattaa kokeilla 😉

  2. Tosi hyvännäköset kengät, alkoi munkin tehdä mieli 🙂 En ole eläissäni juossut nastoilla mutta taidanpa hankkia täksi talveksi…

    1. Kiitos! Joo kyllä ne vaan kummasti helpottaa jäisillä keleillä! Voi keskittyä oleelliseen 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *