Texmex-salaatti

Tein tortillahimoissani alkuviikosta tällaisen texmex-tyylisen salaatin. Ja oli niin hyvää, että ajattelin jakaa sen myös teille. Värikästä ja maittavaa ”mättöruokaa”.

Kauppalistalle :

  • Vähärasvaista naudan jauhelihaa
  • avokado
  • punasipuli
  • valkosipuli
  • kurkku
  • tomaatteja
  • paprika
  • chilipaprika
  • kermaviili
  • salsa
  • maissia (unohtui minulta ensimmäisellä kerralla, tein uuden version seuraavana päivänä sen kanssa)
Ensimmäisen päivän versio ilman kastikkeita
  1. Paista jauhelihat ja mausta mielen mukaan
  2. Pilko kaikki muu pieneksi silpuksi, chiliä ja valkosipulia oman toleranssin mukaan
  3. Lisää kermaviilia ja salsaa pieni määrä ja sekoita kaikki ainekset keskenään
Toinen versio maissilla ja kastikkeilla

Maanantaina ja tiistaina söin todella kevyet lounaat, ja kyllä se vaikutti tosi paljon koko päivän kulkuun. En jaksanut lähteä urheilemaan kotiin päästyäni, energiaa ei ollut juuri mihinkään. Tuli syötyä todella iso annos tuota ruokaa, ja loppuilta menikin sitten vatsan vieressä köllötellessä. Iltapalaksi mahtui kuitenkin vähän hedelmiä.

Tuoretta ananasta ja persimonia

Tuli kyllä hyvä muistutus taas itselleen, kuinka tärkeää on syödä pitkin päivää kunnon annoksia. Skippaamalla sen kunnon lounaan tekee vain hallaa itselleen.

Huomenna olisikin luvassa treenijuttuja.

Hyvää pikkulauantaita kaikille! 🙂

Kommentit (6)
  1. Hei kiva kun jaksoit tulla kertomaan tuon! 🙂 nyt voi hyvällä omalla tunnolla syödä sitä aina silloin tällöin!

  2. ProjectMe2013
    6.12.2012, 11:29

    Hei, palaan tähän vielä, koska kyselin pt:ltäni (joka on mielestäni tiukka ruokavalion suhteen) tuosta tacomausteseoksesta, ja sain synninpäästön. Tosin en tiedä johtuiko asia siitä, että texmexillä pystyn korvaamaan roskaruokahimon 😉

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *