Tuntemattoman tuomitsemisesta

DSC_2302.jpg

Inhoan ehdottomuuksia ja yritän välttää päättämästä mitään mustavalkoisesti. On nimittäin todella helppo tuomita kaikki tuntematon. Erilaisten asioiden ja mielipiteiden ymmärtäminen on haastavampaa kuin niiden torjuminen. Sen takia yritänkin nykyään ajatella sitä ensimmäistä tunnereaktiota pidemmälle, mikäli tekee mieli tuomita joku asia ennen kuin olen oikeasti yrittänyt ymmärtää sitä. 

Silti huomaan, että sorrun edelleen silloin tällöin tällaiseen mustavalkoisuuteen. Juuri muutama päivää sitten jäin kiinni taas tästä kun totesin etten lähde tyttöporukkamme kanssa katsomaan Eppu Normaalia, sillä en kuuntele suomenkielistä musiikkia. Aloin pohtia, miksi olin tehnyt tällaisen ihan kummallisen yleistyksen? Leimasin koko suomenkielisen musiikin tuotannon yhteen pieneen kapeakatseiseen kategoriaani.

Se, että olen käynyt Onnelan Suomirokki-puolella kymmenen vuotta sitten ja eksynyt Popedan keikalle Ruisrockissa, ei tarkoita että tiedän kaiken suomenkielisestä musiikista. Päätin heti kumota tämän ennakkoluuloni.

Nyt en ole pariin päivään muuta kuunnellutkaan kuin Suomi-musiikkia, ja vitsit miten hienoja biisejä meillä onkaan. Nämä koskettavat jotenkin paljon henkilökohtaisemmalla tasolla kuin englanninkieliset kappaleet. Ja melkein poikkeuksetta melodioissa on jotain sellaista hienoa toiveikasta melankoliaa. Ajattelinkin tehdä juhannukseksi vielä tänne biisilistan. 

Seuraavan kerran kun tekisi mieli olla jyrkästi jotain mieltä, mieti oletko oikeastaan edes yrittänyt ymmärtää vastakkaista mielipidettä? Varsinkin jos omassa mielessä ainoa vasta-argumentti on ”koska se nyt vain on p*rseestä”, voi olla aika vähän laajentaa perspektiiviä. Varsinkin jos oma mielipide perustuu olettamuksiin, eikä faktoihin. 

Before you assume, learn the facts. Before you judge, understand why.

DSC_2380 copy.jpg

DSC_2393.jpg

DSC_2417.jpg

Outfit – Imso.com, Boots – Zara (flea market)

Pictures: Tomi Taskula

Kommentit (10)
  1. Todellakin! Mustavalkoisuus ärsyttää- itse kukin meistä siihen sortuu aina silloin tällöin. Itselläni se on jonkinlainen puolustautumiskeino silloin, kun ei jaksaisi ajatella asioita laajemmin. Mutta ensireaktion jälkeen tajuan, että en suostu piiloutumaan liian mustavalkoisen ajattelun taakse, vaan lähden mielenkiinnolla tutkimaan asiaa ja omaa reaktiotani.

    Ihana asu sulla näissä kuvissa. Aurinkoista päivää <3

    1. Niinhän se on, mustavalkoisuus on tosi helppoa ja se säästää aikaa. Rajaa itseltään pois jotain, sillä se on se nopein tapa ajatella. Varmasti ihan kaikki sortuvat tähän joskus 🙂 
      Ja kiitos! Aurinkoista päivää sullekin! 🙂

  2. Oi vitsi kun tykkään sun blogin aiheista aina,  psykologista pohdintaa joka laittaa miettimään omaakin käyttäytymistä. Itselläki on välillä ihmisistä tai asioista ennakkokäsityksiä, jotka kyllä aika nopeasti huomaa ihan vaan hölmöiksi oletuksiksi kun alkaa tutkimaan tai keskustelemaan vähän syvällisemmin. Oikeastaan mua vähän välillä harmittaa niiden puolesta jotka pysyvät jääräpäisesti omissa näkökannoissaan ja eivät viitsi tai uskalla kokeilla uusia juttuja. Maailma on niin täynnä kaikkea hienoa, joka jää sitten kokematta jos aina valitsee sen tutun ja turvallisen. 

    1. Kiitos Heidi! Ihana kuulla! Ja tosiaan, se on se helppo tie ja sen takia monet sen varmasti valitsevatkin. Rakastan keskustella ihmisten kanssa, jotka ovat kanssani eri mieltä mutta silloin tällöin törmää sellaiseen ehottomuuteen ja jääräpäisyyteen ettei kunnon keskustelusta tule oikein mitään, kun toinen on jo alunperin päättänyt että hän on oikeassa ja sinä väärässä. 

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *