UNELMOINTIOPAS

Olen selaillut lomalukemisena Timothy Ferrisin 4 tunnin työviikko-kirjaa. Jostain syystä se on tuntunut vähän takkuiselta ja turhan amerikkalaiselta. Muutama hyvä ajatus on kuitenkin herännyt kirjan tiimoilta. Hoen aina täälläkin sitä, kuinka omia unelmiaan pitää välillä selventää jopa itselleen. Hyviä kysymyksiä omien salaisten haaveiden esiin kaivamiselle ovat seuraavat:

Mitä tekisit

  • Jos ei olisi minkäänlaista epäonnistumisen riskiä?
  • Jos olisit kymmenen kertaa älykkäämpi kuin kaikki muut?
  • Jos tililläsi oli sata miljoonaa? Mikä saisi sinut innokkaimmin nousemaan uuteen päivään?

Ferriss kehoittaa täydentämään myös seuraavat kohdat:

  • yksi paikka, jossa haluat käydä
  • yksi asia, jonka haluat tehdä ennen kuolemaasi (elämäsi kohokohta)
  • yksi asia, jonka haluaisit tehdä joka päivä
  • yksi asia, jonka haluaisit tehdä joka viikko
  • yksi asia, jonka olet aina halunnut oppia

Usein unelmat on helpompi muuttaa tavoitteeksi kun ne määrittelee konkreettisella tavalla itselleen. Jos unelmanasi on vaikka soittaa pianoa, päätä että haluat osata soittaa X-kappaleen vihreettömästi. Jos unelmanasi on osata esimerkiksi espanjaa, ota tavoitteeksi keskustella espanjankielisen henkilön kanssa viisi minuuttia putkeen. 

Kun unelmat on muutettu selkeämmiksi tavoitteiksi, tuntuu niiden saavuttaminen jotenkin helpommalta. Niiden eteen on kevyempi lähteä tekemään töitä. Itselläni on tällä hetkellä tavoitteiden asettelu käynnissä. Tällä hetkellä tuntuu ulkomaille muutto ehkä tärkeimmältä unelmalta. Siihen pitää keksiä kuitenkin vielä jotain vähän konkreettisempaa. 

Mistäs te unelmoitte tällä hetkellä?

Kommentit (24)
  1. Tää oli tosi mielenkiitoinen postaus ja herätti mussa tosi paljon ajatuksia!! Tulin siihen tulokseen että se yksi tärkein asia jonka haluan tehdä ennen kuolemaani on rakastua niin silmittömästi että tiedän haluavani viettää koko loppuelämäni jokaisen päivän sen henkilön kanssa. Tää oli niin iso unelma et vähän hirvittää… 😀
    Sun reissupostaukset on aivan ihania ja varsinki nyt kun suunnittelen enskeväälle matkaa Nykiin huomaan palaavani sun blogiin etsimään matkavinkkejä!

    1. Oi miten ihana unelma! <3 Ja ihan varmasti tulee toteutumaan!
      Ja mahtavaa, NYC on IHANA ! 🙂 Tulee varmasti ihan huippureissu. Mekin tullaan nykin kautta kotiin täältä ja vähän harmittaa että ollaan vaan muutama päivä.

  2. Ihanaa piristystä tuo nuo sinun loma kuvat tänne sateiseen suomeen!Pakko kysyä että mistä löydät noin upeita paikkoja?

    1. Kiva kuulla! 🙂 Yleensä kyselen kavereilta ketkä ovat reissanneet tai asuneet jossain maissa, että mihin kannattaa mennä. Tai sitten lähden ilman suunnitelmia ja kysyn paikallisilta. Tällä kertaa Meksikossa menen ihan poikaystävän mukana, koska se on reissannut jo jonkin verran täällä, joten tietää mistä varmaan tykkäisin. 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *