URA VAATEALALLA? VESTONOMITUTKINTO

Koulun kanssa on ollut hiukan kiire tällä viikolla, kun olen töissä kaikki ne päivät, jolloin meidän tulisi työskennellä itsenäisesti. Juttuaiheita on ollut vaikea keksiä, kun kaikki ajatukset pyörivät suunnittelutehtävän ympärillä. Sen takia ajattelinkin kertoa hiukan koulustani. Jos ala vaatteiden tai muodin parissa ei kiinnosta, voit suosiolla skipata tämän postauksen. Opiskelen Metropolian ammattikorkeakoulussa vestonomiksi, joka on siis vaatetusalan tutkinto. Opinnot jakautuvat kolmeen osaan: suunnitteluun, kaavoitukseen ja vaatetusalan kaupalliseen puoleen.

Koulutusohjelmaan haetaan pääsykokeella, jota edeltää ennakkotehtävät. Tehtävät tulevat nettiin muistaakseni joskus alkuvuodesta ja niitä on 3. Niissä katsotaan kykyä hahmottaa muotoja ja visuaalista ilmaisukykyä. Ennakkotehtävien perusteella valitaan henkilöt, jotka jatkavat pääsykokeisiin. Pääsykokeet kestävät kaksi päivää ja niihin kuului ainakin meillä haastattelu, mallinuken päälle muotoilua, helppo matematiikan koe ja suunnittelutehtävä.

Itse koulu taas on todella monipuolista. Ensimmäiset vuodet olivat itselleni mieluisimpia, kun oli niin paljon luovia aineita. Harjoittelimme eri esitystekniikoita muotipiirustukseen ja vartalon plastisuutta elävän mallin piirustuskurssilla. Itseäni jännitti se, joudunko ompelemaan paljon. Olen nimittäin edelleen aivan surkea ompelukoneiden kanssa. Lopulta ompelua ei ole ihan hirveästi jos ottaa vain pakolliset kurssit.

Kurssitarjonta on melko laaja aina muotivalokuvauksesta visuaaliseen markkinointiin tai erityisvartalon kaavoitukseen. Luokkakoko on kuitenkin niin pieni, että aina niitä kursseja joihin haluaisit, ei järjestetä koska ei riitä tarpeeksi porukkaa. Itse olen pyrkinyt valitsemaan mahdollisimman paljon suunnittelua ja kaupallisia kursseja sen tueksi. 

Tänä vuonna meillä on varmaankin koko kouluhistoriani kivoin kurssi, kansainvälinen messukäytäntö. Meillä on yhteistyöyritys, jolle minä ja 7 muuta suunnittelijaa suunnittelemme lastenvaatemalliston. Lähdemme syyskuussa Pariisiin Première Vision-messuille ostamaan kankaita mallistoa varten. Olen todella innoissani koko matkasta ja projektista. Lastenvaatteet ovat minulle melko vieraita, mutta se tekee prosessista vieläkin kiinnostavamman. Alkuviikosta pitäisi olla 20 luonnosta avattavista ylöosista, joten tämä viikonloppu menee luultavasti kynä kädessä. 

Jos jäi jokin asia mietityttämään, vastailen mielelläni kysymyksiin! 

Kommentit (11)
  1. Moikka, olisiko sulla jotain vinkkejä vestonomin pääsykokeisiin? Matematiikan, äikän ja suunnittelun kannalta? Ja kuinka hyvä piirtäjä pitää olla jotta pääsisi sisään? 🙂

    1. Heii, matematiikka oli ihan tosi perusjuttuja, voit vähän kertailla jotain prosenttilaskuja sun muita, mutta ne menee aikalailla maalaisjärjellä 🙂 Suunnittelutehtävässä on varmaan kyse mittasuhteista ja eri vartalotyypistä. Siinä katsotaan, osaatko sommitella tietyntyyppiselle vartalolle asun, joka korostaa hänen hyviä puoliaan. Ei tarvitse olla hyvä piirtäjä, liiasta taiteellisuudesta voi jopa olla haittaa 😀 Kunhan osaat suurinpiirtein piirtää ihmisen oikeilla mittasuhteilla. Sitä voi treenata vaikka hiukan ennen kokeita. Tsemppiä hurjan paljon! 🙂

  2. Voiko alalle oikein hakea jos opiskeli ammattikoulussa ihan eri alaa ? Vaikka on hyvin kiinostusta tästä alasta.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *