USKALLA OLLA MITÄ HALUAT

Kävelimme yhtenä päivänä poikaystäväni kanssa Meatpacking districtillä sijaitsevaan All Saints-myymälään, joka on täynnä toinen toistaan upeampia vaatteita. Brändi on harvoja, joiden tuotannosta voisin ostaa melkein kaiken, jos rahaa olisi rajattomasti. Kierrellessämme kaupassa kolme myyjää tulee vuoroillaan kehumaan tyylejämme ja yksi kysyy, olemmeko Lontoosta? Vastaamme olevamme Suomesta, johon myyjä toteaa ”Arvasin että ette ole täältä, olette niin erikoisesti pukeutuneita. Täällä ihmiset yrittävät olla tyylikkäitä, mutta kaikki näyttävät loppupeleissä samalta.”

Piti ihan katsoa peiliin, että mitäs meillä nyt muka on niin erikoista päällä. Olin samaan aikaan otettu, mutta myös hyvin hämilläni. Mielestäni täällä ihmiset pukeutuvat todella omintakeisesti, enkä oikein keksi muuta kaupunkia, missä pääsisi ihastelemeaan yhtä rohkeita tyylejä. Aloin kommentin jälkeen miettimään omaa suhtautumista pukeutumiseen, ja mietin, kuinka paljon se on muuttunut vuosien saatossa. 

Nuorempana oli nimittäin joskus vaikea yhdistellä vaatteita ennakkoluulottomasti, sillä hyväksytyksi tulemisen tarve oli niin vahva. Nykyään pukeudun mielummin niin, että 80 prosenttia ihmisistä miettii, että mitäköhän ihmettä tuolla on päällä, kuin niin että miellytän pukeutumisellani suurta massaa. Ei niin, että hakisin lähtökohtaisesti jotain mahdollisimman erikoista asua joka kerta pukeutuessani, mutta en ainakaan koe tarvetta miellyttää muita asuillani.

Siinä missä nuorempana jonkun kummasteleva kommentti omaa asuani kohtaan tuntui ikävältä, nykyään nautin siitä. Ystäväpiirissäni on jo totuttu tähän ja juuri ennen lähtöä olimme tyttöporukkamme kanssa illastamassa, kun ystäväni tokaisi että ”mitä ihmettä tolla on taas päällä”. Usein myös viihdyn paremmin tällaisissa asuissa, kuin sellaisissa, mitkä eivät herätä minkäänlaista reaktiota. 

Yksi parhaista ystävistäni, joka asuu nykyään myös täällä, on todella kreatiivinen pukeutumisensa suhteen. Se on varmasti vaikuttanut siihen, mikä oma tyylini on tänä päivänä. Hän saattaa yhtenä päivänä yhdistää vaaleanliilat boyfriend-farkut uimapukuun ja korkokenkiin ja toisena päivänä tulla vastaan violetissa tukassa, maahan asti yltävässä kimonossa ja mustassa huulipunassa. Hän on osoittanut, ettei tarvitse olla muodinmukainen, ollakseen hyvin pukeutunut. 

Jos ihastun johonkin tiettyyn vaatekappaleeseen tai tyyliin, menetän helposti mielenkiintoni silloin, kun siitä tulee muotia. Välillä en oikein ymmärrä, miksi joistain vaatteista tai vaikkapa laukuista tulee niin suosittuja, että joka toisella on samanlainen asu päällään. Ehkä siinä on kyse jonkinlaisesta yhteenkuuluvuuden tunteesta. Eikä tässä missään nimessä ole mitään väärää, niin kauan kun se tuntuu oikealta. Jos kuitenkin on sellainen olo, että haluaisi pukeutua eri tavalla, on surullista jos sen jättää tekemättä vain muiden mielipiteitä pelätessä. 

Joskus ihmettelin sitä, miten jotkut musadiggarit kehuivat jonkun bändin olleen loistava, mutta ”sitten siitä tuli mainstreamia, niin nykyään en enää kuuntele sitä.” En ymmärtänyt tätä ollenkaan, ja kyselin, että miten ihmeessä siitä tuli yhtäkkiä huono, vain sen takia, että muutkin ihmiset ovat löytäneet sen? Vastaukseksi sain sen, että ihmiset rakentavat persoonaansa eri tavoin ja joillekin musiikkimaku on suuri osa sitä, keitä he ovat. Samalla tavalla minäkin menetän mielenkiintoni vaatteeseen, silloin kun siitä tulee mainstreamia, vaikka vaate edelleen on ihan sama. 

Siinä missä nautin minimalistisista tyyleistä ja ihailen esimerkiksi pariisittarien mustanpuhuvaa eleganssia, en haluaisi itse pukeutua niin. Viime kesänä tapasin Pariisissa muotialalla työskenteleviä ihmisiä, jotka olivat kaikki todella tyylikkäästi pukeutuneita. Itse erotuin joukosta räikeän pinkin huulipunani, vaalean tukkani ja koppalakkini kanssa. Yksi naisista sanoi tyylini olevan hyvin New York. Tämä tuskin oli kohteliaisuus, mutta mielstäni oli mukava erottua massasta, eikä yrittää olla jotain muuta kuin olen. Itselleni pukeutuminen on tietynlainen keino leikkiä luovuudella ja piristää omaa oloa. Varsinkin täällä, kun vaatevarastoni mahtuu yhteen matkalaukkuun, täytyy yhdistelemällä keksiä uusia ratkaisuja. 

Hame – Vintage, Kengät – Aldo, Nahkatakki- Carlings (vanha), Laukku – Kooples, Paita ja alustoppi – Necessary Clothing

Kommentit (12)
  1. Kivaa pohdintaa! Ja rakastanrakastan sun tyyliä! 🙂

    Oon myös aina ollut itsekin sellainen, joka tykkään uusista jutuista, mutta niiden tullessa mainstream, en pidäkään niistä enää. Olipa kyse vaatteista, musiikista, designista jne.
    Ennen oikein haluamalla halusin erottua joukosta ja tykkäsin olla erilainen – toisaalta se taas loi tosi paljon paineita. Joka aamu oli kauhea vaatekriisi ja jos kiireessä laitoin päälle jotain ”liian tylsää”, oloni oli ylitsepääsemättömän epämukava. Nykyään otan pukeutumisen toooodella rennosti; tykkään edelleen pukeutua ja jollain tapaa erottua massasta, mutta en ota minkäänlaisia paineita tai mieti liikaa. MUTTA toisaalta taas en osaa enää oikeen revitellä ja monesti jotkut asut tuntuvat liian tyylikkäiltä ja näyttäviltä. Olisi kiva löytää se kultainen keskitie tässäkin. 🙂

    Mutta, en ole koskaan päässyt mihinkään tulokseen, että mitä tuo ”halu erottua massasta” oikeen on. Onko sulla ajatuksia tästä? 😀
    Nyt tuli mieleen, että ehkä se on jotain sellaista, ettei halua lokeroida itseään mihinkään tiettyyn lokeroon. Kokee tavallaan olevansa kaikkea ja saavansa vaikutteita kaikkialta, joten trendimassaan, rokkareihin, hipstereihin, ihan mihin tahansa yhteen tyyliin jämähtäminen ei tunnu omalta. Ja ehkä se on myös jotain jatkuvan muutoksen halua?

    1. Hei, hyviä kysymyksiä. Ootko tehnyt enneagrammi-testiä? Olen itse testin mukaan nelonen, josta sanotaan mm. näin: Neloselle on tärkeää, että hänen yksilöllinen kädenjälkensä näkyy kaikessa, mitä hän tekee. Usein Neloset löytävät jonkin taiteellisen ilmaisumuodon sisäiselle maailmalleen, mutta yhtä hyvin he voivat ammentaa luovuuttaan työhönsä, harrastuksiinsa tai pukeutumiseensa.
      Neloset ovat samanlaisuudessaan hyvin erilaisia ja pelkkä tyypin kuvaileminen yhdenmukaisesti sotii Nelosen yksilöllisyyden kaipuuta vastaan.

      Ehkä tuossa voisi olla syy siihen? 🙂

  2. Ihana postaus!
    Haluaisin kysyä millä kameralla ja linsillä tää on otettu?

    1. Heips, Nikonin D610 ja 85mm/1.8 linssi 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *