Uutta seinillä

DSC_6020.jpg

Kaupallinen yhteistyö: Desenio

Jotenkin tässä asunnossa on jännittänyt aiempia enemmän iskeä yhtään naulaa seinään. Rakastan kuitenkin sitä, että seinillä on taidetta, julisteita, printtejä, valokuvia, piirroksia ja maalauksia. On ihanaa myös tuijotella muiden kotona aina näitä yksityiskohtia. Ne aina kertovat jotain asujasta, vähän kuin kirjahyllykin. 

Meillä on aiemmassa asunnossa ollut isovanhempieni vanhoja mustaksi maalattuja puukehyksiä, mutta ne alkoivat olla jo sen verran huonossa kunnossa, että päätimme vähän päivittää kehyksiä. Siinä samassa tilasimme myös muutaman uuden julisteen, ja olen näistä todella fiiliksissä. Koti tuntuu heti hiukan enemmän kodilta, kun nämä sai seinälle. Ja toisaalta myös taas hiukan enemmän meidän näköiseltä. 

desenio2.jpg

Voin kertoa, että julisteita tuli selailtua tunti jos toinenkin, sillä löysin niin monta, josta pidin. Yleensä meidän sydämen saa pamppailemaan mustavalkoiset valokuva-aiheet, mutta tällä kertaa myös kasviaiheet kiinnosteli. Koska meillä on vihreä seinä, ja tummanvihreä rahi, päädyimme tilaamaan Palm Leaves – valokuvataulun kultaisilla kehyksillä koossa 30 x 40 cm. 

desenio.jpg

DSC_6034.jpg

Koska niistä mustavalkoisia valokuvia ei voinut yksinkertaisesti sivuuttaa, päädyimme tilaamaan Smoke- julisteeb koossa 50 x 70 cm, Shadows & Light -julisteen koossa 50 x 50 cm, sekä Tove Franckin Pocus -julisteen kultaisilla kehyksillä koossa 50 x 70.

desenio1.jpg

Myös nämä piirrokset, kuten tämä meiltä löytyvä Figuratone, ovat ihania ja sopivat hyvin vähän minimalistisempaankin sisustukseen. Eteisestä löysi paikkansa myös jo meillä entuudestaan ollut Let the light in, josta pidän edelleen valtavasti.

desenio3.jpg

Vielä on tauluseinällä tilaa, sillä veikkaan että se tulee kohoamaan lähes kattoon asti. Ja onhan muillakin seinillä vielä taulun paikkoja vapaana. Olen kuitenkin iloinen siitä, että ensimmäiset kehykset ovat nyt seinällä! 

Koodilla ELISAL saa nyt 15.-17.5. 25 % alennusta julisteista (paitsi hand picked & collaboration -julisteista). 

unnamed.jpg

Kommentit (2)
  1. Siis miten ihanan värinen toi seinä! 🙂

    1. Kiitos! Se on munkin lemppari 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *