Vahvuuden löytämisestä
Kaupallinen yhteistyö: Löfbergs
Pidimme joskus ystävien kanssa sellaisen kehukierroksen. Tarkoituksena oli nostaa esiin toisten hyviä puolia ja asioita joita ihailemme. Minua kiiteltiin rohkeudesta ja vahvuudesta. Ihmettelin silloin, miten minut voidaan nähdä rohkeana tai vahvana? Minähän olen monessa asiassa todella pelkuri. Mutta ehkäpä se rohkeus onkin juuri sitä, ettei anna niiden pelkojen määritellä elämää vaan juoksee niitä päin.
Ja siinä taidan kyllä olla aika hyvä. Sellainen pieni pelonsekainen jännitys ei lamaannuta, vaan saan siitä voimaa. Kuulemma jännitys ja innostuminen tuntuu kropassa samalla tavalla, joten silloin kun joku jännittää ja pelottaa, kannattaa uskotella mielessään itselleen että kyseessä on innostus. Annan myös kuulemma itsevarman kuvan itsestäni sellaisellakin hetkellä, kun olen hirmu epävarma tekemisestäni. Se saattaa johtua juuri siitä, että psyykkaan mieltäni uskomaan siihen itsevarmuuteen. Pääni sisällä olen kuitenkin kauhuissani.
Olen esimerkiksi teini-ikäisenä hakenut yhteen juontajan pestiin työnhakuilmoitksen kautta. Tein haastatteluja välillä juosten kesken tunnin pois luokasta ja vedin ex tempore juontoja mitä kummallisemmista aiheista pitkin tyhjiä käytäviä. Hakukierroksia oli monta, enkä missään vaiheessa ajatellut että voisin oikeasti saada paikan. Kun lopulta soitto tuli, että olin saanut paikan, tuli todellisuus vastaan äkkiä. Menin ihan kipsiin kun tajusin, että minun pitäisi ihan oikeasti mennä sinne ihmisten eteen puhumaan mikrofoni kädessä.
Sanottakoon tässä vaiheessa, että kyseessä oli Helsingin yökerhoissa järjestettyjen tanssikilpailujen juontaminen, eli ei sen vakavampi paikka. Kuitenkin sellaiselle lukioikäiselle introvertille se oli aivan älyttömän jännittävä paikka. Selviydyin silti siitä kaikesta jännityksestä ja pelosta huolimatta, ja aloin jopa saamaan hiukan varmuutta ihmisten edessä puhumiseen. Jälkikäteen ajateltuna siitä on ollut paljonkin hyötyä. Mitä enemmän joku asia etukäteen pelottaa, sitä enemmän se yleensä myös kasvattaa.
Ruotsalainen Löfbergs , joka on tunnettu tummapaahtoisista kahveistaan jo yli 100 vuoden ajan, haluaakin kannustaa meitä suomalaisia löytämään vahvuutensa niin kahvin, kuin muunkin elämän suhteen. Suomalaiset ovat tunnettuja vaalean paahtoasteen kahvinjuojia. En ollut edes aiemmin kiinnittänyt itse juuri huomiota siihen paahtoasteeseen, joka kahvipaketin kyljestä löytyy. Juon kahvini maidon kanssa, ja täytyy kyllä sanoa että tummapaahteisena se maistuu hurjan paljon paremmalta. Mielummin nautiskelen yhden kupin täyteläistä ja maukasta kahvia, kuin pannullisen laimeaa. Lempimakuni onkin Crescendo, jonka paahtoaste on 4.
Löfbergsin kannustuksen innoittamana olen ottanut tälle keväälle teemaksi rohkeuden. Kun uskaltautuu tekemään asioita, mitkä lähtökohtaisesti tuntuvat pelottavilta, on niiden jälkeen yleensä himpun verran vahvempi. Huomaa, että selvisin tästäkin, mihinköhän muuhunkin minusta olisi? Rohkeat teot voivat tuntua muista pieniltä, mutta olla silti suuria itselleen. Ne pakottavat harppailemaan edes hiukan sivuun siitä omalta mukavuusalueelta, ja kuten kaikki tietävät, siellä ne taianomaiset jutut yleensä syntyvät.
Aion tämän teeman tiimoilta haastaa itseni tekemään jotain, mitä eniten jännitän ja mikä eniten myös rajoittaa elämääni. Ja raportoin siitä tietysti myös täällä blogin puolella. Sitä ennen tapaan eri elämänalueilla rohkeudellaan minua inspiroivia naisia ja yritän imeä heiltä vähän vinkkejä oman vahvuuden löytämiseen ja pelkojen voittamiseen.
Aih että kuinka ihmisen työ voikaan olla rankkaa! Maijukka ja mä saatiin tänää pomolta tosi vaikee business case meidän piti ratkasta somalialaisen tulkkauspalvelun pr-problem ja niinku segmentoida niiden customer relationshipit et voitas differoida niiden palveluita ja lisätä distruptiivisuutta oltiin näpytelty excelii varmaa kolme tuntii kunnes Maijukka muisti monikulttuurisen markkinoinnin kurssilta et jos sovellettas multilateraalisen verkostomatriisiorganisaation arvoketjukehikkoa ja heitettäs vähä Schwarzfeldin tesseraktia toolkitist (käykää kouluja jos ette tajunnu juntit!) nii meillähän ois täs aivan uudenlainen strategic position!! mä en oo ikinä nähny kenenkään heiluttelevan käsiä niin nopeeta!!! me sit pakatti Apple Macbookit Fjällräven-laukkuihin ja mentii juhlistaa tätä breakthroughta meidän startup-firman mindfulness-velodromille join varmaa kaheksan lehtikaali-avocado-IPAA mut huomen takas duunii freesinä #youngmoney
Kiitos! Ihana kuulla <3