VARTALOVALLANKUMOUS
Näin tänään Facebookissa linkin tällaiseen kampanjaan, jonka Jenni Pääskysaari on aloittanut. Tämä on mielestäni niin hieno juttu, että halusin jakaa sen myös täällä. Minulla ei ole lapsia, mutta olen miettiyt että jos niitä minulle joku päivä siunataan, haluan pitää näistä ohjeista tiukasti kiinni.
Olen joskus nuorempana jo harmitellut sitä, miten pieniä tyttöjä usein kehutaan heidän ulkonäön takia, samalla kun pojat keräävät kehuja tekemistään asioista. "Oletpa sinä kaunis tyttö / Oletpa sinä reipas poika" .Meidät opetetaan siis lapsesta asti siihen, että se määrittelee meitä naisia ihmisenä ja kauneusnormien mukainen ulkonäkö on jollain tapaa tavoittelemisen arvoinen asia. En ikinä itse kokenut ulkonäkökehuja mitenkään erityisen mieluisiksi ja jostain syystä edelleen karvani nousevat välillä pystyyn jos joku kehuu nätiksi. Eihän se ole sellainen asia, johon voimme edes kamalasti itse vaikuttaa.
Toivon toki, että kaikki olisivat tyytyväisiä ulkonäköönsä ja siitä täälläkin aina pauhaan. Kuitenkaan kukaan muu ei saa sitä määrittää, kuinka hyvä olo sinulla on nahoissasi. Haluaisin, että ihmiset saisivat itseluottamusta myös muilla elämän osa-alueilla. Puhutaan kokoajan siitä, kuinka media luo meille ulkonäköpaineita, mutta otetaan nyt hiukan vastuuta tästä ilmiöstä itsekin.
Olen lukenut päiväkirjamerkintöjäni viidentoista vuoden takaa ja niissä olen harmitellut sitä, että joku poika, jonka kanssa en ole ikinä jutellut on kuulemma ihastunut minuun. Mietin jo silloin, onko tämä maailma tosiaan sellainen paikka, jossa ulkonäkö on ainoa asia millä on merkitystä. Vauhkosin tästä asiasta myös teininä ja usein vastauksena oli "en ymmärrä minkä takia sä valitat, ajattele sitä etuna". Edelleenkään pääni ei mahdu se, että kaksi erinäköistä ihmistä laitetaan lähtökohtaisesti jo eri viivalle esimerkiksi työnhaussa.
Lapsena monet näistä käyttäytymismalleista opitaan ja meillä aikuisilla on suuri merkitys siihen, miten jälkipolvemme tulevat ulkonäköasioista ajattelemaan. Monet aikuiset siirtävät omia epävarmuuksiaan ja vääristyneitä kehonkuviaan omille lapsilleen tiedostamatta. "Eihän minun läskit reiteni mitenkään minun lapseeni liity". Tottakai liittyy , ja enemmän kun ymmärrätkään. Tulevaisuudessa tilanne voi olla jo toisin, jos pidämme nämä seuraavat lupaukset.
- En arvostele ulkonäköäni lasteni kuullen
- En arvostele kenenkään ulkonäköä lasteni kuullen
- Poistan sanan "läski" sanavarastostani
- Ulkonäön sijaan kehun lapsen älyä ja taitoja
- Korostan lapselleni, että tärkeämpää kuin se miltä keho näyttää, on se, mihin keho pystyy
- Pidän huolta, että lapseni tietää olevansa täydellinen juuri sellaisena kuin on
- Puhun ulkonäöstä samalla tavalla tytöille ja pojille
- En laske kaloreita lapseni nähden
- En punnitse itseäni lapseni nähden
- Teen selväksi, että vallalla oleva vartalonormi ei ole yhtä kuin normivartalo
Tämä tekstini lähti vähän leviämään käsiin, mutta jos joku sai yhtään jutusta kiinni, heräsikö ajatuksia aiheesta?
Kommentit
Ite jäin miettimään tuota kohtaa 'poistan sanan läski sanavarastostani'. En ymmärrä miksi tai mitä se auttaisi. Mieluummin opettelisin käyttämään sanaa kuten mitä tahansa muutakin ihmisen jotain ominaisuutta kuvaavaa sanaa, ilman että se määrittää ihmistä kokonaisuudessaan tai ilmaisee hänen arvostaan mitään. Koska totuus on, että toiset meistä on laihempia ja toiset lihavampia - ja aivan yhtä arvokkaita ihmisinä. Olen itse ollut lihava ja kokenut vaikeimmaksi sen etten ole saanut kokea olevani lihava - vaan kun siitä olen jollekkin uskaltanut sanoa, on sanottu 'et ole, kun olet tosi kaunia' etc. Aivan kuin maailman pahinta on olla lihava ja niin olen jäänyt asian kanssa yksin. En tiedä välittyykl tästä pointtini, mutta mielestäni asioiden lakaiseminen maton alle ei auta. Mitä jos lapsen kuulken sanos että välillä äidistä tuntuu että on lihava mutta se ei tarkota mitään kurjaa tai kauheaa.
Mun mielestä ongelma on siinä, että läski ei ole sanana millään tavalla neutraali. Samalla tavalla on eri asia sanoa jotain ihmistä hoikaksi kuin luikuksi :D Ja valitettavan harvoin kukaan äiti sanoo lapselleen, että onpa ihanaa kun tänään on niin lihava olo. Ja jos puhuukin, niin se tuskin on enemmistö ainakaan. Eikä mielestäni muitakaan epävarmuustekijöitä ole syytä siirtää omiin lapsiin. Ei siis vai ulkonäköasioita.
Eikä se mielestäni ole mitään maton alle lakaisemista, jos tuon sanan käytöstä luopuisimme. On eri asia tiedostaa, että "minulla on vartalossani läskiä, mutta se ei tarkoita että minä OLEN läski. Olen fiksu, empaattinen, hauska ja minulla ON läskiä. Se ei näin ollen määrittele minua ihmisenä." Saitko yhtään kiinni?
Sun tekstit on kamalaa lässytystä ja diipadaapaa!! enkä nyt siis tarkota pelkästään tätä postausta vaan kaikkia muitakin! Nää jutut vois tiivistää yhteen lauseeseen eikä kiemurrella ja kaarrella!
:D Tylsä homma! Toivottavasti mun jutut paranee jatkossa :)
Mun mielesta kylla taysin asiaa ja toivonkin etta omat sukulaiseni olisivat ajatelleet jo ajatelleet nain silloin aikoinaan. Sain todistella kaiken maailman kaalikeittodietteja (jotka moyhemmin ovat vaihtuneet karppaukseen ja 5:2-diettiin!). Itse tietysti kokeilin teinina sitten tietysti myos kaikkia epaterveellisia dietteja. Onneksi olen nyttemmin ymmartanyt ettei terveelliset elamantavat voi perustua minkaanlaiseen diettaamiseen. Oon sun ja Jennin kanssa ihan samoilla linjoilla ja jos joskus lapsia saan niin varmasti valtan kaikenlaisesta laihdutuksesta ym. puhumista!
T. Emmi http://yksimenolippukiitos.blogspot.com/
Joo musta tuntuu että kaikenmaailman dieetit on ollut se meidän vanhempien sukupolven juttu. :D toivottavasti tää tuleva sukupolvi ei saa mitään crossfit ja "clean eating"-traumoja.
Tosi hienosti kirjoitettu, ja hyvin ajateltu. Juuri noin aion toimia lasteni kanssa:)
Ihana kuulla Eve! :) Kiitos.
Hyviä ohjeita! Muuttaisin vaan hieman kohtia kahdeksan ja yhdeksän: "En laske kaloreita PISTE" ja "En punnitse itseäni PISTE" <3
Haa, TOTTA! Se onkin ihan hyvä ohje kaikille ;)
ihanan upea ja kesäinen kuva <3
http://bettinaw.blogspot.com
Kiitos :)
Nimenomaan näin! Kiitos tärkeästä kirjoituksesta.
Kiva kun luit! :)
Ja mitäköhän diipadaapaa näissä muka on? Hyviä, rakentavia ajatuksia ihmisenä olosta tai siitä, miten se olisi itselle ja muille miellyttävämpää. Kirjoitat hyvin, eikä ole sinussa kyllä aina syy, jos menee viesti ohi. :)
Voii kiitoksia kovasti, tuo oli ihanasti sanottu minun kirjoituksista! Ja niinhän se on, että eri ihmisille eri jutut on diipadaapaa :)
Ooi erittäin hyvä aihe!itselläni on kuusivuotias poika ja olen todellakin välltänyt puhumasta laihduttamissanasta.tai itse kaipaan itselleni kevennettyä oloa välillä..mutta juu poikani on erittäin kova syömään karkkia,suklaata,jäätelöä ja kaikkea muuta herkkua (ja kesähoito mummulassa lisää sokeria vielä entisestään)ja välillä huomaan että pyöreyttä alkaa tulemaan.ja tieten ajattelen tulevaisuutta että jos tätä menoa syö herkkuja sitä epäterveellisempi tulevaisuus hänelle tulee.itsekin olen suunnattomassa sokerikoukussa ja josta yritän päästä irti.mut juu puhun pojalleni nuista herkuista siihen malliin että sinun täytyy suojella sinun hampaita,että hampaat ei kestä paljoa herkkuja,voi tulla reikiä,tippuu hampaat jne..:)
Niinhän se on, että omalla esimerkillä saa varmasti paljon aikaan tuollaisissa tilanteissa, ilman että juuri tarvitsee edes ottaa asiaa esille :) Ja sokeri tosiaan on harmittavan addiktoivaa, olen itsekin kokenut sen! Itselläni se onnistuu parhaiten vaan kärsimällä ne pari ensimmäistä päivää sokerinhimoissani ja sen jälkeen se loppuu :D
Heippa!
Tosi hyvä kirjoitus sulta taas, kiitos! Tää aihe on tosi tärkeä mun mielestä, tässä on niin monta juttua mihin tarttua. Ensinnäkin, tuun varmasti yrittämään noudattaa noita kymmentä kohtaa sitten, kun lapsia saan. Kaikki ne ovat tärkeitä, kun miettii lapsen itsetunnon kehitystä ja yleensäkin maailmaa ja vallitsevia käsityksiä. Oma äitini ei noudattanut yhtäkään noista kohdista, ja nyt, kun oon muutaman vuoden asunut omillani ja jollain tasolla tutustunut itseeni, ymmärrän paremmin, mistä oma huono itsetunto ja epäterveet toiminta- ja ajatusmallit ulkonäön ja syömisen suhteen ovat muotoutuneet. Vanhempi tekee niin paljon hallaa lapselleen syynäämällä syömiään ruokiaa (tai pahimmassa tapauksessa jopa lapsen ruokia) ja haukkumalla itseään kuvitellusta (tai todellisesta) lihavuudesta. Vanhemman kehonkuvat ja ajatusmallit siirtyvät tosi nopeesti lapselle.
Toiseksi, tämä tyttöjen nättiyden kehuminen ja toisaalta poikien taitojen korostaminen ei jää pelkästään lapsuuteen. Työnhaussa naisten kauneus ja laihuus merkitsee paljon enemmän kuin miesten komeus, mikä on mun mielestä aivan kamalaa. Ehkä sen takia, että ite en oo mikään kauneuden perikuva ja oon myös jonkin verran ylipainoinon puolella BMIssä, joten en itse oo ikinä päässyt työhön tai kenenkään suosioon ulkonäön avulla. Kuitenkin, toivon että joskus tääkin juttu muuttuisi reiluksi (ehkäpä sen 10 kohdan avulla;)).
Hirvittävästi tulisi tähän liittyviä asioita mieleen, mutta ehkä en ala tukkimaan tätä kommenttiosiota niillä:D Kuitenkin, kiitos näistä postauksista (myös aikaisemmista, ne ovat olleen huippuja as well)!
Lopuksi vielä kysyisin lenkkireiteistä Helsingissä. Joskus kerran sulla oli kuvia jostain meren ääreltä Helsingissä. Kuvissa oli siis kalliota ja merta, ja mietin silloin, että tonne haluan kävelemään joskus. Pystytkö muistamaan, että missä se oli? :D
Pakko kirjottaa nyt, varsinkin kun huomasin yhden negatiivissävyisen kommetin, että oon samoilla linjoilla sun kanssa. Enkä siis pelkästään tässä kyseisessä asiassa, vaan yleensä positiivisessa elämänasenteessa ja sellaisessa optimismissa, joka -varsinkin- Suomessa käsitetään hölmöksi ja teennäiseksi huuhaaksi, joka on epärealistista ja suorastaan loukkaavaa. Oon asunu Ausseissa n. 1.5 vuotta nyt ja vaikka joitain asioita Suomesta kaipaankin, niin en todella tuota painostavan negatiivista ajattelutapaa, jossa muiden hyvinvointi, menestys ja positiivisuus tuntuu aina olevan joltain pois. En tietenkään tarkoita, että kaikki suomalaiset toimisivat ja tuntisivat niin, mutta täällä ollessani oon huomannut, että se on se positiivisuus ja optimismi enemmän se normi ja se sopii enemmän yhteen ainakin omien elämän arvojeni ja ajattelutapojeni kanssa, hence - tunnen oloni kotoisammaksi täällä kuin Suomessa. Alettuani lukemaan sun blogia oon tuntenu oloni enemmän voimaantuneeksi, varsinkin ollessani hetken työttömänä, jolloin monet asiat alkoi helposti ahdistamaan. Sain sun kirjotuksista energiaa ja inspiraatiota ja ihan käytännön "työkalujakin" , ja ne oikeesti osaltaan auttoi mua pysymään vahvana, luottavaisena ja positiivisena. Mun elämän tavoitteena on aina ollu olla onnellinen ja pyrkiä sellaseen tietynlaiseen elämänviisauteen, jossa toisten kunnioittaminen, itsensä tunteminen ja unelmien toteuttaminen on keskiössä. Musta oot aika elämänviisas (kauniskin toki). :)
Kiitos ihanasta pohdiskelevasta kommentista! Oon ihan samaa mieltä sun kanssa. Ihanaa että kuitenkin tiedostat noi jutut ja pääset nyt tosiaan tutustumaan itseesi ihan uudestaan :) Ja sitä mäkin tuossa tuskailin, kuinka se seuraa meitä lopun ikäämme tuo ulkonäön merkitys. On toki myös miehillä tätä mutta se on paljon pienempää.
Ja vitsi mistäköhän se oli. Veikkaan että jostain täältä hietsu/seurasaari/munkkiniemi akselilta. Täällä mä yleensä kävelen ja paljon upeita paikkoja löytyy :)
Kiitos ihanasta pohdiskelevasta kommentista! Oon ihan samaa mieltä sun kanssa. Ihanaa että kuitenkin tiedostat noi jutut ja pääset nyt tosiaan tutustumaan itseesi ihan uudestaan :) Ja sitä mäkin tuossa tuskailin, kuinka se seuraa meitä lopun ikäämme tuo ulkonäön merkitys. On toki myös miehillä tätä mutta se on paljon pienempää.
Ja vitsi mistäköhän se oli. Veikkaan että jostain täältä hietsu/seurasaari/munkkiniemi akselilta. Täällä mä yleensä kävelen ja paljon upeita paikkoja löytyy :)
Kiitos Nefer ihanasta kommentista! Mä oon ihan samaa mieltä sun kanssa. Sitä mä usein mietin ulkomailla ollessani. Silti musta tuntuu että pikkuhiljaa täälläkin on alettu siirtyä positiivisempaan ajatteluun ja yleinen fiilis on jollain tapaa kivempi.
Ihana kuulla että oot saanut täältä noin paljon hyvää mieltä! <3
Olen bongannut tämän tekstin jo aika monesta blogista ja muusta kirjoituksesta, mutta vieläkään ei kyllästytä. Tämä on todella tärkeä aihe ja koskettaa varmasti suurta osaa ihmisistä.
Jos äiti puristelee itseään peilin edessä ja toistelee "hyi kuinka läski mä olen", "voi kun olisin tuon tai tuon näköinen" ja "ei kyllä huvita lähteä juhliin, kun näytän tältä", lapselle tulee varmasti olo, että ulkonäkö on hyvin hyvin tärkeä asia. Ei saa olla läski, täytyy näyttää kansikuvatytöltä ja mitä jos lapsesta tuleekin ylipainoinen, eikö äiti enää pidä hänestä? Täytyy olla laiha.
Olen vasta myöhemmin ymmärtänyt kuinka suuri rooli omalla äidilläni oli sairastumiseeni. En syytä häntä, mediaa tai ketään muutakaan, mutta omille lapsilleni aion näyttää omalla esimerkilläni, että maailmassa on niin paljon muita, tärkeämpiä asioita kuin ulkonäkö.
Hyvin sanottu! :) Samaa ohjetta voi miettiä kaikessa seurassa, ei vain lapsien läsnäollessa. Jos kritisoi omaa ulkonäköään ystävien seurassa, tulee heillekin helposti sellainen olo että he eivät kelpaa myöskään sellaisena kuin ovat.
Ei voi kun ihailla sun upeaa elämänasennetta ja sitä positiivisuutta mikä susta huokuu blogin perusteella! Jälleen sai postaus hymyn huulille ja monesti jään itsekkin pohtimaan aiheita. Tuot aina ripauksen positiivista energiaa päivään, jatka samaan malliin :)
Kommentoi