Väsynyt muuttotyyppi

Hyvää alkanutta viikkoa kaikille!

Minulla on vielä muutto kesken jonkin verran, eikä konetta täällä uudessa asunnossa, joten tämä viikko saattaa olla hiukan hiljaista blogin puolella. Tänään hain 9 litran maalitönikän ja kannoin sen kotiin(oli muuten painava). Sen jälkeen maalasin 5 tuntia putkeen ja nyt olen aika poikki! Tulin tuossa ajatelleeksi, kuinka aliarvostettua nykypäivänä hyötyliikunta on. Olin maalausurakan jälkeen ihan hiessä 😀 Ja kropan jokainen lihas on vieläkin hiukan kipeä muuton jäljiltä.

Haluankin haastaa kaikki lukijat tällä viikolla lisäämään hyötyliikuntaa jollain tavalla. Esimerkiksi käyttämällä portaita hissin sijaan tai taittamaan jokin matka kävellen tai pyörällä, minkä normaalisti ajaa autolla. Hyötyliikuntaa voi olla myös esimerkiksi kunnon joulusiivous! Ei sen urheilun aina tarvitse olla kuntosalilla tapahtuvaa 🙂 arjen liikkumisesta saa ihan yhtä hyvän olon.

Lähteekö joku mukaan haasteeseen? Kommentoikaa, mitä meinaatte tehdä, jos lähdette mukaan 🙂 Itse aion jatkaa maalaushommaa vielä muutaman päivän, sekä tutustua uuteen asuinalueeseen kävelyn merkeissä.

Vielä aiheeseen liittyvä kuva, joka nauratti tänään.

Muuten, kaikille uusille lukijoille tervetuloa! 🙂 ja tiedoksi, että minulle saa esittää postaustoiveita. Niitä on mukava toteuttaa.

Kommentit (16)
  1. Ihana kuulla Essi! :)Kiitos piristävästä kommentista!

  2. Olen lukenut blogiasi vasta vähän aikaa -mutta kiitos aivan mahtavista kirjoituksista ja ihanista/motivoivista kuvista! 🙂 Itse olen myös ihminen kelle liikunta ja terveellinen ruoka on elämäntapa eikä vain rutiini. Kirjoituksistasi olen saanut motivaatiota sekä vinkkejä omaan treenaukseeni. Positiivinen asenteesi myös loistaa kirjoituksistasi läpi tänne ruudun toiselle puolelle asti :)Jatka samaan malliin kirjoittelua :)~Essi~

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *