VATSALIHASHAASTE WEEK 5!

Koska olemme vatsalihashaasteemme puolivälissä, ajattelin että olisi mukava katsoa, josko voimamme ovat kasvaneet. Siksi tällä viikolla teemme viikon 1 liikkeet uudestaan. Minusta ensimmäisen viikon liikkeet ovat olleet muutenkin mukavimmat.

Lämmittely (tehdään 1-2 kertaa, kunnes on lämmin):

  • 20 haarahyppyä
  • 20 mountain climbers / vuorikiipeilijä-liikettä
  • 20 perusliikettä

Treeni:

  • 20 kylkiliikettä/puoli kahvakuulalla tai käsipainolla
  • 25 perus vatsarutistusta
  • 25 jalkojen laskua
  • 25 kiertoa kahvakuulalla puolelta toiselle
  • 25 pyllyn nostoa

Viimeksi tämä tehtiin 2 kertaa. Nyt tehdään 3 (yhteensä 420 liikettä)! Hurjimmat voivat tehdä 4.Tästä pääset katsomaan liikkeet vielä kuvineen, jos ne on unohtuneet. 

Itse en ole päässyt tätä vielä kokeilemaan maanantaitreenin jälkeisestä lihasjumista johtuen. Raportoin sitten huomenna, että miltä tuntui! Tänään pitää ehkä lähteä herättelemään lihaksia kävelylle.

 

Yhtenä päivänä kävelin keskuspuistosta töölönlahdelle ja huomasin, että siinä Laakson ratsastuskenttien kupeessa on kiva ulkotreenipaikka. Jotkut uusista ”ulkosaleista” on ihan kummallisia, niinkuin esimerkiksi ne töölönlahden ympärillä olevat. Tässä oli kuitenkin ihan hyödyllisiä laitteita ja myös oma lemppari, roikkurata! (mikä tämän oikea nimi on?!)

Viime kesänä aloitin tässä niin, etten jaksanut kuin muutaman tangon mennä eteenpäin. Melko nopeasti siinä kehittyi, kun tajusin tekniikan ja pääsin pian jo päästä päähän. Itseäni ainakin tällaiset jutut motivoi, mistä näkee suoraan oman kehittymisen. Tahdonvoimalla jaksaa aina muutaman tangon pidemmälle. 

Tällaisissa voi tehdä myös tehokkaasti vatsalihaksia.

Roiku ensin tangolla käsillä ja nosta jalat ylös tangolle. Mene roikkumaan 1 kuvan osoittamalla tavalla ja nosta yläkroppaa jalkoja kohti, kuvan 2 osoittamalla tavalla. 
Myös tällaiset käänteiset punnerrukset onnistuu siinä.

Ja sitten hiukan tiedoitusluontoista asiaa. Blogini on muuttamassa FitFashion.fi blogiyhteisön ensi kuun alussa. FitFashion.fi on uusi urheilulliseen elämäntyyliin keskittynyt blogiyhteisö, josta tulee löytymään Suomen suosituimpia liikunta-aiheiseia blogeja. Lukijana sinä hyödyt tästä siirrosta siten, että löydät muita laadukkaita blogeja helpommin ja niiden seuraaminen on helpompaa yhden sivuston alla. Itse olen kovin innoissani tästä siirrosta. 

Mukavaa, kun me hyvinvoinnista kiinnostuneet bloggaajatkin saamme oman yhteisömme. Ehkäpä tulee myös tutustuttua uusien samanhenkisten ihmisten kanssa! 🙂 
Kivaa keskiviikon jatkoa kaikille! 🙂

Kommentit (41)
  1. Ne töölönlahden hilavitkuttimet ovat kyllä aivan syvältä! Minä tykkään paljon enemmän ns. vanhanmallisista välineistä, mitä löytyy muun muassa eläintarhalta. Mitä puisempi ja tikkuisempi, sen parempi 😀

  2. Jenny Alexandra
    26.4.2013, 16:41

    Moikka! 🙂 En tiedä kysyttiinkö tätä sulta jo, mutta onko se uus blogisivusto ilmainen? 🙂 Itteeni ainki kiinnostais tommonen blogi paikka 🙂 Toinen kysymys, tuo taustalla oleva maisema näytti todella paljon Vantaan Tikkurilalta, mikäli vantaata tunnet yhtään, missäpäin on noita hyviä ulkotreeni”kohteita” 😀 Juuri muuttanut vantaalle ja tietämätön!

    1. Jenny Alexandra
      26.4.2013, 16:44

      Ja ilmeisesti ihmisiä on jo siellä? 😮 Miten sinne rekisteröidytään?? 😮

      1. We need more ingsthis like this in this thread.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *