Vauvakuume vs. koirakuume

Minua on vaivannut jo useamman vuoden ajan todella paha koirakuume. Kuitenkin nyt viimeaikoina se on saanut ihan hurjat mittasuhteet. Näen koiria joka puolella ja tuntuu että en pysty elämään ilman tätä kolmatta perheenjäsentä. Tässä on kuitenkin muutamia mutkia matkassa. Ensinnäkin se, että poikaystäväni pitäisi saada innostumaan ajatuksesta samalla tavalla, sillä luonnollisesti tämä on sellainen päätös mikä täytyy tehdä yhdessä. 

Ja toiseksi se, että jotkut koirarodut aiheuttavat minulle allergiaa. Allergiakoira olisi siis "järkevin" vaihtoehto. Mielummin kuitenkin haluaisin antaa kodin jollekin kodittomalle koiralle. Rescuekoirien kanssa ei voi kuitenkaan koskaan olla varma siitä, aiheuttavatko ne allergiaa vai ei. 

Olen jo harkinnut siedätyshoitoja, mutta se on melko kallista puuhaa ja vie kolmisen vuotta aikaa. Olen toivonut, että siskoni perhe lähtisi johonkin reissuun, jotta saisin heidän koiran kylään pidemmäksi aikaa. Olen myös liittynyt kaiken maailman koirahoito facebook-sivustoille, jotta saisin edes hetkeksi jonkun karvaturrin hoidokiksi. 

Illat ovat menneet itku kurkussa rescuekoirien tietoja selaillessa ja vastapainoksi instagramin koiravideoita haltioituneena tuijotellessa. Kaipa tämä unelma täytyy nyt vain laittaa kypsymään hetkeksi ja toivoa, että jonain päivänä meidän pieni perhe vielä kasvaa yhdellä. 

En ole koskaan kärsinyt vauvakuumeesta, mutta olen toki vierestä sitä seurannut. Tässä iässä monella tuntuu olevan haaveissa perheenlisäys, enkä ole oikein päässyt siihen keskusteluun mukaan. Olen jopa pelännyt, että mitä jos sitä ei koskaan tule minulle?  Kun ystäväni näkevät vauvan, käyttäytyvät he kovin samalla tavalla kuin minä tavatessani uuden koiran. Nyt koirakuumeeni ollessaan pahimillaan, ymmärrän paremmin näitä vauvakuumetta potevia. Tuntuu siltä kuin elämästä puuttuisi iso osa.

Olen miettinyt monesti, onko minussa jotain vikaa, kun vauvan näkeminen ei saa samanlaista reaktiota aikaan. Olenko jotenkin vähemmän naisellinen, kun äidilliset vaistot eivät herää? Onko minulla edes olemassa niitä? Vuosien aikana on kuullut ties minkälaisia kärjistyksiä siitä, että naisella nyt vaan on tarve tulla äidiksi. Mitä jos se tarve ei koskaan herää? Olen kuullut paljon myös tarinoita sellaisilta äideiltä, kenellä vauvakuume ei koskaan tullut, mutta ovat nyt todella kiitollisia siitä että saivat silti lapsia. 

Ensisynnyttäjien keski-ikä on noussut viime vuosina ja se näkyy myös omassa tuttavapiirissä. Vuonna 2016 äidiksi tultiin ensimmäistä kertaa keskimäärin 29,1 vuotiaana. Se luo myös sellaista illuusiota, että olemme vielä kovin nuoria kolmekymppisinä, eikä perheenperustamista tarvitse vielä miettiä. Biologia alkaa kuitenkin vaikuttaa jossain vaiheessa, ja itsellänikin on hedelmällisimmät vuodet jo takana päin. 

Ehkä nämä kaikki pohdinnat ovat jotain kolmenkympin kriisiä, mutta silti tämä aikaikkuna ahdistaa. Millaisia ajatuksia teillä herää aiheesta?

 

Kommentit

annepa (Ei varmistettu)

Hei, toivottavasti tarkoitat rescue-koirilla jo Suomessa olevia koiria, etkä koiria, jotka tuotaisiin ulkomailta. Suomessa eläinsuojissa on useita koiria, jotka odottavat omaa kotia. Usein ne eivät sitä saa, koska ihmiset luulevat, että ei Suomessa ole mitään kodinvaihtajia tai rescue-koiria ja sitten näitä pelastettuja tuodaan ulkomailta. Olisiko siis mahdollista, että tarkastat Etelä-Suomen eläinsuojeluyhdistysten ym. vastaavien koiratilanteen ennen kuin lähdet tilaamaan koiraa joltain ulkomailla sijaitsevalta koiratarhalta? Esim Hesyllä on tällä hetkellä 6 koiraa odottamassa omaa kotia.

Elisa Lepistö

Joo mulla on niin tiukka research nyt takana että tiedän varmaan jokaisen Suomessa kotia etsivän koiran :D Mutta tosiaan, ei adoptio ole vielä ajankohtainen. 

annepa (Ei varmistettu)

Ymmärrän tuon miettimisen ja sen, että asia ei ole nyt ajankohtainen. Minä olen allerginen suunnilleen kaikille eläimille, mutta päätin silti ottaa koiran. Nyt niitä on kolme, sillä miehen mukana tuli yksi piski ja minäkin hankin ekan koiran siskonpojan nelisen vuotta sitten. Ensimmäisen kohdalla ajattelin, että joo, olen allerginen, mutta siedätyin kalallekin - allergia oli niin paha, että kurkku alkoi mennä tukkoon ihan pienestäkin palasesta kalaa - joten siedätyn varmasti koirallekin ja niin tapahtui Siedätin siis molemmat allergiat itse. En kyllä välttämättä suosittele tätä kaikille, varsinkin jo anafylaksia uhkaa. Mieluummin siis siedätystä lääkärin valvonnassa.
Kumpikaan allergia ei ole täysin poistunut ja oireet riippuvat yksilöistä ja vuodenajasta. Omat koirani eivät saa tulla sänkyyn (muuta kuin silloin kun olen kipeänä) eivätkä nuku makuuhuoneessa ainakaan karvanlähtö- ja siitepölyaikana. Kuitenkin normaali elämä onnistuu hyvin koirien kanssa enkä enää pelkää kuolevani jos ruuassani on esim. kalakastiketta. Vieraista koirista saan heti oireita, esimerkiksi sisareni koirat aiheuttavat niiskutusta puolen tunnin sisään siitä kun heidän kotiinsa menen.
Eri asia on sitten miten sen poikaystävän saa ajatukselle suotuisaksi :D

Elisa Lepistö

Mulla ei ole niin paha tuo allergia, joten siedättäminen voisi onnistuakin. Ihana kuulla että sulla on toiminut noin hyvin! Ja tosiaan, tuo avopuoliso on tässä varmaan se haastavin osuus:D

Faijahommia.fi (Ei varmistettu) https://www.kaksplus.fi/blogit/faijahommia/

Kirjotin tästä jutun blogiini kevyen postauksen tovi sitten, enkä uskaltanut ampua kovilla panoksilla :D
Ei kaikki vaan halua lapsia ja sille ei muut ihmiset voi mitään. Olen kuullut, että monia arvostellaan itsekkäiksi, koska he eivät halua jälkikasvua, mutta mitä se muille kuuluu. Minun lähipiirissäni on useita, jotka ovat sanoneet jo vuosia, etteivät halua lapsia. Vaikka itse olen aina halunnut, en silti tuomitse muita jotka eivät. Minun mielestä sinä saat tehdä niinkuin juuri itse haluat. Sä oot fiksu nainen ja tiedät mikä sulle on parasta :)

Älä spennaa. Anna elämän viedä :)
https://www.kaksplus.fi/blogit/faijahommia/2018/03/10/onko-oikein-tuomit...

Elisa Lepistö

Niin, mun kohdalla se ongelma ei ole siinä ettenkö haluaisi lapsia. Vaan juuri siinä, että ahdistaa kovasti että se päätös pitäisi osata tehdä melko pian. Helpompaa varmasti olisikin, jos tietäisi 100 % ettei jälkikasvua halua missään vaiheessa. Mulla se ei ole oikein koskaan ollut siitä kiinni, että haluaisin pitää tällaisen elämäntyylin aina, vaikka juuri nyt siitä nautinkin. Enemmän huolettaa sellaiset asiat, kuten että olisinko edes hyvä vanhempi? Sitä ajatellessa myös ahdistaa kaikenlaiset synnytystalkoot, sillä ei kaikista tosiaan ole vanhemmiksi. Mutta veikkaan että nää on sellasia juttuja, mitkä jälkikäteen ajateltuna tuntuu ihan tyhmiltä. Mutta siitä oon ihan samaa mieltä sun kanssa, että kaikkien tulisi saada tehdä omat päätöksensä ilman tuomitsemista. <3

Faijahommia.fi (Ei varmistettu)

Aivan varmasti olisit hyvä äiti!!! :)

mirapitkanen
Mira Pitkänen

Aivan kuin itse olisin kirjoittanut tämän! :) Olen odotellut, että milloin olisin "oikea" aikuinen ja voisin hankkia koiran. Tällä hetkellä elämäntyyliini ei sovi koira, mutta ehkäpä jo vuoden kahden päästä. JEI!

Samanlaisia fiilareita myös noista vauvoista. Vauvan nähdessäni itselläni ei herää mikään äidillinenvaisto vaan oikeastaan päinvastoin pakokauhua meinaa pukata, jos pieni ihminen työnnetään syliin. Veikkaan, että tämä pohdiskelu lapsettomuudesta tai lapsien hankkimisesta kuuluu juuri ikäkriisiin. Kun 30 vuotta tuli mittariin, olen sen jälkeen enemmän ja vähemmän miettiniyt, että haluanko lapsia vai en. Jotkut tietävät, että totta kai he haluavat lapsia. Ja sitten on tämä ryhmä, johon itse kuulun, että en oikeastaan, mutta asiaa pitää vielä pohtia, koska onhan tämä nyt suuri päätös.

Elisa Lepistö

Heiiii Mira! En tiennyt että sullakin on blogi! Mahtavaa! :) Siis sepä se, ihan järkyttävä iso päätös ja sen takia ahdistaakin että sillä on jonkinlainen aikaraja. Ja hahaa, tunnistan hyvin tuon "oikea aikuinen" jutun. Vieläkin tuntuu ihan kersalta välillä.

mirapitkanen
Mira Pitkänen

Joo. Laitoin sen aika hissukseen pystyyn noin kuukausi sitten ja olen nyt sinne vähän kirjoitellut. Pitkään olin sitä miettinyt ja nyt vähän harmittaa, kun en tehnyt jo sitä aikaisemmin. Sieltä olisi itselläkin mukava myöhemmin lueskella, että mitä sitä onkaan tullut tehtyä maailmalla ja mitä silloin on oikein pyörinyt mielessä. No lähtölaskenta Australiaan on taas käynnissä, että parempi myöhään kuin ei milloinkaan. 

Hei muuten nähdään taas Asenteen surffileirillä! :) Mä lähden jo parin viikon päästä Balille ja oon siellä Asenteen surffileirille asti. 

Elisa Lepistö

Oooooh! Kivaaa! Nähdään marraskuussa! <3

Soon mom to be (Ei varmistettu)

Moikka Elisa,
Ymmärrän mistä puhut. Mulla oli vauvakuume joskus 25-vuotiaana sinkkuna ja sit se vaan katos, vaikka löysin ihanan miehen. Ehkä uskalsin unelmoida lapsesta silloin sinkkuna rohkeemmin kun se ei ollut kuitenkaan silloin ns. toteutettavissa. Kuitenkin tämä nykyinen uskomattoman ihana mieheni "kärsi" vaivakuumeesta, joten asia oli usein kotona keskustelunaiheena. Tammikuussa minäkin olin ilman sen kummempaa vauvakuumetta valmis luopumaan ehkäisystä sillä ajatuksella et lapsi on tervetullut jos on tullakseen, toki ajattelin sen ottavan aikaa vähintään kuusi kuukautta, mutta raskauduinkin heti. Nyt laskettuun aikaan on aikaa viisi viikkoa ja en voisi olla onnellisempi siitä, että me saadaan vauva.&lt;3 Olenkin monesti kiittänyt miestäni hänen vauvakuumeestaan sillä ilman sitä emme olisi tässä pisteessä. Toki olin itsekin valmis äidiksi, mutta ilman puolisoani olisi varmasti jatkanut jahkailua sillä niin suuresta ja loppuelämää koskevasta päätöksestä on kyse.
Täytyy olla rohkea!

Terkuin,
Onnellinen soon mom to be.

Elisa Lepistö

Ihana kuulla! Onnea hurjasti tulevasta perheenlisäyksestä! <3 <3 <3 Tuntuu että todella usein ainakin toinen osapuoli parisuhteesta on sellainen eteenpäin vievä voima tässä asiassa. Ja hyvä niin! :)

Missa (Ei varmistettu)

Itselläni on koira sekä yksi lapsi. Molempien "hankkimisesta" puhumisen on aloittanut mieheni. En ole oikeastaan potenut kumpaakaan kuumetta, vaan se tilanne on vain tullut eteen silloin kun mieheni on alkanut puhumaan asiasta. Ensimmäiseksi tuli koira, jota vastaan aluksi olin koska en ole mikään koiraihminen, pelkään enemmänkin niitä :D mutta sitten kun sen oman koiranpennun sai syliin niin enhän mä nyt sitä enää pois antaisi mistään hinnasta. Sama kävi lapseni kanssa... olin oikeastaan vähän kahden vaiheilla että haluanko vaiko enkö ja sitten päätettiin ottaa riski ja ajateltiin että jos lapsi on meille tarkoitettu niin sitten se tulee ja jos ei niin sitten ei. Kaksi vuotta saimme odotella vauvaa, ja oltiin asian kanssa ihan fine jos ei vaikka voitaiskaan saada lasta. Uskon kohtaloon ja omalla kohdallani olin sitä mieltä, että jos lapsi ei tule luonnollisesti niin sitä ei ole meille tarkoitettu, jos ymmärrät mitä haen takaa. Nyt näin neljän tyypin perheenä on ihan huippua, tiedän että näin sen pitikin mennä vaikka kumpaakaan en oikeastaan kuumeillut. Nyt en kumpaakaan antaisi mistään hinnasta pois ja tuntuu että kaikki on balanssissa. Ihan varmasti tiedät sitten molempien kohdalla, mikä on se teille sopiva päätös.

Elisa Lepistö

Tämä oli jotenkin ihanan lohdullinen kommentti! Ihana kuulla että elämä on balanssissa ja että on muitakin joilla se vauvakuume ei yksinkertaisesti ole tullut. <3 

E_ (Ei varmistettu)

Meilläkin podetaan hauvakuumetta vauvakuumeen sijaan. Täytän tänä vuonna 36 vuotta ja olen jo pitkään tiennyt, että lisääntyminen ei itseäni kiinnosta. En ole koskaan kokenut vauvakuumetta, mutta vierestä seurannut, miten monilla ystävilläni on ollut ihan piinaava, lähes fyysisenä tuntuva kaipuu omaan lapseen. En inhoa lapsia, en vain halua omia. Onneksi puolisoni ajattelee tästä tärkeästä asiasta samalla tavalla. Yllättäen päätöksemme olla hankkimatta lapsia tuntuu suorastaan loukkaavan joitain lapsia hankkineita ystäviämme. Aivan kuin päätöksemme jotenkin himmentäisi muiden vanhemmuuden hohdokkuutta. Olisimme kuulemma hyvät vanhemmat, mutta mistä sen kukaan voisi tietää? Meillä on useampi kummilapsi ja mielellämme heidän kanssaan vietämme aikaa ja otamme yökylään luoksemme. Ajattelen, että voimme tarjota lapsia hankkineille läheisillemme hengähdystaukoja lapsiperhearkeen ja se hyödyttää kaikkia. Me saamme nauttia hetken aikaa meille tärkeiden pienten ihmisten seurasta ja heidän vanhempansa saavat sen aikaa tehdä mitä lystäävät.

Hauvakuumetta rajoittaa mieheni koira-allergia, mutta nyt on tarkoituksena selvittää, miten pahasta allergiasta oikeasti on kyse ja olisiko siedätyshoito mahdollinen. Siihen asti seuraamme Instagramissa ihania koiratilejä ja lähettelemme toisillemme parhaita hauvavideoita pitkin työpäivää. :)

Lispe (Ei varmistettu)

Ei lapsia hankita, niitä annetaan!

Arna (Ei varmistettu)

Ymmärrän kyllä, ettei lapsia ”hankita” kun haluaa, mutta ei niitä kukaan sulle annakkaan. Jossei siemensyöksyä koeta antamisena. Sopivin termi olisi ehkä lapsien saaminen.

Aikaisempaa kommentoijaa ja Elisaa sen sijaan kannustan siedätyshoitoon, meidän perheessä toimi ainakin hyvin: ensin oltiin allergisia ja nyt koiria on jo kolme. Myös Suomen sisäisiä rescue-koiria on paljon ja suosittelen mieluumin tarjoamaan kodin jo Suomessa olevalle koiralle (vähemmän sairausriskejä). Suurinosa kodinvaihtajista päätyy pois alkuperäiskodistaan lähinnä perheestä johtuen, eikä suinkaan koirasta. Eri rotujen facebook-ryhmissä aina välillä etsitään raukoille kotia, jos joku tietty rotu kiinnostaa. :)

Elisa Lepistö

Kävittekö ihan lääkärissä siedätyshoidossa, vai toimiko koira siedättäjänä? Ja nyt tietty menin heti liittymään taas miljoonalle sivustolle lisää! 

Arna (Ei varmistettu)

Käytiin ensin lääkärissä siedätyshoidoissa, mutta lopullisen työn teki meidän silloinen pentu. Aluksi allergiaoireita tuli vielä vähän, mutta nykyään koira voi nukkua jopa tyynyllä, eikä oireita ole.

Elisa Lepistö

Joo toi on mielenkiintoinen juttu, että minkä takia muiden ihmisten päätös lapsettomuudesta on niin usein ongelma joillekin. Ja vielä kurjempia on ne kommentit siitä, kuinka elämä saa vasta tarkoituksen lisääntymisen jälkeen ja oikeaa rakkautta ei voi kokea ilman omaa lasta. Varsinkin kun on paljon heitä, jotka eivät yksinkertaisesti voi saada lapsia, vaikka kuinka toivoisivatkin. Mun mielestä on ihanaa, että otatte kummilapsia yökylään ja annatte heidän vanhemmilleen omaa aikaa <3

Maiju111 (Ei varmistettu)

Samoissa tunnelmissa oltu täällä jo tovin aikaa paitsi haluan pari kissaa. Poikaystävä on tosin allerginen sekä kissoille että koirille. Ja elämäntilanne näin opiskelijana ei oikein jousta. Ja australiaankin on haaveiltu muutettavan vuodeksi. Eli ehkä muutaman vuoden päästä. Vaik välillä on sellanen olo et voisin vaan sysää kaikki tollaset muuttosuunnitelmat syrjään ja hankkia ne kisulit
Lapsista en ole koskaan erityisesti haaveillut. Mutta joskus reilu 30 vuotiaana kuitenkin niitä toivon saavani. Ehkä yksi syy tähän on ACE familyn videoihin törmääminen instassa. Hahaha! Olen niin rakastunut poikaystävääni että haluan hänen miniversioita muutaman kappaleen, vaikken lapsiperheiden arkea fanitakaan.
Sori sekava kommentti :D

Elisa Lepistö

Se on hyvä vaan odottaa sitä oikeaa hetkeä :) Ei ainakaan katkeroidu myöhemmin!

Mulla ei ole ikinä ollut vauvakuumetta ja itse asiassa juuri tällä viikolla mietin että iskeeköhän sellainen vielä joskus nyt kun lapsiluku on täynnä. Olin aina ajatellut että haluaisin kaksi lasta jos elämäntilanne sen mahdollistaa. Sopivan miehen tapasin vasta 33-vuotiaana joten kovin pitkään en uskaltanut odottaa, ja perheenlisäykselle piti vaan antaa mahdollisuus. Onhan se aika leap of faith mutta ei todellakaan kaduta, tuossa vieressä on päiväunilla kaksi elämäni parasta asiaa. Tsemppiä pohdintoihin!

Elisa Lepistö

Ihana kuulla! Ja siis tällaiset tarinat kyllä lämmittää mieltä <3 Että tosiaan, kaikille sitä ei vaan tule ja se on ihan ok! 

JoannaJ. (Ei varmistettu)

Moi.

Itse sain esikoiseni 34-vuotiaana ja en ole koskaan edes ajatellut, että minulla olisi ollut ”vauva-kuume”. Olimme onnekkaita kun saimme lapsen. Toki tilanne on aivan toinen sitten, kun omaa lasta odottaa ja hän syntyy. Ja oma poika on paras tyyppi ever. Työskentelen lasten kanssa (sairaalassa), mutta en ole koskaan mennyt ns. sekaisin lapsista, olen tykännyt enemmänkin ihmisistä ikään katsomatta. Mutta voi sentään, kuinka kova hauva-kuume mulla on aina, krooninen. Mulla on ollut aina koira ja on nytkin. Mun perheeseen vaan kuuluu koira :). Ja voi että, kuinka hyvät ystävät ovatkaan meidän koira ja poika, koira otti hienosti vauvan aikoinaan vastaan. Eli mä sanoisin, että en edes voi verrata sekoamistani koiriin siihen mitä ajattelen ihmisistä/lapsista :)

JoannaJ. (Ei varmistettu)

Piti vielä lisätä tuohon kommenttiini, että itse mietin miten elämä muuttuu lapsen myötä ja erityisesti parisuhde. Olimme kuitenkin eläneet hyvin itsenäistä elämää, matkustellut, luonut uraa ym., mutta se oli lopulta turhaa. Ehkä 10 vuotta aiemmin oisin ollut toista mieltä, sillon kiinnosti ihan muut jutut. Me ollaan miehen kanssa tasavertaiset vanhemmat pojalle ja edelleen matkustetaan sekä töissäkin käydään. Monia asioita mietitään toki lapsen kannalta, mutta en koe, että se ois huono juttu mitenkään. Meillä arki lapsen kanssa on ollut helppoa, paljon helpompaa kuin osasin kuvitella. Olin onnellinen ennen lasta ja onnellinen nyt. Lapsi, koira ja aviomies ovat kaikki tuoneet oman ihanan lisänsä minulle.
Lasten saaminen, niiden toivominen ja lapsettomuus eri syistä ovat tosi arkaluontoisia asioita ja ne ovat jokaisen ihmisen/parin omia päätöksiä/kokemuksia.
Paras motto mitä isoäitini aina minulle sanoi oli, että ”uskolla kokeilla, tee rohkeasti, koska kadut niitä asioita mitä et tehnyt” ️ Näillä oon mennyt eteenpäin ja hyvin on mennyt!

Elisa Lepistö

Siiis aivan ihana kuulla! Jotenkin tuntuu että välillä kuulee vaan ne negatiiviset asiat perheenperustamisessa ja se luo aika synkkääkin kuvaa, kun unohdetaan kertoa niistä hyvistä puolista. "Olin onnellinen ennen lasta ja onnellinen nyt." Tämä on varmasti kaiken a ja o!  Ja superhyvä tuo isoäitisi motto!!!

Molla (Ei varmistettu)

Mulla on ihan samat fiilikset! Koirakuume lopulta paheni niin pahaksi, että otin suomalaisen kodinvaihtaja-koiran. Välillä kadun asiaa koska koira ilmeisesti kodinvaihtamisesta johtuen oireillut eroahdistusta. Kuitenkin ihana ja kultainen tapaus, mennään päivä kerrallaan :) Kovasti markkinoidaan kotimaisia kodinvaihtajia parhaana vaihtoehtona, siitäkin voi olla montaa mieltä. Esimerkiksi Hesyllä taitaa tällä hetkellä kaikki koirat olla joko omakotitaloa etsiviä tai ei-sisäsiistejä, sellaiseen ei jokaisen resurssit riitä. Joten koen ettei muiden valintoja pidä tuomita päättää koiran ottaa mistä tahansa :)

Elisa Lepistö

Toi on todella hyvä pointti! Silloin kun ottaa kodittoman koiran täytyy olla ehdottomasti todella sitoutunut ja pitkäpinnainen. Varsinkin jos on ensimmäistä koiraa hankkimassa niin miettisin pitkään, mistä sen hankkii. Ja tässäkään tosiaan ei pidä missään nimessä tuomita toisen valintoja. Eihän kukaan menisi sanomaan lapsen saaneellekaan, että miksi et adoptoinut?! 

Hemppe (Ei varmistettu)

Samat fiilikset täälläkin! Tosin oon jo vuodesta 2013 halunnut sitä koiraa, mutta elämä tuntuu heittelevän niin laidasta laitaan että ihan hyvä et on odottanut tähän asti. :D Ympärillä olevista ystävistä monet on saaneet jo perheenlisäystä vauvan muodossa, mutta mä en jotenkaan vieläkään syty sille ajatukselle, että oisin äiti lähiaikoina (oonhan mä jo 26-vuotias). Oon ihmetellyt tätä itse, että mikä siinä on, mutta noh eiköhän se ehkä tässä tule muutaman vuoden aikana! Omat porukat sai mut, kun olivat 28-vuotiaita, niin eipä tässä kiirettäkään ole. Poikaystävä kun haluais sellasta vaavia ennen kun täytetään 30 (kriteerit haha), mut tällä hetkellä pelkkä ajatuskin raskaanaolemisesta ja äidiksi tulemisesta omalla kohdalla on nounou. Eli koira ekana, ja katotaan sitä vaavia sen jälkeen!

Elisa Lepistö

No sulla ei ole kiirettä :) Kyllä se fiilis sitten tulee, kun on oikea aika. Näin ainakin uskon! <3

Savon (Ei varmistettu)

Kuulostaa tutulta, olen 32 v. ja ei ole kyllä minkäänlaista vauvakuumetta. Ensi viikolla menen taas katsomaan parin eri kaverin vastasyntyneitä vauvoja. Onhan vauvat ihan söpöjä, mutta ehkä toisten lapset eivät vaan saa minua innostumaan? Eräs ystäväni, jolla on parivuotias lapsi on monesti sanonut, että ei hän pidä muista kuin omista lapsistaan. :D Ollaan kuitenkin avomiehen kanssa alustavasti päätetty jättää ehkäisy vuoden vaihteessa pois ja katsotaan, mitä tapahtuu - jos tapahtuu. Kaikki skenaariot ovat loppupeleissä varmasti ok. Koirat ovat kyllä ihania, mulla oli 15v. uskollinen ystävä, jolle jouduin jättämään hyvästit viime jouluna. :( En ehkä pysty enää ottamaan toista koiraa, koska se ei ole sama.. Lähipiirissä on paljon rescuekoiria, mutta itse olin tyytyväinen että ostin silloin 18-vuotiaana luotettavalta kasvattajalta rotukoiran, jonka luonteenpiirteetkin tiesi pitkälti etukäteen ja joka pysyi terveenä viimeisiin vuosiin asti.

Elisa Lepistö

Haha, oon kuullut tuon monta kertaa! Siis että ne omat lapset on ihan eri juttu kuin muiden. Ja voi, oon pahoillani sun koiran puolesta <3<3 Se on kyllä sydämen särkevä hetki. 

Emilia M

Muistutus kaikille nuorille epätietoisille lastentekemistä pohtiville: jos saatte lapsia, ja uskotte olevanne hyviä äitejä tai isiä, niin ette te sitä varmasti ikinä tosissanne kadu. Toisaalta jos ette saa, se on suurin ja epäitsekkäin teko, minkä voitte tehdä tämän yhteisen maapallomme eteen, jossa ylikansoitus on iso ongelma. Hyvää elämää voi elää myös ilman omia lapsia ja läheisten lapsista iloiten :)

 

Elisa Lepistö

Näinhän se on :) 

Vivalavida (Ei varmistettu)

Tarinasi on melkein yksi yhteen omani kanssa - kävin saman läpi jokunen vuosi sitten, olen sekä lapseton omasta tahdostani että allerginen koirille, eikä myöskään mieheni ollut koirista niin vakuuttunut (kokemuksen puutetta!). Mutta kuinkas sitten kävikään..
Meille päätyi monen mutkan kautta hoitoon havannankoira, joka kuuluu ns. hypoallergisiin rotuihin eli sopii osalle allergisista. Aivan ihana rotu ja kaiken kukkuraksi allergiaoireet jäivät minimiin vaikka tämä lainakoira halusikin nukkua melkein kainalossa. (Olen siis niin allerginen koirille että silmäni saattavat muurautua umpeen jos koira tulee lipomaan kättä.) Tämän tuloksena jo haudatut koirahaaveet nousivat pintaan ja aloinkin etsimään sopivaa kodinvaihtajaa/rescue-koiraa melkein vuoden ajan - tuloksetta. Noita Bichon-rotuja ei noin vain rescuena löydykään. Mutta kaikella oli tarkoituksensa - meidän maailman paras pieni karvaturrimme löytyikin sitten luotettavalta suomalaiselta kasvattajalta ja on kuin tehty perheeseemme. Nyt on vaikeaa ajatella elämää ilman koiraamme - niin rakas ja tärkeä, aivan totaalinen persoona ja perheen koomikko hän on. Mieskin oli myyty melkein heti kun pentu muutti kotiimme ja kaikki - aivan kaikki - allergiaoireeni väistyivät noin kolmen kuukauden yhteiselon jälkeen. Jälkeenpäin mietin myös ihmeellisiä pelkojani koiran omistamisen suhteen - tuli pyöriteltyä vaikka mitä skenaarioita päässään siitä miten elämä muuttuu hankalaksi ja menoja joutuu sumplimaan ja ja ja.. Kaikki järjestyy kyllä. Koiran omistaminen on vaan niin mahtavaa ja yleensä sitä murehtii aivan turhia. Se on tuonut aivan määrättömästi iloa elämään etten voi kuin kehottaa sinua rohkeasti etsimään sitä teidän koiraanne! Jossain se odottaa :)

Elisa Lepistö

Havannankoira ja maltankoira on ollut juuri pohdinnassa, sillä niistä ei ole koskaan tullut minkäänlaisia oireita. Mutta kuten sanoit, niitä ei juuri rescue-koirina löydy. Ja voi että, toivon niin että poikaystävänikin lämpenisi tälle ajatukselle pian <3 Ihana kun jaoit tämän tarinan! Sain taas vähän uskoa enemmän että joku päivä meilläkin on vielä se koira!

JuuliK (Ei varmistettu)

Samoilla fiiliksillä mennään! Koirakuume on ja pysyy ja välillä kasvaa ihan älyttömiin mittasuhteisiin, muta vauvat eivät jaksa kiinnostaa. Aina, kun nään lapsiperhearkea, mulle vaan tulee fiilis, että tuo ei ole minua varten. Etenkin vauvojen kanssa iskee melkein pakokauhu. Mua ei haittaa muuten, tiedän voivani elää täyttä elämää ilman lapsia, mutta musta tuntuu, etten koskaan tule löytämään sellaista kumppania vierelleni, joka jakaisi saman ajatusmaailman. Se pistää välillä surulliseksi ja pohtimaan perhejuttuja ihan huolella.

Elisa Lepistö

Toi on muuten sellainen juttu, mistä tuntuu ettei ihan hirveästi puhuta. Tiedän muutamia, jotka ovat olleet ehdottomia lastenhankinnan suhteen ja tuntuu että silloin on vaikea löytää kumppania. Varsinkin kun se on niin iso asia, ettei halua toisen joutuvan tekemään kompromissia. Toivottavasti löydät sellaisen ihmisen vierellesi, joka on samaa mieltä asiasta kanssasi <3

Lena* (Ei varmistettu)

Itselläni on ollut sama hurja koirakuume jo vuosia, mutta ehkäpä matkustavan ja menevän elämäntyylin vuoksi emme vielä ole hankkineet koiraa. Lainaan läheisten koiria aina kun mahdollista, ja välillä minulla on ollut muitakin hoitokoiria. Sama juttu myös hauvat vs vauvat -fiiliksissä, koiranpennut aiheuttavat sydämentykytystä, toisin kuin vauvat.

Nyt reilusti 30 plussana odotan esikoistamme. Vauvakuumetta ei koskaan tullut, mutta sen sijaan tuli fiilis siitä että nyt on aika yrittää koska kuitenkin lasta/lapsia toivomme, ja onneksemme tulin raskaaksi. Helsingissä muuten (etenkin kantakaupungissa) ensisynnyttäjän keski-ikä on 34 - siis reilusti korkeampi kuin tuo koko maan keskiarvo :)

Elisa Lepistö

Onpa muuten korkea! Sainpahan taas muutaman vuoden lisää :D Mutta ihanaa, onnea kovasti esikoisenne odottamiseen! <3 

essiiii (Ei varmistettu)

Tuttuja ajatuksia.

Meille tulee kissa heti, kun saan avomiehen innostumaan asiasta! Vauva sen sijaan... En ole koskaan potenut vauvakuumetta, ikää kohta 30. Olin aikaisemmin pitkään sitä mieltä, että en halua lasta, mutta nyt, kun tiedostan juuri tuon aikaikkunan konkreettisemmin, tulee epäröinti. Entä jos kadun, ettei lapsia edes yritetty saada? Mies on todennut useasti, että tämä on asia, josta minä teen lopullisen päätöksen - myöskin sen takia, ettei hänkään tiedä, haluaisiko lapsia vai ei.

Omalla kohdallani epäröintiä aiheuttaa vauvakuumeen puuttumisen lisäksi se, millaista kuvaa äitiydestä rakennetaan. Tabuja on vaikka kuinka. Hoetaan, kuinka lapsen saamista ei tule katumaan, mutta onko se aina totta? Äidit ja isät pelkäävät tuomitsemista, mutta eräs ystäväni juuri totesi minulle näistä asioista keskustellessamne, että jos nyt palaisi ajassa taaksepäin ja saisi valita kokemuksensa perusteella toisin, hän ei yrittäisi lasta. Pariskunnalla on neljävuotias poika. Tietenkin lapsi on rakastettu, mutta pointti oli se, että kun lasta oli lähdetty yrittämään myöhemmin katumisen pelossa, oli vauvan tulo muuttanutkin asioita pariskunnan elämän kannalta huonompaan suuntaan. Voi vain kuvitella, miten paljon kuraa tällaisesta (täysin inhimillisestä ja rehellisestä) kommentista saisi niskaansa, jos menisi julkisesti sen sanomaan.
Ystäväni kaltaiset ihmiset leimattaisiin varmasti nopeasti itsekkäiksi, vaikka lapsen haluaminen vasta itsekästä lieneekin.

Itselläni äitiys herättää paljon ristiriitaisia ajatuksia, koska tuntuu, että hyvällä elämällä on melko tiukat raamit. Ihanne on se perhe, johon kuuluu lapsi(a). Tuntuu, että tapoja olla hyvä vanhempi on myös hyvin vähän. Kasvatustyylejä arvostellaan, minkä ehditään. Ja synnytystalkoot... Minua ja miestäni patistellaan usein lisääntymään, mikä ärsyttää aivan suunnattomasti. Entä, jos emme vaikka voisi saada lapsia ja asia olisi meille kipeä?

Iso aihe ja ollut paljon tapetilla ystäväpiirissäni, kuten kilometrikommentista huomaa ':)

Elisa Lepistö

Ymmärrän hyvin nuo mietteesi. Tuo on varmasti sellainen aihe, mistä ei juuri puhuta. Ja sitä on mahdoton tietää etukäteen, millaiseksi se elämä muodostuu lapsen saamisen jälkeen. Prioriteetit myös muuttuvat varmasti todella paljon perheenperustamisen jälkeen ja sellaiset asiat mitkä ovat joskus olleet tärkeitä, menettävätkin merkityksensä. Raamit tosiaan ovat melko tiukat ja samalla se "ihanneperheen" elämä jossa on pari autoa ja iso omakotitalo Helsingin laitamilla tuntuu kovin erilaiselta kuin se oma unelmien tulevaisuus. Ja ehkä sitä olen itse ajatellut ja samalla pelännyt, että ne omat haaveet ja periaatteet siirtyvät kaikki heti kun elämässä on jotain paljon tärkeämpää. 

Sarppa (Ei varmistettu)

Hola! Kun olin kolkytvuotias, ajattelin etten välttämättä halua koskaan lasta. Tykkäsin (tykkään) lapsista, mutta ajatus oman vapauden menettämisestä tuntui tuskalliselta. Olen aina ollut "vapaa lintu". Mennyt ja tehnyt asioita sydän edellä. Reissailin pitkin maailmaa ja nautiskelin elämän ihmeellisyyksistä. Sitten tapasin nykyisen mieheni...ja BUM...olin raskaana. 37 vuotiaana. En ole koskaan ajatellut ikääni tai sitä, että tuntisin itseni vanhaksi. Raskaani ollessani olin maailman onnellisin. Mulla oli koko raskauden ajan todella hyvä olla. Kun synnytin pienen tyttömme niin elämä(mme) muuttui. En voi sanoa, että paremmaksi, koska olin jo aiemmin ollut onnellinen elämässäni. Elämämme muuttui erilaiseksi. Nyt meidän pikkuinen on jo 4 vuotias ja on äitinsä tavoin seikkailija...on päässyt jo näkemään maailmaa pieneen ikäänsä nähden paljon. Asioiden prioriteetit ovat muuttuneet ja asioihin on tullut erilaisia näkökulmia. Voin edelleen olla "vapaa lintu", mutta eri tavalla kuin ennen. Joskus olen miettinyt väsyneenä, että jos olisin kakskymppisenä tehnyt lapsen niin olisin ehkä jaksanut väsymystä paremmin...en tiedä...? Minun aikani tulla äidiksi oli 37 vuotiaana ja se oli tarkoitettu niin...juuri silloin olin valmis siihen. En yhtään aiemmin. Mutta arvaa mitä?......nyt mulla on ihan hirvee koirakuume.... :)

Elisa Lepistö

Voiei! Kirjoitin pitkän kommentin mutta se hävisi julkaisun jälkeen johonkin bittiavaruuteen. Pointtina kuitenkin oli se, että uskon että kummassakin on omat hyvät puolensa (sai esikoisen sitten nuorena tai vanehmpana). Itse koen niin, että olen ehtinyt olemaan "itsekäs" ja toteuttaa monia omia haaveita, seikkailla ja nähdä maailmaa, juhlia aamuun asti, olla juuri se vapaa lintu, niin pitkään että enää sellaista kaipuuta ole samalla tavalla. Kääntöpuolella onkin sitten juuri kaikki ne hyvät puolet siinä, että saa nuorena lapsia, kuten se että jaksaa paremmin, palautuu synnytyksestä jne. Ja toki silloin jos on hyvin nuorena saanut lapset, ehtii sitä seikkailuvaihetta tehdä vielä lasten ollessa aikuisiakin. Mutta ihana kuulla että teillä meni kaikki juuri niinkuin pitikin! <3

Jennahola (Ei varmistettu) https://nouw.com/jennahola

Oi Elisa &lt;3 voin samaistua joka sanaan!
Täällä kolkuttelee kolmekymppiä muutaman vuoden päästä ja olen herännyt ajattelemaan ihan samoja asioita. Vauvakuumeesta ei oo tietoakaan, mutta koirakuume jyllää ihan hulluna! Jopa niin hulluna, että saatetaan poikaystävän kanssa valita illalla kauppareissun reitti ihan sen mukaan missä saattaisi olla koiria iltalenkillä :D Tää koirakuume alkaa riistäytyä ihan totaalisesti käsistä! Meidän kotimatkan varrella on hiekkarannan reunalle tehty koirapuisto. Ajetaan siitä joka päivä ohi ja tarkastetaan "onko säpinää". Taannoin yhtenä kesäiltana oli puistossa mooonta koiraa ja hirmuiset säpinät. Kinusin autoa ajavalta poikaystävältä, että pysähdyttäisiin. Siis kyllä, mulla on niiin kauhea koirakaipuu, että pysähdyttiin oikeasti melkein tunniksi katselemaan keskenään leikkiviä ja puistossa juoksevia koiria. :D Naamioitiin kyllä meidän pysähdys, ja mentiin muka rantaan huljuttelemaan varpaita. Tervettä? :D ei tätä tilannetta yhtään helpottanut, kun äitini naureskeli, että toivottavasti meitä ei luultu koirien "namusediksi". Wtf? Siis oikeesti onko koirilla namusetiä? :O kyllä sen jälkeen hävetti! Meidän reissu oli kuitenkin aivan täysin viaton. :D

Okei sori, lähti vähän laukalle tämä kommentti kun innostuin kertoilemaan koirakaipuu tarinoita. Mutta tarkoituksena oli tulla vinkkaamaan tohon allergiaan liittyen. Kokonaan allergisoimattomia koiriahan ei ole, mutta itse olen asunut lapsuudenkodissani kahden todella allergisen ihmisen, sekä kahden koiran kanssa. Vanhempani tekivät tarkkaa rotututkintaa kun haaveissa oli koiran otto. Varsinkin veljeni on hyyyyvin allerginen lähes kaikelle tässä maailmassa. - Paitsi näille meidän kääpiöpinsereille :D&lt;3 En muista, että kääpiöpinsereistä olisi mitään ikinä kummallekaan tullut. Vasta nyt kun nämä lyylit on vahvasti seniori-ikäisiä, varsinkin vanhempi koira on alkanut jonkun verran hilseilemään. Onkohan pk-seudulla mitään Kennelliä jossa pääsisit kokeilemaan ja rapsuttamaan?

Tulipa pitkä vuorisaarna, halusin kuitenkin tulla kertomaan, että et ole yksin tämän asian kanssa. Kyllä meitä koirakaipuisia löytyy o/

Elisa Lepistö

HahaHAHHAHAHHA! Nauroin niin tolle teidän tavalle, sillä juuri toissapäivänä sahattiin kahden koirapuiston edestä kävelylenkillä :D jossain vaiheessa poikaystävä kysyi että "no haluutko sä nyt mennä vielä katsomaan niitä koiria??" ja kurvattiin takaisin. Ei todellakaan tervettä tosiaan tämä :D Ihana kuulla että kohtalotovereita löytyy! Ja tosiaan, ainakaan maltankoirista, yorkieista ja havannankoirista ei ole koskaan tullut mitään oireita, joten kyllä niitä rotuja onneksi löytyy :) <3

LP (Ei varmistettu)

Suosittelen samojedinkoiraa. Vaikka karvaa piisaa, niin koira on silti vähiten allergisoivien rotujen listalla :) Tunnen itsekin useita ihmisiä, jotka ovat koirille allergisia, mutta eivät saa oireita tästä rodusta.
Muutenkin ovat aivan ihania lullukoita &lt;3

Pages

Kommentoi