VOODOO CHILD

Satuin yhtenä päivänä Meatpacking districtillä haahuillessani törmäämään Free Peoplen Sample Saleen. Olisin voinut käyttää kaupassa useamman tunnin, mutta aikataulusyistä jouduin käymään koko paikan läpi melko nopeasti. Sinkoilin kaupan läpi hiplaillein kaikkea mielenkiintoisen näköistä ja keräsin käsivarsille niin paljon tavaraa, etten meinannut saada kaikkea kannettua sovituskoppiin. Olisin halunnut ostaa kaiken sovittamani, mutta järki voitti ja minimoin ostokset yhteen paitaan, mekkoon ja housuihin. 

Näistä housuista onkin tullut pienessä ajassa ihan lempivaatekappale. En ole varmaan ikinä mistanut mitään vaatetta, joka tuntuu näin ihanalta päällä. Parasta näissä on kuitenkin se, ettei toisia samanlaisia tule kovin helposti vastaan. Yhtenä iltana lähdin tässä asussa illalliselle ja totesin näyttäväni joltain entisaikoijen rokkistaralta ja isäni nimesikin housut heti ensivilkaisulla Jimi Hendrix-housuiksi. 

Nyt on viime päivien aikana ollut niin paljon menoa ja juoksemista paikasta toiseen, kun on ollut Suomesta vieraita. Kaipaan todella paljon rutiineita ja sitä, ettei ole pariin päivään mitään ohjelmaa. Ajattelinkin pari seuraavaa päivää pyhittää rauhalliseen kahvilatyöskentelyyn, jäätelön syömiseen ja pitkiin kylpyhetkiin, joista voi samalla tuijotella jotain hömppäelokuvaa.

On ollut muuten hassua katsoa nyt New Yorkiin sijoittuvia elokuvia tai sarjoja, kun melkein kaikki paikat ovat tuttuja. Sitä jotenkin katselee ihan eri silmällä tuttuja leffoja ja tunnistaa omia kantaravintoloita eri kohtauksista.