Yhteislaulua ja piirtelyä pakettiautossa

DSC_7810.jpg

Herään juuri ennen kellon soimista kahdeksalta, vaikka edellisenä päivänä olin naureskellut että kroppa varmaan herättää tuttuun tapaan aamusurffin aikaan. Selkeästi lisälepo oli kuitenkin tarpeen juuri tässä vaiheessa ja mielikin tuntuu erityisen levänneeltä. Kahden surffin sijaan lähdemme päiväretkelle Seminyakiin, ja startti on vasta kymmeneltä.

Laahustelen suuren pöydän ääreen terassille ja tankkaan kunnon aamupalan. Yhtäkkiä siinä camppilaiasten kanssa turistessa on mennyt niin kauan aikaa, että on aika kaivaa lauta esille, pakata kamat pakettiautoon ja lähteä köröttelemään päivän spotille. Auton stereoissa raikaa Gunnarit ja fiilis on katossaan. Tästä tulee hyvä päivä!

Rannalle päästyämme huomaamme, että aallot ovat pieniä ja porukkaa melko paljon. Lähdemme kuitenkin optimistisina veteen ja onneksemme saamme hiukan suurempiakin aaltoja silloin tällöin. Parin tunnin setin jälkeen kannamme laudat hetkeksi varjoon ja käymme tankkaamassa ruokaa. Vatsat täynnä painelemme takaisin veteen ja vedimme vielä viimeisetkin mehut itsestämme irti. 

Takaisin ajaessamme paku on täynnä raukeaa porukkaa. Laulamme kaikki yhteen ääneen Jack Johnsonia ja annamme tuulen virrata aukinaisista ikkunoista sisään. Toinen surffioppaista piirtelee vihkoonsa etupenkillä laulun lomassa. Kaikilla on tyytyväinen ilme kasvoilla, tukka märkänä ja lihakset kipeinä. 

Nyt istun taas saman pöydän ääressä, aurinko on melkein laskenut ja porukka on kokoontunut ulos. Tänään on vuorossa bbq-ilta ja syömme kaikki porukalla. Sieltä täältä kuuluu erikielistä puheensorinaa, joka aina silloin tällöin yltyy naurunremakaksi. Tässä vaiheessa on hyvä laittaa kone kiinni ja siirtyä nauttimaan muiden seurasta ja pöydän antimista. 

Ihanaa perjantaita!

DSC_7798.jpg

DSC_8012.jpg

DSC_7349.jpg

DSC_7356.jpg

DSC_9495.jpg

DSC_8147.jpg

DSC_8168.jpg

DSC_8192.jpg

IMG_0473.jpg

DSC_7968.jpg

 

Kommentit (6)
  1. Mikä teidän majapaikan nimi on? Voiko sinne majoittua, vaikka ei surffaisi?

    1. Tää on nimeltään green room, ja voi toki majoittua, mutta hintaan kuuluu surffi, eli ehkä ei kannattavinta mikäli ei halua surffata 🙂

  2. Ida-Maria Ankkuri
    10.11.2017, 17:47

    Okei, kuulostaa ja näyttää ihan täydelliseltä! Kateus iskee täällä pimeässä ja sateisessa Suomessa kotisohvalla.
    Nauttikaa!! Ihanaa perjantaita sinnekin!

    http://www.idamariaankkuri.fi

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *