6.9.2019 siri h

NE RASKAUSKILOT

Mietin pitkään haluanko (tai uskallanko) kirjoittaa tästä aiheesta blogiin. Se tuntuu niin yksityiseltä ja jopa intiimiltä – oon kuitenkin aina halunnut pitää liian yksityiset asiat poissa blogista. Oon aiemmissa postauksissa viitannut aiheeseen ohimennen, mutta nyt päätin kuitenkin rohkaistua ja kirjoittaa aiheesta kokonaisen postauksen. Oon ihan varma että siellä ruudun toisella puolella on myös tyyppejä joita tää aihe kiinnostaa!

Ne raskauskilot.

Todettakoon heti aluksi että sain lisää painoa raskauden aikana vajaat parisenkymmentä kiloa, joista on tallella vielä lähes kaikki. Imetyshän kuluttaa kaloreita, joten useilla imettävillä äideillä painoa tippuu imetyksen aikana. Minä en imetä (siitä lisää ehkä joskus toiste), joten senkään puolesta painoa ei ole lähtenyt yhtään.

Pakko myöntää että oon ollut aika kade niille jotka ovat hehkuttaneet että ”kaikki raskauskilot jäivät synnärille”. Mulla ei nimittäin jäänyt yhtään. Siis ei oikeasti varmaan grammaakaan (ja miten se voi olla edes mahdollista jos vauva painoa syntyessään 3,5 kiloa?) 😀

Lydia syntyi toukokuussa, eli olin siis raskaana läpi talven. Oli pimeää ja kylmää, ja väsymys oli ihan kamalaa. Alkuraskauden pahoinvoinnin aikana mulla ei hirveästi tehnyt mieli herkkuja, mutta kun toiselle kolmannekselle päästiin niin jäin hirveään sokerikoukkuun. Enkä jaksanut liikkua yhtään. Päivät oli yhtä pitkää mustaa tunnelia joihin melkein päivittäiset herkkuhetket antoi sentään vähän iloa. Mun ruokavalio oli ihan kauhea raskauden aikana, ja olihan sillä merkitystä painon nousuun. Tottakai se tuntuu vähän ikävältä nyt etten jaksanut panostaa omaan hyvinvointiin. Mutta kaikkien kehot ovat kuitenkin erilaisia – joillekin kiloja kertyy ja joillekin ei. Minusta on kuitenkin tärkeää että erilaisista kokemuksista puhutaan.

Oon jo aiemmin elämässäni pudottanut painoa n. 25 kiloa ja siksi tää edessä oleva painonpudotus ei tunnu niin stressaavalta, vaikka toki se vähän ahdistaa. Joskus vähemmän ja joskus enemmän. Mutta oon ihan varma että pystyn siihen – pikkuhiljaa omalla tahdillani. Viime päivinä oon tehnyt pidempiä kävelylenkkejä ja parin viikon päästä olisi tarkoitus aloittaa jumppakausi.

Kun on tottunut näkemään itsensä tietynlaisena, niin tottakai se tuntuu oudolta olla yhtäkkiä erilainen. Tuntuu oudolta kun omat tutut vaatteet eivät mahdu päälle (onneksi mun vaatekaappi on pullollaan oversize-vaatteita!), enkä tunne oloani omaksi solakaksi itsekseni. Mutta oon kuitenkin koittanut ajatella tätä asiaa positiivisen kautta. En halua ajatella että olisin nyt jotenkin ”vääränlainen” tai että minussa olisi jotain vikaa. Ei todellakaan! Keho on tehnyt valtavan työn ja synnytyksestä on aikaa vasta vajaat neljä kuukautta.

Entäs kehon palautuminen raskaudesta ja synnytyksestä noin muuten? Oon toipunut kaikin puolin paremmin kuin olin etukäteen ajatellut. Selkäjumit ja liitoskivut hellittivät sillä sekunnilla kun vauva syntyi. Ja synnytyksen jälkeen pääsi heti omin jaloin käymään suihkussa. Viisi päivää synnytyksen jälkeen käytiin vaunulenkillä koko perheen voimin. Vatsa on pienentynyt kohtalaisesti, vaikka tottakai se on vielä vähän pömpöttävä. Ja raskausarpia löytyy, mutta ne eivät haittaa mua ollenkaan.

Toki olisi kiva päästä takaisin samaan painoon kuin ennen raskautta, ja vaikka siihen painoon pääsisikin, niin on kroppa kuitenkin nyt erilainen. Ja se on ihan okei! Vartalo on muuttunut ja niinhän sen pitääkin mennä. Vaikka tässä postauksessa puhunkin lähinnä painosta ja painon pudottamisesta, niin eihän paino kuitenkaan kerro kaikkea. Tavoitteenani on parempi kokonaisvaltainen hyvinvointi. Haluan alkaa taas nauttimaan liikunnasta, olla reippaampi ja energisempi – ja ennen kaikkea olla itseäni kohtaan lempeä tässä projektissa.