KAIKKI MIKÄ SYNNYTYKSESSÄ JÄNNITTI
Nyt kun synnytyksestä on aikaa kohta puoli vuotta, se tuntuu tavallaan tosi kaukaiselta. Olin ajatellut että en avaa synnytyskokemustani sen koommin blogissa, mutta raskauskilot-postauksen tekeminen ja imetystarinan jakaminen tuntui tosi vapauttavalta, jopa terapeuttiselta. Tykkäsin itsekin raskausaikana lukea keskusteluita ja muiden kokemuksia synnytyksestä, ja siksi ajattelin että haluan kuitenkin jonkin verran avata niitä asioita jotka mua synnytyksessä jännitti.
Varsinkin alkuraskaudessa koin välillä suurtakin pelkoa ja jännitystä synnytystä kohtaan. Luin paljon synnytyksestä ja siihen valmistautumisesta, ja puhuin myös neuvolassa aika avoimesti siitä että koin tulevan synnytyksen pelottavalta, välillä jopa ahdistavalta. En kuitenkaan kokenut niin suurta pelkoa että olisin kokenut tarpeelliseksi käydä juttelemassa pelkopolilla.
Oon kuullut aika monenlaisia kommentteja sairaalan synnytysvalmennuksista, mutta meille OYS:in synnytysvalmennus oli tosi hyödyllinen. En tiedä onko ”valmennus” oikea termi sille että tulevat vanhemmat istuvat luentosalissa kätilöiden puhuessa ja näyttäessä powerpoint-esitystä, mutta kuitenkin synnytysvalmennuksella oli suuri rooli siinä että pystyin suhtautumaan synnytykseen luottavaisemmin.
Mulla jäi valmennuksesta tosi hyvä fiilis ja sen myötä jotenkin rauhoituin. Valmennuksessa oli kaksi aivan ihanaa, lempeää ja ammattitaitoista kätilöä jotka saivat mut vakuuttuneeksi siitä ettei mun tosiaankaan tarvitse jännittää. Mulle tuli levollinen fiilis. Ja niinä hetkinä kun jännitys meinasi ottaa vallan, rauhoittelin itseäni sillä että synnytän yliopistollisessa sairaalassa maailman turvallisimmassa maassa. Meistä kyllä pidetään huolta.
Mikä synnytyksessä pelotti?
Kipu
Oon tosi kipuherkkä ihminen ja synnytyskivut pelottivat mua paljon. Olin etukäteen miettinyt että haluan ehdottomasti kivunlievityksen, mutta sen kummempia toiveita mulla ei ollut. Sain kipuihin ilokaasua ennen epiduraalipuudutuksen antamista. Ennen puudutusta kivut yltyivät hetkittäin aivan sietämättömiksi, mutta onneksi mulla ilokaasu tehosi hyvin ja vei kaikki kivut pois (ja olihan sitä aika ihanaa hönkiä..). Musta tuntuu että jo viikon päästä synnytyksestä muistelin niitä kivuliaimpia hetkiä tyylillä ”eihän se niin paha ollut” – vaikka kovimmat supistukset olivat kyllä aivan järkyttäviä. Aika kultaa muistot jne.. :D
Synnytyksen käynnistyminen kun olen yksin
Yksi asia joka mua jännitti eniten, oli se että synnytys käynnistyy jos olen yksin kotona. Koska mies on vuorotyössä ja työpaikalta kotiin on matkaa tunnin verran, mua pelotti tosi paljon se että synnytys käynnistyy vauhdilla kun mies on vaikkapa yövuorossa. Taksin numero oli kirjoitettu jääkaapin oveen ja puhelinnumerolistalla oli muutamia läheisiä jolle pystyisin tarvittaessa soittamaan.
Ja tiedättekö mitä? Siinähän kävi juuri niin että synnytys alkoi silloin kun olin yksin kotona ja mies iltavuorossa töissä :D Mutta kaikki meni kuitenkin tosi hyvin, synnytys käynnistyi hitaasti lapsiveden tihkumisella ja ensimmäiset supistukset tulivat vasta sairaalassa. Ehdin käydä rauhassa kotona suihkussa ja pakkailla sairaalakassin valmiiksi, ja mies kävi vielä töistä tullessaan hakemassa meille Subwaysta ruokaa. Näin jälkikäteen mietittynä oon ihmetellyt miten olinkin tuossa tilanteessa niin rauhallinen! Mies ajoi tuhatta ja sataa kotiin ja kun hän avasi ulko-oven, istuin olohuoneessa kaikessa rauhassa pyyhe päällä katselemassa telkkaria ja olin vaan että ”vauva taitaa syntyä” :D
Sairaalaympäristö
Ennen vauvan saamista en ollut koskaan elämässäni ollut sairaalassa yötä tai ylipäätään viettänyt kauheasti aikaa sairaalassa. Sairaalassa voi tapahtua kaikkea iloista ja onnellista, mutta yhdistän itse aina sairaalan suruun ja kaikkeen negatiiviseen. Mua jännitti jostain syystä etukäteen tosin paljon sekin että joudun olemaan sairaalassa yötä, vaikka tietysti järkikin sanoo että sairaala on paras paikka missä vastasyntyneen pienokaisen kanssa voi olla. Onneksi me jouduttiin olemaan sairaalassa vain pari yötä, ja mulle jäi synnäristä ihan hyvät fiilikset. Plus että ruoka oli oikeasti hyvää (ja samoin päiväkahvipullat)!
Vauvan ensihetket
Raskauden aikana huolehdin ja stressasin välillä vähän liikaakin siitä että onhan vauvalla varmasti kaikki hyvin. Kun raskausaika sujui ilman suurempia ongelmia ja synnytys lähestyi, aloin stressata sitä että mitä jos vauvalle tapahtuu jotain syntymän jälkeen. Vauvaryhmien keskusteluista mun silmiin osui aina ne kertomukset siitä että vauva on joutunut syntymänsä jälkeen teho-osastolle tai leikkaukseen… Oon sanoinkuvaamattoman kiitollinen siitä että synnytys meni hyvin ja vauvalla oli myös kaikki hyvin. En voi edes kuvitellakaan miten musertavalta se varmasti tuntuu kun pienellä ihanalla vauvalla on joku hätänä. Jo pelkästään se sai mut järkyttymään kun Lydialta otettiin muutaman päivän ikäisenä verinäytteitä kantapäästä.
Oma jaksaminen ja toisten armoille ”joutuminen”
Saatan välillä olla tosi herkästi ahdistuva ja mennä panikkiin, ja siksi mua mietitytti se että miten jaksan synnytyksen aikana. Mitä jos mulle tulee hirveä paniikki ja hätä? Oon myös aika itsenäinen ”pärjään kyllä itse”-tyyppi ja siksi mua mietitytti myös se että joudun tilanteeseen jossa en välttämättä tiedä mitä tapahtuu tai voi itse vaikuttaa tilanteen kulkuun.
Onneksi mulla oli synnytyksessä mukana paras mahdollinen tukihenkilö, aviomieheni, ja arvostin kovasti myös sitä että kätilöt puhuivat meille suoraan ja pitivät koko ajan tilanteen tasalla.
Huh, tulipas pitkä avautuminen! Mutta tähän loppuun pitää vielä mainita että kokonaisuudessaan mulle jäi synnytyksestä hyvät fiilikset ja toivuin siitä tosi nopeasti. Aina välillä oikein mietin että vitsit olen super kun selvisin siitä!
SEURAA: