ELOKUISIA KUULUMISIA
Moi ihanat! Viikko on kulunut postaamatta – meillä on tällä hetkellä niin paljon kaikkea menossa että aika bloggaamiseen on ollut kortilla (hitaammasta postaustahdista on tulossa varmaan enemmänkin sääntö kuin poikkeus syksyn mittaan juurikin ajanpuutteesta johtuen…)
Mitä kaikkea meille kuuluu?
– Pääsemme muutaman viikon päästä viimeinkin aloittamaan uuden kodin remontin! Viime viikolla käytiin jo vähän ideoimassa Bauhausissa ja muutamassa muussa kaupassa keittiön pintamateriaaleja ja värejä. Uudessa kodissa suurimman muodonmuutoksen tulee kokemaan keittiö ja olohuone, ja koko talon tunnelma tulee muuttumaan niiden remontin myötä ihan huimasti. En malta odottaa!
– Lydia täytti viime viikolla 1v3kk ja vitsit mikä kasvuspyrähdys hänellä on taas meneillään. Hän kävelee aivan hirveää vauhtia ja toistelee papukaijana uusia sanoja. Autot ja junat kiinnostavat (ja niistä puhuttaessa hän sanoo ”prumprum” ja ”tsuktsuk”) ja muutenkin hän on jo niin ison tytön oloinen. Meillä on seuraava neuvola vasta 1.5-vuotiaana, mutta kotivaa’alla punnittuna hän näytti olevan n. 9,6kg painava ja pituutta veikkaisin olevan reilut 80 senttiä. Kahdeksas hammas hänelle puhkesi juuri pari päivää sitten.
Öiden kanssa meillä on ollut hieman haasteita. Lydia ei nukahda itsekseen omaan sänkyyn, ja jos hän herää öisin, häntä tosi vaikea saada sen jälkeen enää omaan sänkyyn rauhoittumaan. Niinpä hän on yhä useammin nukkunut meidän vieressä – tiedän että tullaan ehkä olemaan pulassa tämän asian kanssa myöhemmin… Hän on kuitenkin sen verran levoton nukkuja että meillä on välillä ollut melko tukalaa parisängyssä kolmistaan. Siksi me ollaan miehen aamuvuoropäivien ajan majoituttu Lydian kanssa yöksi hänen huoneensa lattialle siskopetiin, ja siitähän hän vasta riemastui kun pääsi patjoille hyppimään!
(Ja ainiin. Minä täytän torstaina 29!)
– Mun ajatukset ovat olleet yhä enemmän ja enemmän tulevassa syksyssä. Tämä kesä on ollut aivan ihana, ja tavallaan kesän loppumisessa on oma haikeutensa. Tunnen haikeutta syksyn saapumisesta myös siksi koska mietin ovatko tulevat kuukaudet viimeiset kuukauteni kotona esikoiseni kanssa? Palaanko tammikuussa töihin?
Miltä maailma (ja korona) tulevat ylipäätään näyttämään ensi vuoden alussa? Jos haluaisinkin palata töihin, vaikuttaako korona siihen onko työpaikallani hommia?
Mitä teille kuuluu? 🙂
SEURAA:
Te ootte Lydian kanssa kuin kaksi marjaa! <3
Haha, kiva kuulla! 😀 Kyllä sitä jotain samaa näköä itsessään ja lapsessa näkee, Lydia oli ehkä ihan pikkuvauvana enemmän mun näköinen mutta ei enää niin paljon. Hänestä tuli vaalea (against all odds) vaikka ollaan molemmt miehen kans ruskeasilmäisiä ja ruskeahiuksisia 😀