KROPAN HEMMOTTELUA HELTEILLÄ

*osa tuotteista saatu

Hellejakso ei taida meillä Suomessa enää monta päivää kestää, mutta jo nämä muutaman päivän helteet tuntuu ja näkyy mulla kropassa. Kasvot tuntuu turvonneilta ja kantapäät on kovat koppurat. Päätin eilen hemmotella kroppaa oikein kunnolla ja samalla tyhjennellä kylppärin kaapeista puolityhjiä putelleja! Ja on muuten aikakin saada näitä purkkeja tyhjäksi kun huomasin että mun edellisessä kosmetiikkapostauksessa esiintyi melkein kaikki samat purnukat 😀

KASVOILLE: Kasvot puhdistin Laveran Detox Effect Maskilla, joka putsaa kasvot kunnolla ja on oikea tehokosteuttaja. Kasvonaamio sisältää mm. luomulevää ja mineraalisavia.

JALOILLE: Sain viime kesänä testiin virolaisen Nurme-kosmetiikkamerkin jalkakuorintasaippuan, joka oli kovassa käytössä jo viime kesän helteiden aikana. Kuorinta jättää jalat ihanan pehmeiksi ja kevyen tuntoiseksi! Käytin kuorintasaippuaa usein myös raskauden aikana kun jalat tuntuivat painavilta ja olivat muutenkin koetuksella. Ah sitä autuutta kun kuorii jalat ekaksi tällä saippualla ja laittaa jalkoihin sitten viilentävää aloe vera-voidetta 😀 Kävin muuten viime syksynä Nurmen tehdasvierailulla Virossa, siitä löytyy postaus täältä!

 VARTALOLLE: Vartalon kuorin The Body Shopin ruusuisen tuoksuisella British Rose-kuorintageelillä. Tää purkki menikin samalla tyhjäksi, ja voin vihdoin käydä ostamassa Body Shopista jonkun uuden vartalokuorinnan kun käyn niitä usein nuuskimassa ja ihastelemassa 😀

HIUKSILLE: Hiukset sai tehohoidon kylppärinkaapista löytämälläni Garnierin hiusnaamiolla, ja shampoopesun jälkeen laitoin hiuksiin vielä XZ:n Niittyvillan hoitoainetta. Tuo niittyvillan tuoksu on niin ihana!

KOKO KROPALLE: Lopuksi kosteutin koko kropan Weledan ihoöljyllä. Sain öljyn lahjaksi raskausaikana ystävältäni, ja se on jäänyt Bio-Oilin kanssa säännölliseen käyttöön myös raskauden jälkeen.

Kivaa perjantaita!

SEURAA:

Instagram  //  Pinterest

kauneus iho meikki
Kommentit (2)
  1. Kiva että tykkäsit 🙂 Aurinkoista viikonloppua!

  2. Kiitos vinkeistä, olenkin etsinyt hyvää kasvonaamiota! 🙂
    Mukavaa viikonloppua! <3
    Ida Kotona kaupungissa -blogista

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *