MEIDÄN PERHEEN KESÄSUUNNITELMIA
Moi kesäkuu! Tuntuu hurjalta sanoa, että meille tulee ensi kuussa vauva.
Olen joka vuosi yhtä innoissani kesän saapumisesta, mutta tänä vuonna ehkä normaaliakin enemmän. Kulunut talvi oli monilta osin haastava. Vuoden pimeimpään aikaan iskenyt alkuraskauden pahoinvointi ja väsymys vei voimat, ja kevät taas meni remonttitouhuissa. Toisaalta ripeä remonttitahti mahdollistaa sen, että pääsemme ihan pian nauttimaan uudesta terassista ja omasta pihasta.
Se miltä tuleva kesä näyttää, riippuu aika paljon vauvasta ja siitä milloin hän syntyy, ja miten arki kahden lapsen kanssa lähtee sujumaan. Raskausdiabeteksen ja korkeiden verensokeriarvojeni vuoksi raskautta seurataan tiiviisti (lue edellinen postaukseni: 33. RASKAUSVIIKKO – VÄSYMYSTÄ JA RASKAUSDIABETES-LÄÄKITYS) ja voi hyvinkin olla että vauva syntyy jo hieman ennen laskettua päivää. Oma kroppa alkaa olla jo melko kovilla, joten myös sen puolesta on kiva että pystymme viettämään aikaa oman pihan hiekkalaatikolla eikä aina tarvitse lähteä esimerkiksi leikkipuistoon.
Kotielämän ja arjesta nauttimisen lisäksi mulla/meillä on muutamia suunnitelmia, joita pyritään toteuttamaan mahdollisuuksien mukaan ennen vauvan syntymää ja sitten vauvan kanssa. Alkukesästä olisi ainakin suunnitelmissa käydä taaperon kanssa kotieläinpuistossa! Viime kesänä käytiin parissakin eri kotieläinpuistossa mutta luulen että nyt 2-vuotiaana lapsi ymmärtää eläimistä jo huomattavasti enemmän. Haaveilen myös pikaisesta asuntoautoreissusta miehen kanssa kahdestaan vielä ennen vauvan syntymää. Miten hyvää se tekisikään!
Mikäli koronatilanne sallii, toivon että pystyttäisiin loppukesästä juhlimaan edes pienimuotoisesti meidän kolmikymppisiä. Mies täytti toukokuussa 30 ja mulla tulee samat lukemat täyteen elokuun loppupuolella, ja olisi aivan huippua päästä järjestämään rennot juhlat perheelle ja kavereille.
Myös kotimaan matkailu kiinnostaisi (Tampere, Kuopio, Jyväskylä..), tosin sen suhteen ei varmaan tehdä vielä tarkempia suunnitelmia ennen kuin vauva on täällä ja nähdään minkälainen tyyppi hän on. Mutta onhan sitä suunnitelmia jo tässäkin – ja suurin toiveeni tälle kesälle on tottakai se että saadaan (viimeistään) ensi kuussa terve pienokainen syliimme.
Millaisia kesäsuunnitelmia teillä on? 🙂
SEURAA: