PALASIA ARJESTA

aamukahvi sisustuslehtien ääressä

rakkauden tunne kun taapero on oppinut antamaan suukkoja

ja se vähän syyllinen fiilis kun tuntuu että olen ollut omien ajatusten ja puuhien parissa koko päivän enkä ole antanut tarpeeksi huomiota lapselle

linssibolognese fetalla ja korianterilla

kummipoikien näkeminen

lapsen suloisesti järjestelemä lelurivi sohvalla

hyvät päiväunet

tyytyväisyyden tunne joka kerta kun oon saanut aikaiseksi käydä salilla

leffailta kynttilänvalossa lapsen ollessa mummullaan yökylässä

kirjastossa käyminen

kasveihin ilmestyneet uudet pienet lehtikääröt

Lidlin paistopisteen jättikeksit <3

SEURAA:

Instagram  //  Pinterest

Perhe Sisustus Oma elämä Vanhemmuus

VIIME VIIKKOJEN PARHAIMMAT

– Saimme viimeinkin valittua uuden kodin makuuhuoneeseen tapetit! Olen ihastellut ruotsalaisen Boråstapeterin tapetteja jo pidemmän aikaa, ja alunperin suunnitelimme makuuhuoneeseen jotain kivaa kukkakuvioista tapettia kyseiseltä merkiltä. Räväkät kukkakuosit tuntuivat kuitenkin vähän liian voimakkailta makuuhuoneeseen, ja lopulta päädyimme tilaamaan Poeme d’amour-tapetin haalean mintunvihreän värisenä. Kauniin harmoninen kuvio sopii hyvin nukkumatilaan eikä ole liian räiskyvä.

– Yllättäen puhjennut kuntosali-innostus! En oo oikein ikinä päässyt sinuiksi salitreenaamisen kanssa ja aina ajattelut ettei se ole mua varten. Viime viikolla kävin kuitenkin ensimmäistä kertaa about kuuteen vuoteen salilla tutustumassa, ja tykkäsin tosi paljon! Nyt olenkin viikon sisällä käynyt salilla kolme kertaa (se on mulle paljon se 😀 ) ja toivon niin että saisin tämän hyvän moodin pidettyä päällä, kun kerrankin on löytynyt mukavalta tuntuva liikuntamuoto!

– Tää tyttö, jonka uusimpia sanoja ovat kiitti (”tiitti”) ja kukkuu <3 Lydian tämän hetkisiä suosikkijuttuja ovat legot, eläimet ja kaikki käteen sopivat pienet palikat ja figuurit. Hän oli muuten pari viikkoa sitten toista kertaa kunnolla yökylässä, ja kaikki sujui tosi hienosti! Me vietettiin sillä aikaa kotona leffailtaa ja katsottiin korealainen leffa Parasite. Suosittelen, ihan huikean hyvä elokuva!

– Kodin kasvava viherkasvikokoelma, jonka uusia jäseniä ovat kultaköynnös, kilpipiilea ja aarnipeikonlehti. Me ollaan käyty remonttihommien vuoksi viime viikkoina melko tiheästi Bauhausissa jossa katoan aina viherkasviosastolle… Ennustan että kunhan päästään muuttamaan uuteen kotiin, viherkasvi-innostus tulee lähtemään käsistä!

Ihanaa viikkoa!

SEURAA:

Instagram  //  Pinterest

Perhe Sisustus Oma elämä Lapset