UUDEN KODIN REMONTTI JA SISUSTUSINSPIRAATIOTA

  Meidän uusi, ensimmäinen ikioma kotimme on 1970-luvulla rakennettu omakotitalo. En ihastunut taloon ensisilmäyksellä, mutta näin siinä valtavan potentiaalin. Talo oli lattiasta kattoon retroa, ja siihen oli tehty tosi erikoisia sisustusratkaisuja. Tykkään retromeiningistä tiettyyn pisteeseen asti – esimerkiksi talon retrovessat ja retrokylppäri ovat aivan ihania, mutta keittiön myrkynvihreät kaakelit ja samalla värillä maalatut ikkunanpielet eivät niinkään.

Mutta ihastuin siihen että talossa on ihan valtavasti tilaa. Ihastuin retrosisustuksenkin läpi puskevaan tunnelmaan, mukavaan pihaan ja valoisaan olohuoneeseen. Ennen kaikkea siihen että näin meidän perheen asumassa siellä. Mun ei tarvinnut kuin astua taloon sisää niin näin sen.

Se oli kuitenkin kohdattava, että talo vaati paljon remonttia ja nykyaikaistamista. Eikä me olisi ryhdytty siihen ilman super-taitavaa appiukkoani ja hänen kannustustaan – ”tästä saadaan niin ihana koti teille”.

Minkälaista remonttia taloon ollaan siis tekemässä?

Keittiö (jonka yhteydessä on myös kodinhoitohuone): Kodinhoitohuoneen puolelta revitään irti vihreä (surprise..) muovimatto ja tilalle laitetaan mustavalkoinen vinyylimatto. Ikkunanpielet maalataan valkoiseksi, keittiön tasot vaihdetaan, kaakelit maalataan ja laitetaan kattoon upotettavat lamput. Keittiön kaapistot ovat hyvässä kunnossa, mutta niihin vaihdetaan vähän persoonallisemmat vetimet. Keittiössä oli vanhanaikainen kylmäkomero joka sieltä on jo purettu, ja sen myötä keittiöön ja ruokailutilaan on tullut ihan valtavasti lisää avaruutta!

Olohuone: Olohuoneen, eteisen ja ruokailutilan puunväriseen kattoon laitetaan valkoiset kattopaneelit sekä laminaattilattia hiotaan. Olohuoneen kattoon laitetaan uudet valaisimet ja ikkunanpielet maalataan valkoiseksi. Kaksi seinää maalataan värilliseksi ja tiiliseinä valkoiseksi.

Makuuhuoneet: Talossa on neljä (!!) makuuhuonetta, joihin ei ainakaan tällä erää tehdä suuria muutoksia maalausta ja tapetointia lukuunottamatta. Meidän makuuhuoneeseen olemme miettineet Boråstapeterin Jubileum-malliston harmaapohjaista Flora-kukkatapettia tai saman valmistajan Herba-tapettia (kuvat alla). Lydian huoneeseen tulee seiniin joko persikan tai vaaleanpunaisen värinen maalipinta, tai sitten joku hillitty tapetti – väriä tulee huoneeseen kuitenkin niin paljon leluista ja huonekaluista. Koska talossa on tosiaan neljä makuuhuonetta, minä saan viimein oman työhuoneen ja mies oman pelihuoneen, m a h t a v a a!

Terassi ja parveke: Talon olohuoneesta avautuu aivan upea terassi lasiovilla. Tai sanotaanko niin, että terassista tulee upea! Myös terassi vaatii ison remontin, sillä se on tosi huonossa kunnossa – samoin kun yläkerran isosta makuuhuoneesta (eli meidän makuuhuoneesta) avautuva parvekekin. Näitä ei varmaan talvea vasten aleta kuitenkaan remppaamaan kun sisätiloissakin riittää puuhaa, ehkä ensi kesänä sitten!

Kuvat 1 ja 3 Ikea, muut Boråstapeter

Huh, kylläpä remontti kuulostaakin isolta näin kirjoitettuna! Ja isohan se toki onkin – mutta onneksi voidaan edetä remontissa pikkuhiljaa, niin että ”kriittisimmin” remonttia tarvitsevat huoneet eli keittiö ja olohuone tehdään ensimmäiseksi valmiiksi ja sitten muita huoneita. Mieheni perhe on ollut (ja tulee olemaan) projektissa aivan korvaamattomia!

Päivittelen remppajuttuja blogiin kunhan remontissa edetään! 🙂

SEURAA:

Instagram  //  Pinterest

Koti Remontointi Sisustus

KUULUMISIA & OMAN AJAN KAIPUUTA

Mulla on nykyään sellainen fiilis että aina kun julkaisen uuden postauksen, mun tekisi mieli aloittaa se pahoittelemalla hidasta postaustahtiani (te olette sen varmaan kyllä jo huomanneet…). Mulla on kova ikävä bloggaamista ja jos pystyisin, taikoisin mielelläni vuorokauteen muutaman tunnin lisää että ehtisin kirjoittaa useammin.

Olisi myös hirveän ihanaa jos mulla olisi kerrottavana jotain huikean jänniä kuulumisia, mutta ei – meille kuuluu ihan hyvää, tavallista. Sen verran erikoista kuitenkin, että pääsimme muutama päivä sitten aloittamaan uuden kodin remontti ja ah, en millään malttaisi odottaa että talo on siinä kunnossa että pystymme muuttamaan! Kodista tulee mielettömän tunnelmallinen ja kaunis, eikä tulevan talven pimeys ahdista mua yhtään niin paljon kun tiedän että pääsemme pesiytymään uuteen kotiin juuri talven kynnyksellä ja viettämään siellä joulua.

Kaiken remontin ja muun hälinan keskellä kaipaan tosi paljon omaa aikaa – juuri nyt kun sen järjestäminen on normaalia haastavampaa. Haaveilen päivästä itsekseni, kasvohoidosta ja hierojalla käymisestä. Ihan vaan siitä että ehtisin hetkiseksi rauhoittua ja rentoutua (ja ironista kyllä, samalla taas poden ihan hullua vauvakuumetta). Ne omat pienet hetket arjen keskellä ovat mulle just nyt tosi tärkeitä. Kuppi kahvia ja lempparilehden selailua lapsen päiväunien aikana. Rauhassa syöty lounas tai hengähdyshetki auton ratissa.

Ihanaa viikkoa!

SEURAA:

Instagram  //  Pinterest

Muoti Oma elämä Päivän tyyli