ELOKUISIA KUULUMISIA

Moi ihanat! Viikko on kulunut postaamatta – meillä on tällä hetkellä niin paljon kaikkea menossa että aika bloggaamiseen on ollut kortilla (hitaammasta postaustahdista on tulossa varmaan enemmänkin sääntö kuin poikkeus syksyn mittaan juurikin ajanpuutteesta johtuen…)

Mitä kaikkea meille kuuluu?

– Pääsemme muutaman viikon päästä viimeinkin aloittamaan uuden kodin remontin! Viime viikolla käytiin jo vähän ideoimassa Bauhausissa ja muutamassa muussa kaupassa keittiön pintamateriaaleja ja värejä. Uudessa kodissa suurimman muodonmuutoksen tulee kokemaan keittiö ja olohuone, ja koko talon tunnelma tulee muuttumaan niiden remontin myötä ihan huimasti. En malta odottaa!

– Lydia täytti viime viikolla 1v3kk ja vitsit mikä kasvuspyrähdys hänellä on taas meneillään. Hän kävelee aivan hirveää vauhtia ja toistelee papukaijana uusia sanoja. Autot ja junat kiinnostavat (ja niistä puhuttaessa hän sanoo ”prumprum” ja ”tsuktsuk”) ja muutenkin hän on jo niin ison tytön oloinen. Meillä on seuraava neuvola vasta 1.5-vuotiaana, mutta kotivaa’alla punnittuna hän näytti olevan n. 9,6kg painava ja pituutta veikkaisin olevan reilut 80 senttiä. Kahdeksas hammas hänelle puhkesi juuri pari päivää sitten.

Öiden kanssa meillä on ollut hieman haasteita. Lydia ei nukahda itsekseen omaan sänkyyn, ja jos hän herää öisin,  häntä tosi vaikea saada sen jälkeen enää omaan sänkyyn rauhoittumaan. Niinpä hän on yhä useammin nukkunut meidän vieressä – tiedän että tullaan ehkä olemaan pulassa tämän asian kanssa myöhemmin… Hän on kuitenkin sen verran levoton nukkuja että meillä on välillä ollut melko tukalaa parisängyssä kolmistaan. Siksi me ollaan miehen aamuvuoropäivien ajan majoituttu Lydian kanssa yöksi hänen huoneensa lattialle siskopetiin, ja siitähän hän vasta riemastui kun pääsi patjoille hyppimään!

(Ja ainiin. Minä täytän torstaina 29!)

– Mun ajatukset ovat olleet yhä enemmän ja enemmän tulevassa syksyssä. Tämä kesä on ollut aivan ihana, ja tavallaan kesän loppumisessa on oma haikeutensa. Tunnen haikeutta syksyn saapumisesta myös siksi koska mietin ovatko tulevat kuukaudet viimeiset kuukauteni kotona esikoiseni kanssa? Palaanko tammikuussa töihin?

Miltä maailma (ja korona) tulevat ylipäätään näyttämään ensi vuoden alussa? Jos haluaisinkin palata töihin, vaikuttaako korona siihen onko työpaikallani hommia?

Mitä teille kuuluu? 🙂

SEURAA:

Instagram  //  Pinterest

Perhe Oma elämä Lapset Vanhemmuus

HYVINVOINTIA IHOLLE HÄVIKKIHEDELMISTÄ

 Pitkästä aikaa toivomianne kosmetiikkajuttuja tuotetestauksen muodossa!

Pääsin blogin kautta testaamaan ranskalaisen kosmetiikkamerkin Pulpe de Vien tuotteita – onko teille tämä kyseinen merkki tuttu? Mä itse bongasin brändin jokin aika sitten Instagramista ja kiinnitin huomiota ensinnäkin herkullisen värikkäisiin pakkauksiin, ja toiseksi kiinnostuin Pulpe de Vien tuotteiden valmistusfilosofiasta.

Ranskalaisen Pulpe de Vien luonnonkosmetiikan ihonhoitosarjan tuotteet valmistetaan hävikkihedelmistä -ja vihanneksista. Tuotteiden raaka-aineena käytetään pientuottajilta ostettuja hedelmiä ja vihanneksia, jotka eivät muuten kelpaa ulkonäkönsä puolesta myyntiin ja jäävät kaupoista ostamatta. Miten ihanan ekologinen idea!

Tuotteet on valmistettu Ranskan Provencessa eläinkokeettomasti, ja brändillä on mm. Ecocert, Cosmébio ja Cruelty Free-sertifikaatiot. Suurin osa tuotteista on vegaanisia, joissakin on käytetty hunajaa.

Pulpe de Vie-kosmetiikkasarja sisältää seuraavat viisi tuotekategoriaa sekä hammastahnoja ja suihkugeelejä sisältävän Hygiene-tuotesarjan.

Anti-Oxidant – uudistaa ja suojaa ihoa ja ennaltaehkäisee ikääntymisen merkkejä
Radiance & Energy – heleyttä ja energiaa väsyneelle iholle
1st wrinkles – tehokosteutusta ensimmäisiin ikääntymisen merkkeihin
Detox – puhdistaa ja kirkastaa väsynyttä ja sameaa ihoa
(im)Perfection – prebiootteja epäpuhtaan ihon tasapainottamiseksi

Valitsin testatattavaksi tuotteita (im)Perfection, Radiance & Energy, Anti-Oxidant ja Detox-sarjoista, ja käytin tuotteita noin kuukauden ajan ennen testiarvion kirjoittamista. Mulla on ajoittain rasvaisuuteen taipuva sekaiho jossa on usein epäpuhtauksia ja finnejä, ja joka tarvitsee hellävaraista hoitoa ja tehokasta kosteutusta. Käytin tuotteita noin kuukauden ajan ennen testiarvion kirjoittamista.

(IM)PERFECTION
#NoFilter – prebioottinen kasvoseerumi ja Perfect Selfie – prebioottinen kasvoemulsio
Lupaavat suojaa ja kosteutta iholle. Prebiootit tasapainottavat ihon toimintaa ja boostaavat ihon hyvää bakteerikantaa. Kasvoemulsion tehoaineina ovat ihoa puhdistava klementiini, kosteuttava ja rauhoittava kurkku, epäpuhtauksia tasoittava laventeli sekä maissitärkkelys joka imee ihosta ylimääräistä talia ja tekee siitä mattapintaisen. Kasvoseerumi sisältää ihoa kirkastavaa greippiä, ihohuokosia supistavaa piparminttua ja talintuotantoa tasapainottavaa sinkkiä.

Tässä on varsinainen ihonhoidon tehoduo! Mun iho on tämän kuukauden aikana silminnähden kirkastunut ja epäpuhtaudet vähentyneet huomattavasti, ja luulen että näillä prebiootteja sisältävillä tuotteilla on ollut suuri vaikutus siihen.

Ihastuin erityisesti #NoFilter-kasvoseerumiin. Se imeytyy tosi nopeasti iholle, kosteuttaa ja jättää mukavan tunteen. Ja tuoksuu ihanalta!

Perfect Selfie-kasvoemulsio sopii hyvin päivävoiteeksi varsinkin rasvoittuvalle iholle. Se jättää iholle mattapinnan ja on todella, siis todella kevyt koostumukseltaan. Jäin itse aluksi kaipaamaan vähän tuhdimpaa rasvaa iholleni, vai onkohan se vaan tottumiskysymys? Rasvasin ennen kasvoni aivan järkyttävällä rasvakerroksella aina iltaisin, kunnes kosmetologi ohjeisti mua että vähemmän on joskus enemmän – ja niin taitaa olla tämänkin rasvan kanssa. Toimiva kosteuttaja etenkin kesäiholle!

ANTI-OXIDANT
Tantalize Me – vaahtoava kasvojenpuhdistusöljy
Puhdistusöljyn aktiiviraaka-aineina ovat luumu ja vadelma. Sisältää mm. antioksidantteja ja anti-age ominaisuuksia, ja lupaa rauhoittaa ihoa sekä tuoda iholle heleyttä ja raikkautta. Muuttuu vaahtoavaksi päästessään kosketuksiin veden kanssa.

Tuotteessa on öljyisen sijaan täyteläisen geelimäinen koostumus ja ihana tuoksu. Jättää kasvoille pehmeän tunteen, ei kuivata. Tosi tehokas kasvojenputsari ja poistaa hyvin meikit. Sopii todella hyvin mun iholle ja luulen että tämä puhdistusöljy jää mun kosmetiikkapussin luottotuotteeksi!

RADIANCE & ENERGY
Sweet Frappé –  kirkastava kuorintanaamio

Naamion kuorintarakeina toimivat murskatut aprikoosinkivet, jotka kuorivat kuivan ihosolukon pois ihon pinnalta. Sisältää myös mm. ihoa pehmentävää hunajaa sekä greippiä ja kurkkua.

Ihanan pirtsakan tuoksuinen naamio! Tässä on jotenki ihan ekstramiellyttävä koostumus, ei tunnu yhtään liian ”ronskilta” iholle niin kuin monet muut kuorinta-aineet. Ei ehkä ole ihan niin syväpuhdistava tuote kuin mitä ihoni joskus tuntuisi kaipaavan, mutta tosi raikas tuote joka tuntuu tuovan kirkkautta kasvoille.

Margar’eclat – heleyttävä greippi-kangasnaamio
Piristystä ja kirkkautta lupaava kangasnaamio, joka sisältää mm. porkkanaa, greippiä, appelsiiniä ja antibakteerisia ominaisuuksia sisältävää timjamia.

Kangasnaamiot ovat mulle täysin uusi tuttavuus ja asettelen naamion kasvoille vähän hihitellen. Naamio tekee sen minkä lupaakin: kosteuttaa ja piristää ihoa. Mukava tuote, ehkä näitä kangasnaamioita voisi ostaa hemmottelumielessä useamminkin? Plussaa siitä että itse naamio on biohajoavaa!

DETOX
Beautiful plant – puhdistava detox-misellivesi
Kosteuttaa ja uudistaa ihoa ja tasapainottaa epäpuhtauksia. Sisältää antioksidanttista porkkanaa, ihon sävyä kirkastavaa greippiä sekä talintuotantoa ehkäisevää sitruunamelissaa.

Vitsit miten tehokas misellivesi! Puhdistaa meikin ja lian kasvoilta hyvin, jopa silmämeikin. Oon testannut aiemmin muutamia misellivesiä, mutta ne ovat aina jättäneet toivomisen varaa nimenomaan silmämeikin puhdistuksessa. 400 millin purkista riittää pitkäksi aikaa.

Kokonaisfiilis Pulpe de Vien tuotteista? Tykkäsin paljon – mukavan erilainen ja ekologinen brändi ja lisäksi n. 6-19 euroa maksavat tuotteet eivät käy kalliiksi kukkarolle.

Ihanaa elokuista viikkoa!

SEURAA:

Instagram  //  Pinterest

Kauneus Iho Meikki