Laskeskelin, että olen Lydian syntymän jälkeen ollut hänestä erossa pisimmillään kerran noin kahdeksan tunnin ajan. Se oli viime syksynä, kun Lydia jäi isänsä kanssa kotiin ja minä lähdin ystävien kanssa illanviettoon (se on itseasiassa ainut kerta kun olen juonut alkoholia viimeisen reilun 1,5 vuoden aikana enemmän kuin yksi tai kaksi lasillista). Yökylässä hän ei ole vielä ollut, enkä itse ole ollut poissa yötä kotoa niin että olisin ollut erossa hänestä.

Kaipaan ajalta ennen lasta eniten omaa aikaa. Niitä hetkiä kun kukaan ei tarvitse minua. Että voin hetken vain olla, eikä tarvitse sivusilmällä vilkuilla minkä kodinkoneen nappeja vaapero on painamassa tai minkä roskan hän poimii matolta suuhunsa.

Mulla ei ole mitään ongelmaa antaa vauvaa hoitoon, ja yleensä hän onkin vähintään kerran viikossa (normaalitilanteessa, ei siis tällä hetkellä) hoidossa muutaman tunnin ajan tai kauemminkin. Vauvan ollessa hoidossa mun aika menee yleensä kotitöiden tekemiseen tai blogihommiin. Aika harvoin pelkästään rentoudun ja lepään.

Mulla oli maaliskuulle suunnitelmissa viettää oikea äidin hemmottelupäivä. Haaveilin siitä että ajelisin yksin Ouluun, kävisin kasvohoidossa, syömässä, kahvilla ja ostoksilla. Olosuhteiden pakosta hemmottelupäivä siirtyi, mutta onneksi pidin kiinni tavoitteestani ottaa kunnolla aikaa itselleni. Kaipasin hengähdystaukoa kaikesta – varsinkin ahdistavasta uutistulvasta.

Aiemmin tällä viikolla menin puoleksi päiväksi äitini asuntoon hänen ollessa poissa ihan vain olemaan. Kirjoitin kylläkin pari blogipostausta valmiiksi, mutta sitten vaan rauhoituin. Luin ja pötköttelin sängyssä. Ihastelin auringonpaistetta ja kiinnitin ensimmäistä kertaa kunnolla huomiota kevään merkkeihin: keväiseen tuoksuun ja lintujen lauluun.

Mun vapaapäivä osui ihan täydelliseen saumaan, seuraavana päivänä Lydialle nousi nimittäin korkea kuume. Sen vuoksi ei olla viime päivinä päästy edes ulkoilemaan ja aika on mennyt siksi ihan kirjaimellisesti neljän seinän sisällä. Tällä hetkellä monet vanhemmat ovat tiukassa tilanteessa kotikaranteenin vuoksi, eikä omaan aikaan ole juuri mahdollisuuksia (ja sitä ajatellen oma vapaapäiväni tuntui aivan luksukselta). Mutta edes se pieni hetki jolloin saa olla yksin omien ajatustensa kanssa tai käydä edes vartin kävelyllä yksin, antaa ihan mielettömästi energiaa ja jaksamista arkeen. Ihan muutenkin, mutta varsinkin tällaisina erikoisina aikoina.

(kuvat on otettu noin kuukausi sitten, nyt täällä on jo lähes sulat kadut!)

Oon viime päivinä yrittänyt keskittyä positiiviseen ajatteluun ja pitää ajatukset poissa vallitsevasta tilanteesta. Oon saanut mielettömässti energiaa auringosta ja arjen pienistä iloista kuten kukkakimpusta ja iltapäivän kahvihetkestä. Nyt taidan laittaa läppärin kiinni ja olla selailematta puhelinta loppupäivän.

Kyllä me tästä selvitään!

SEURAA:

Instagram  //  Pinterest