SISUSTUSSUNNUNTAI: UUTTA ILMETTÄ KOTIIN JULISTEILLA (POSTAUS SIS. ALEKOODIN!)

Kaupallinen yhteistyö: Poster Store

Mitäs teidän viikkoon kuuluu?

Me ollaan oltu melkein joka päivä jossain menossa, ollaan käyty kaupungilla ja ulkona syömässä (lue: Hesburgerissa), eilen oltiin ystävän vauvakutsuilla ja tänään ollaan menossa kyläilyreissulle tapaamaan perhettä ja vauvan isovanhempia. Tällä viikolla olen myös laittanut kotia kesäisempään kuntoon – järjestellyt parveketta, vaihtanut tekstiilejä, siivonnut vaatekaappia ja sisustanut kotia julisteilla. Mut on taas kesän koittaessa vallannut sisustuskuume, eikä yhteistyöehdotus Poster Storelta voinut siksi sattua parempaan saumaan! Pääsin yhteistyön tiimoilta valitsemaan kotiin julisteita Poster Storen kattavasta valikoimasta.

Poster Store on ruotsalainen yritys, jonka perustivat veljekset Tobias ja Oskar Renlund vuonna 2014. Poster Storen julisteet painetaan Tukholmassa FSC-ympäristömerkitylle paperille. Poster Storen valikoimasta löytyy kauniiden julisteiden lisäksi laaja valikoima kehyksiä. Minulla jää turhan usein kehykset hankkimatta, joten on tosi kätevää että kehykset saa klikattua samalla mukaan ostoskoriin.

Aivan ensimmäiseksi julistevalikoimaa selatessani ihastuin kauniiseen vesiväreillä maalattuun Whales-julisteeseen. Juliste löytyy ”Lasten taulut”-kategorian alta, mutta sopii hyvin myös vaikkapa olohuoneen seinälle! Taulu löysi meiltä paikkansa makuuhuoneesta vauvan sängyn yläpuolelta. Mietin pitkään minkä kokoisena julisteen ottaisin, ja onneksi päädyin isoimpaan vaihtoehtoon eli 50x70cm. Suuressa koossa upea printti pääse parhaiten oikeuksiinsa.

Whales-julisteelle valitsin tammisen julisteripustimen. Julisteripustimessa kehyslista pysyy paikoillaan näppärästi magneettikiinnityksen avulla.

Suloisten lasten taulujen valikoimasta löytyy myös Frida-juliste, joka päätyi eteiskäytävän varrelle lipaston päälle. Lipaston yläpuolella on Beyoncé Knowlesin hitistä inspiraation saanut ”Who run the world”-juliste, jonka kuvituksena on 32 maailman inspiroivinta naista, muun muassa Marilyn Monroe, Mona Lisa, äiti Teresa, Michelle Obama ja J.K. Rowling. Eikö olekin upea? Tästä mimmienergiaa huokuvasta julisteesta tuli heti mun lemppari!

Värikkäiden julisteiden lisäksi valitsin kotiin myös muutaman vähän hillitymmän printin. Keittiön seinältä löytyy A4-kokoinen Herbs-juliste ja olohuoneen seinältä Monstera Leaves-juliste, joille valitsin saman kauniin tammisen julisteripustimen kuin valasjulisteelle. Meidän kotoa löytyy paljon kasveja, ja tykkään muutenkin kasviaiheisista jutuista sisustuksessa, niin printtien kuin tekstiilienkin muodossa. Parvekkeen valkoisesta hyllyköstä löytyy puolestaan vintage-henkinen polkupyörä-juliste. Vaikka mun sisustustyyli onkin aika värikäs, näyttää klassisen mustavalkoiset kuvitukset värien keskellä tosi kivalta!

Mikäli sunkin tekisi mieli piristää kodin sisustusta uusilla julisteilla, mulla on sulle hyviä uutisia! Alennuskoodilla still-life30 saat 30% alennuksen Poster Storen julistevalikoimasta (alennus koskee normaalihintaisia tuotteita, ei koske Selection-julisteita tai kehyksiä). Alennuskoodi on voimassa 14 päivää.

Lue myös Sisustussunnuntai-postaussarjan aiempi osa: Valoisa ruokailuerkkeri

SEURAA:

Instagram  //  Pinterest

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *