SOMESTA, AJANVIETOSTA JA ELÄMÄSTÄ

Miksi vietän aikaani somessa? Ja miksi siitä on tullut nykyään ihan normaalia että silloinkin selataan puhelinta kun ollaan muiden seurassa?

Viime päivinä mua on mietittyttänyt kovasti se mihin käytän aikaani ja mihin haluaisin käyttää aikaani. Välillä tuntuu että huomaamatta osa päivistäni menee siihen etten tee yhtään mitään ja istun vaan puhelin kädessä.

Minusta some on ihan jees, ja tykkään itsekin postailla kuvia Instagramiin ja etsiä inspiroivia seurattavia. Mutta siihen turhaan feedin selaamiseen menee ihan liikaa aikaa. Aikaa jonka voisi käyttää sellaiseen tekemiseen josta saisi oikeasti jotain irti.

Tottakai tämä asia on ollut paljon mielessä myös lapsen vuoksi. Myönnän että roikun joskus puhelimella tai kirjoitan postausta häntä syöttäessäni ja olen vain puoliksi läsnä. Ehkä se ei ole niin vakavaa nyt, mutta en halua että lapsi tottuu kasvaessaan siihen että on täysin okei tuijottaa ruutua ruokapöydässä tai toistuvasti perheen yhteisissä hetkissä.

Toisaalta tuntuu vähän hassulta paasata ruutuajoista – vietänhän itsekin paljon aikaa läppärin ääressä blogihommissa. Yleensä pyrin hoitamaan blogijutut tai muut hommat koneella ripeästi silloin kun vauva nukkuu (tosin se ei kyllä ihan aina onnistu).

Somen lisäksi oon miettinyt paljon ajanviettoa ja arkea ylipäätään. Vauva on kohta kolme kuukautta vanha ja olen ollut hänen kanssaan kotona toukokuusta lähtien. Monet ovat kysyneet multa onko aika käynyt pitkäksi. Päinvastoin – oon nauttinut vauvan kanssa kotona olemisesta todella paljon, ja oon tuntenut oloni todella onnelliseksi ja tasapainoiseksi.

Mutta nyt kesän loppuessa mulla ei ole edessä arkeen paluuta työn tai koulun merkeissä. Siksi haluan elämään ja arkipäiviin enemmän sisältöä ja enemmän innokkuutta tehdä kaikenlaista. Sekä yksin että vauvan kanssa. Tiedän että jossain vaiheessa syksyä lamaannun pimeydestä ja siksi musta on tosi tärkeää että on ajanvietettä ja rutiineja myös silloin kun on pääsääntöisesti kotona.

Oulun kokoisesta kaupungista löyty onneksi vaikka mitä tekemistä vauvalle ja vanhemmalle. Erilaisia kerhoja, vauvauintia, vauvajumppia, värikylpyjä…

Sen lisäksi että aion harrastaa vauvan kanssa, minusta on tärkeää että vietän aikaa myös itsekseni. Aion palata jumppiin, lukea enemmän, nauttia luonnosta.. Tehdä kaikkea sellaista mitä en ole aiemmin saanut aikaiseksi.

Ja miten some ja tämä muu paasaus sitten liittyy yhteen? En tiedä. Ehkä oon alkanut kyseenalaistamaan sitä miksi tuijotan ruutua ja seuraan muiden elämää. Miksen tekisi enemmän ja eläisi enemmän omaani?

En tarkoita että nämä kaksi asiaa sulkisivat toisiaan pois. Mutta oon huomannut että se somen selaaminen ja puhelimen tuijottelu passivoittaa, ja siihen kuluu aikaa jonka voisi viettää jonkun paljon antoisamman jutun parissa.

Jonkun mielestä saattaa olla hassua että paasaan somen käytöstä ja ruutuajasta, ja samalla itse kirjoitan blogia. Se on totta että vietän suhteellisen paljon aikaa läppärin ääressä ja olen aika aktiivinen Instagramin käyttäjä. Mutta minusta on ihan tervettä välillä pohtia asioita vähän laajemmasta näkökulmasta!

Mitä ajatuksia sulla on somesta ja ajankäytöstä? Koetko olevasi somen ”kohtuukäyttäjä”? 

Aurinkoista lauantaita!

SEURAA:

Instagram  //  Pinterest

Kommentit (2)
  1. Mulla on kans Instagram ylivoimaisesti käytetyin somekanava. Facebookin appia mulla ei oo enää puhelimessa eikä Facebookin Messengeriäkään..Ja Facea käytän nykyään lähinnä vaan kirppisryhmien selailuun. Mutta tuota voisi kyllä kokeilla että ei pitäisi instan kuvaketta heti ensimmäisenä näytöllä! Varmasti vähentää sovelluksen avaamiskertoja. Mulla toimii myös se että laitan tietoisesti puhelimesta netin pois päältä ja pidän puhelimen vähän kauempana, vaikka toisessa huoneessa. Se on kyllä niin totta että some vähentää keskittymiskykyä! Tuntuu että nykyään esim lukemiseen on jotenkin tosi vaikea keskittyä..

  2. Vähensin kesäkuussa tietoisesti somen käyttöä (tai lähinnä instan käyttöä, koska se on käytetyin somekanavani) ja se on ollut yksi elämäni parhaista päätöksistä. Se, ettei instagram enää ole ensimmäisellä näytöllä puhelimessa vähentää myös sen käynnistyskertoja. Aikaa ja aivokapasiteettia säästyy ns. turhalta selaamiselta ja voi tehdä silläkin ajalla jotain muuta mielenkiintoisempaa puuhaa. On helpompi keskittyäkin asioihin, kun ei (enää) tunne tarvetta ottaa puhelinta käteen jokaisella tyhjällä hetkellä ja hetkistä saa enemmän irti. Voin lämpimästi suositella vähemmän somessa vietettyä aikaa. <3

    https://astuharhaan.wordpress.com/

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *