SUURIMMAT UNELMANI JA MITEN LÄHDEN TAVOITTELEMAAN NIITÄ?


Kuulun niihin ihmisiin joille haaveilu antaa virtaa elämään ja auttaa jaksamaan arjessa. Mulla on paljon haaveita ja unelmia ja tarvitsen niitä elämääni. Osa haaveista ilahduttaa enemmän toteutumattomana ja luultavasti jääkin ajatuksen tasolle.

Mutta sitten on niitä asioita joista ihan oikeasti unelmoin. Isojakin juttuja jotka pyörivät mielessä päivittäin. Asioita, jotka vaativat työtä ja omalta mukavuusalueelta poistumista, ja sen takia niitä kohti suuntaaminen vaatii panostusta ja pitkäjänteisyyttä.

En halua olla sellainen ihminen joka joskus vanhana alkaa kaiholla muistelemaan niitä asioita joista joskus haaveili, mutta ei tehnyt mitään niiden saavuttamiseksi.

Siksi päätin, että aion alkaa tekemään enemmän töitä sen eteen että haaveistani tulisi realistisia tavoitteita ja suunnitelmia. Kirjoitin ylös suurimmat unelmani ja mietin miten lähden tavoittelemaan niitä.

Vaativatko ne rahaa? Kuinka paljon ne vaativat ajallista panostusta? Verkostoja?
Mitä haaveiden toteuttaminen vaatii multa päivittäin? Kuukausittain? Vuosittain?

Mun suurin unelma on tällä hetkellä oman asunnon ostaminen meidän perheelle. Meillä on ollut puhetta asunnon ostamisesta aina silloin tällöin mieheni kanssa, mutta havahduin ihan vasta siihen miten mahtavaa ikiomassa kodissa asuminen todella olisi.

Toinen mun haave liittyy töihin ja oman jutun löytämiseen. Mulla on vahva fiilis että haluaisin vielä opiskella, ja mahdollisesti tulevaisuudessa työllistää itse itseni freelancer-henkisesti eri projektien parissa (joista blogi olisi yksi). Urahaaveiden toteuttamista kohti oon ottanut pikkuhiljaa pieniä askelia nyt hoitovapaan aikana, mutta voi olla että suuremmat suunnitelmat saavat odottaa jonkin aikaa. Juuri nyt mun mielen on vallannut haave tulla toisen kerran äidiksi. Esikoisen kasvua seuratessa olen miettinyt miten ihanaa olisi kokea raskausaika uudelleen ja saada olla äiti kahdelle lapselle.

Ja sitten on liuta haaveita ja materialistisia unelmia: uusi sohva, Unikko-lakanat, täydellisesti järjestyksessä pysyvä astiakaappi… Millaisista jutuista sä unelmoit?

SEURAA:

Instagram  //  Pinterest

Kommentit (4)
  1. Laura/ Tässä kaupungissa tuulee aina
    26.5.2020, 10:29

    Mulla on vähän sama: huomaan, etten juuri enää unelmoi kovinkaan monesta jutusta. Vakituinen työpaikka on toki yksi, mutta toisaalta olen jo niin tottunut tähän pätkätyöläisyyteen ja aina löytänyt myös sen seuraavan pätkän, etten enää jaksa stressata siitä. Isomman oman kodin ostimme vuosi sitten ja nyt haaveilen, josko meillä olisi joskus rahaa rakentaa myös pieni saunamökki miehen vanhempien tilan rantaan. Muuten haaveet ovat enemmän sellaisia, joihin ei itse juuri voi vaikuttaa, kuten se, että kaikki rakkaat pysyisivät terveinä eikä kukaan enää sairastuisi vakavasti.

    1. Tuo on kyllä totta että varmasti monilla haaveet ja unelmat liittyvät juurikin niihin asioihin joihin ei pysty itse kovinkaan paljon vaikuttamaan, kuten juuri omaan tai läheisten terveydentilaan. Mutta onhan siinä saunamökissäkin jo haavetta kerrakseen, eikun vaan toteuttamaan 😉

  2. Minä en oikein unelmoi mistään. Olen miettinyt, onko tämä ongelma! Olen kai vain liian tyytyväinen elämääni, ja saavuttanut jo perusjutut. En vain keksi, mitä tästä puuttuisi.

    1. Tuohan kuulostaa aivan mahtavalta tilanteelta, nauti siitä! 🙂 En tiedä onko se ongelma ettei unelmoi mistään, meitä on niin monenlaisia että varmaan riippuu ihan persoonastakin 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *