VAUVA-ARJESTA JA OMASTA AJASTA

Meidän arki uudessa kotikaupungissa on alkanut rullaamaan tosi hyvin. Maanantaina me käytiin Lydian kanssa vauvakerhossa, ja siitä on tarkoitus tehdä jokaviikkoinen harrastus. Lisäksi ollaan aloitettu äiti-vauvajoga josta oon  tykännyt tosi paljon! Joogan parissa on kiva aloittaa päivä ja rauhoittua vauva vierellä köllöttäen. Oon myös aloittanut oman liikuntaharrastuksen ja tällä viikolla käynyt pilateksessa ja kahvakuulassa. En ole yli vuoteen harrastanut mitään liikuntaa lenkkeilyä lukuunottamatta ja sen kyllä tuntee kropassa. Mutta just nyt oon kyllä tosi fiiliksissä siitä että oon aloittanut ryhmäliikunnat uudelleen, urheilusta tulee niin hyvä fiilis ja jumppien parissa saa hetkeksi ajatukset pois kotijutuista.

Arkea on helpottanut se että miehen työmatka on muuton myötä lyhentynyt ja nyt meillä on enemmän yhteistä aikaa. Sen myötä mulla on ollut myös mahdollisuus saada vähän enemmän omaa aikaa. Toisille äideille se oma aika on varmaan sitä että lähtee ulos ovesta tai muiden seuraan, mutta minä taas tykkään omalla ajalla vetäytyä omiin oloihini ja puuhailla omia juttujani. Kirjoittaa blogia, nukkua päikkäreitä ja syödä rauhassa.

Tuntuu että vasta nyt kun Lydia on viiden kuukauden ikäinen, on mulle iskeytynyt tajuntaan se kuinka vähän meillä on miehen kanssa kahdenkeskistä aikaa. Tulevalla viikolla me lähdetään ihan kahdestaan elokuviin ja se tuntuu jopa vähän absurdilta 😀 Aiotaan kyllä ottaa leffatreffeistä kaikki ilo irti!

Kaiken kaikkiaan tunnen arjen ja elämän tällä hetkellä tosi onnelliseksi. Rakastan olla vauvan kanssa kotona ja äitinä tunnen oloni tasapainoiseksi ja merkitykselliseksi. Edes tuleva talvi ja pimeys ei ahdista kun joka aamu saa herätä pinnasängystä kuuluvaan jokelteluun ja seurata vierestä kun ihana pieni ihminen kasvaa ja oppii koko ajan kaikkea uutta.

Ihanaa sunnuntaita!

SEURAA:

Instagram  //  Pinterest

Kommentit (2)
  1. ”Edes tuleva talvi ja pimeys ei ahdista kun joka aamu saa herätä pinnasängystä kuuluvaan jokelteluun ja seurata vierestä kun ihana pieni ihminen kasvaa ja oppii koko ajan kaikkea uutta.” Ihana. <3 Kiva kuulla, että asiat ovat hyvin uudella paikkakunnalla. 🙂

    1. Kiitos kommentista ihana! 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *