Erilaiset persoonallisuudet ja parisuhde?
Vastakohdat täydentävät toisiaan, kuulee usein sanottavan. Minun mielestäni vastakohdat lähinnä ärsyttävät toisiaan. Kahta persoonaltaan samanlaista ei ole olemassakaan ja parisuhteessa pitää hyväksyä toinen sellaisena kuin hän on. Isot eroavaisuudet personaallisuudessa ovat kuitenkin valtava haaste toisen ymmärtämiselle. Kuinka paljon rassaa, jos toinen on hyvin tarkka ja itse on huoleton? Entä, jos itse on spontaani ja toinen kovasti harkitseva? Kuinka paljon erilaisuutta voi parisuhteessa hyväksyä ja vetääkö erilaisuus puoleensa?
Psykologi Tony Dunderfelt on todennut, että parisuhteessa tarvitaan jonkin verran samankaltaisuutta, mutta luonteen eroavaisuudet luovat vetovoiman parin välille. Voi olla, että tuossa on perää, mutta oman kokemuksen mukaan erilaisuus on aina aiheuttanut vain ongelmia. Voi tietysti olla niin, että olen ollut sopeutumaton hyväksymään erilaisuutta ja siksi persoonallisuuden eroavaisuudet ovat alkaneet tökkiä. Esimerkiksi eritahtisuus tuottaa suuria ongelmia. Olen varsin nopea ihminen. Spontaani. Minusta on mukava tehdä asioita siltä seisomalta, kun ajatus putkahtaa mieleen. Vapaapäivänä on kiva pakata eväät laukkuun ja lähteä termarikahveille merenrantaan tai ex tempore ajella toiseen kaupunkiin ihan vain ilman suunnitelmia. Jos saan lauantaiaamuna tällaisen idean, niin mieluiten lähden toteuttamaan sitä maksimissaan tunnin odotusajalla. Jos toisella sen sijaan kestää lähtö monta tuntia, menee maku koko hommaan. Olkoon sitten, olen mieluummin kotona! Ostoksilla on olen myös nopea ja voin tehdä isojakin päätöksiä intuitiolla. Olisi kerrassaan raivostuttavaa, jos toinen alkaisi tehdä excel-taulukkoa aiheesta. Ymmärrän, että harkitsevan ja hitaamman ihmisen olisi hyvin vaikeaa ymmärtää minun tapaani toimia.
Aikakäsitys on toinen todella oleellinen asia parisuhteessa. Olen paitsi spontaani, myös toivoton aikapessimisti. Olen aina aivan liian aikaisin paikalla ja varaan jokaiseen siirtymään mahdollisimman paljon aikaa. Toki olen oppinut vuosien varrella hieman paremmin ajoittamaan menojani, etten ole puolta tuntia liian aikaisin joka paikassa. Stressitaso nousee silti, jos tiedän, että aikataulu on tiukka. Toisille ei tuota minkäänlaista päänvaivaa saapua myöhässä paikalle, mutta minä olen mieluummin tunnin liian aikaisin kuin minuutin myöhässä sovitusta. Kun olen itse aina ajoissa, odotan sitä myös muilta. Tai ainakin ilmoitusta, jos ei ehdi ajoissa. Tapailin hetken aikaa miestä, joka oli aina sovitusta aikataulusta myöhässä. Joskus jopa useita tunteja. Ihan vain, koska ei kerta kaikkiaan päässyt liikenteeseen ajoissa, vaikka ei olisi mitään estettä ajoissa lähtemiselle. On aika selvää, etteivät patologinen ajoissaolija ja patologinen myöhästelijä kestä toisiaan kovin läheisessä suhteessa. Ystävyydessä se ei haittaa, mutta parisuhteessa, jossa yhteisiä menoja on paljon, se aiheuttaisi joka kerralla molemmille stressitilanteen. Hidasta lähtijää ahdistaisi toisen hosuminen ja nopeaa toisen jahkailu.
Merkittävä tekijä on myös taipumus asioiden vatvomiseen. Minä olen etukäteisvatvoja. Mietin asioita ja tapahtumia aina etukäteen ja käyn läpi strategioita, joiden avulla kuvittelen selviäväni seuraavasta viikosta. Stressaannun helposti. Voisi ajatella, että huolettoman ihmisen kanssa olisi parempi olla parisuhteessa, ettei molemmat vatvoisi koko ajan jotain. Käytännössä olen törmännyt joskus siihen, että huoleton ihminen ei ymmärrä stressiäni. Siihen ei auta, että sanoo ”mitä sä nyt tollasta murehdit?”. No en kai minä tarkoituksella murehdi ja stressaa! Aivoni vaan nyt sattuvat miettimään asioita ja vaikka siihen tiedostamalla voi jossain määrin vaikuttaa, ei niitä ihan hiljaiseksi saa. Huoleton ihminen ei välttämättä tajua, että toisen kokemus maailmasta on erilainen kuin hänen eikä asioiden miettiminen ja niistä stressaantuminen ole tahdonalaista toimintaa. Vatvojaa taas ärsyttää huolettoman huolettomuus ja hän voi kokea, ettei huoletonta kiinnosta hänen huolensa.
Näistä asioista kaksi ensimmäistä ovat niitä haastavimpia yhdistelmiä. Toisen aikakäsitystä tai reagointinopeutta ei voi muuttaa ja erilaisuutta sen suhteen on vaikea hyväksyä. Kolmanneksi mainitusta eroavaisuudesta voi olla haittaa, jos ei ole halua ymmärtää toisen kokemusmaailmaa. Sen sijaan, jos pystyy aidosti ymmärtämään ja hyväksymään sen, että toinen kokee elämää eri tavalla, voi erilaisuus olla jopa hyväksi. Parisuhteessa muutoinkin olisi hyvä tutustua toisen elämysmaailmaan, huomioda erilaisuus ja puhua siitä avoimesti. Sanallinen viestintä on ainoa keino tarjota toiselle edes pieni palanen siitä, kuinka kokee elämän. Toinen ei pysty siihen samastumaan ilman, että siitä puhuu ja jos ei ymmärrystä puolin ja toisin ole, tulee helposti ristiriitoja. Minkälaisia kokemuksia sinulla on erilaisuudesta parisuhteessa? Onko se aiheuttanut närää vai onko erilaisuus rikkaus suhteessa?
