AIKUISEN ELÄMÄÄ

Lapsena ajattelin, että sitten kun ihminen on täysi-ikäinen, hän on aikuinen. 18 vuotta täytettyäni ajattelin, että aikuisuus koittaa joskus kahdenkympin jälkeen – sitten hamassa tulevaisuudessa.

Ja tänään, 28-vuotissyntymäpäivänäni olen pohtinut, että tätäkö se aikuisuus nyt sitten on?

Olen siirtänyt ajatusta aikuistumisesta joka vuosi. Olen aina ajatellut, että aikuisena kaikki on valmista: työpaikka, koti, haaveet ja tavoitteet tulevaisuuden suhteen. Että yhtäkkiä valaistun ja olen löytänyt paikkani sieltä, missä minun kuuluukin elämässäni olla.

Todellisuudessa olen sama tyttö kuin ennenkin – elämään on vain hiipinyt vähitellen erilaisia vastuita ja säännönmukaisuutta. Vakituista ysistä viiteen duunia, sali- ja juoksutreenejä, kahvittelut kavereiden kanssa, saunailta perjantaisin ja sanomalehden lukua viikonloppuaamuisin, mutta en tiedä, olenko yhtään sen viisaampi kuin ennen. En osaa vieläkään käyttää kunnolla Exceliä, minulla ei ole täydellistä sijoitussuunnitelmaa enkä täysin tiedä, mitä haluaisin ”isona” tehdä. Jos jotakin, olen vain entistäkin tietoisempi siitä, miten paljon elämässä on vaihtoehtoja ja miten vähän meillä on aikaa. Elämä ei ole yhtä huoletonta kuin 16-kesäisenä, ja uurteet silmäkulmissani syvenevät vuosi vuodelta. (Nyt joku siellä tietysti nauraa, että mitä uurteita alle kolmekymppisellä mukamas on. Uskokaa tai älkää, kyllä niitä on!)

Joskin nuo uurteet ovat tulleet ennen kaikkea nauramisesta. Aikuisena – siis tässä tapauksessa kaksikymppisenä – löysin elämääni ystäviä, joiden kanssa voin puhua mistä tahansa. Jotka kuuntelevat ja kannattelevat, kun haluaa hehkuttaa ihanaa kihlasormusta tai tekee mieli lyödä päätä seinään. Ja siinä missä olen tajunnut, miten paljon elämässä on eri polkuja valittavana, olen myös oppinut, mitkä asiat ovat ja eivät ole minua varten. Minä esimerkiksi tykkään niistä perjantaisista saunailloista ja rauhallisista viikonloppuaamuista. Elämä on juuri niin ihanaa, kuin siitä itse tekee.

Minusta myös tuntuu, että olen joka vuosi vain onnellisempi kaikesta, mitä olen elämääni saanut. Vähitellen huomaan muuttuneeni myös hieman itsevarmemmaksi ja olen alkanut uskoa omiin kykyihini, vaikka en kaikkea vielä osaisikaan. Uskallan pyytää apua, uskallan kysyä ja myös kyseenalaistaa. Kenties siinä mielessä olen muuttunut viisaammaksi.

Forever young, I wanna be forever young… Nääh. Parhaat vuodet ovat nyt ja tässä hetkessä, kuten myös edessäpäin – eivät takanani. Uskon, että minulla on vielä niin paljon opittavaa, nähtävää, koettavaa. Olen kihloissa, häät ovat edessä, ja tuleva vuosi tuo mukanaan myös toisen isomman projektin josta olen todella innoissani.

28 ikävuotta – aikuisuus – ei siis näytäkään lainkaan hullummalta.

lue myös:

10 asiaa, jotka olen oppinut 26 vuodessa

kun vauvakuume ei nouse

mukava elämä

FOLLOW ME ON FACEBOOK / INSTAGRAM / PINTEREST

Follow my blog with Bloglovin