synttäripitsat saaristossa – skifferin kauniit liuskat vievät kielen mennessään
Syntymäpäivä tuli ja meni, 24 vuotta kilahti mittariin. Lauantai-iltana juhlistimme merkkipäivää tyttöporukalla Liuskasaaressa – olivathan Skifferin ”liuskat” yksi kesän todo-listani testattavista asioista.
Tapasimme Kampissa kuuden jälkeen, ajelimme Etelä-Helsinkiin ja jäimme odottelemaan lauttaa, joka kuljettaisi meidät saareen. Lauttamatka Skifferiin kestää maksimissaan puoli minuuttia, mutta kustantaa edestakaisin kuusi euroa, huvittavaa kyllä. Jälkikäteen voin todeta, että matkalippu on kuitenkin kokemuksen arvoinen.
Olimme jo laiturilla odotellessamme huomioineet, että saari on tupaten täynnä ihmisiä, pilvisestä säästä huolimatta. Ja todellakin – jonoa oli riittämiin, tyhjiä pöytiä sen sijaan ei. Skifferiin ei oteta vastaan pöytävarauksia, joten jouduimme tekemään tilauksemme tiskille ja pitämään sormet ristissä vapautuvan pöydän varalta.
5–10 minuutin seisoskelun ja odottelun aikana aloin jo epäillä, onko Skiffer todella hehkutuksen arvoinen. Harkitsimme laiturille istuutumista, kunnes kuin ihmeen kaupalla isompi seurue jätti pöytänsä, ja koko viiden hengen seurueemme pääsi istuutumaan pöydän ääreen.
Lämpölamput lämmittivät mukavasti viilenevässä illassa, aperol spritz maistui kesäisen kirpeältä ja tytöt lahjoivat ihanan kekseliäillä lahjoilla (esimerkiksi tupladeiteillä ja brunssilahjakortilla). Mieli oli kevyt, työviikko takana, sunnuntai vielä edessä.
Yksi seurueestamme valitsi savulohisalaatin sillä ajatuksella, ettei hän halunnut syödä liian raskaasti. Perunoilla höystetty annos osoittautui kuitenkin niin valtavaksi, että täytti vähintäänkin yhä hyvin kuin pitsat!
Ja ne pitsat. Oih. Soignon eli vuohenjuustoa, mansikoita ja pinjansiemeniä sisältävä Skifferin klassikkopitsa oli todellakin hehkutuksensa arvoinen. Itselleni ei tulisi ensimmäisenä mieleen yhdistää mansikoita pitsaan, mutta why not – onhan makean ja suolaisen yhdistelmä toiminut ennenkin. Lopputulos on paitsi kaunis, myös taivaallisen herkullinen. Plussaa reilulla kädellä annostellusta rucolasta.
Meri ympäröi ravintolaa joka puolelta, ja sain viettää aikaa rakkaiden tyttöjen seurassa. Päälläni oli uusi, ihana, poikaystävältä lahjaksi saatu kesämekko, sääret paljaina, korkosandaalit jalassa. Huusimme toisillemme musiikin ylitse, otimme liikaa kuvia pitsoistamme, höpisimme tyttöjen juttuja ja nauroimme. Tuntui mahtavalta istua ulkoterassilla, katsella merelle ja fiilistellä lämmintä heinäkuun iltaa.
Tuntui taas ihan kesältä.
